Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lauantaiesseet

Antti Arnkill Lauantaiesseet

2.10.2014 12.51

Sammeli Heikkinen

Suomalaista esseekirjallisuutta ei julkaista yhtään liikaa. Siksipä Antti Arnkilin Lauantaiesseet kiinnosti jo pelkästään siksi. Mikä parempaa, Arnkil kirjoittaa hyvin ja hallitsee tyylilajin.

Lauantaiesseet on hyvin rauhallinen kokonaisuus, välillä lukiessa miettii, että liiankinko. Poleemisuus jää puuttumaan, mikä ehkä tuo pientä särmättömyyttä teksteihin. Toisaalta lukija keskittyy kirjoittajan sanomaan kenties paremmin, kun meuhkaaminen ja kärjistäminen jää vähiin.

Esseiden aiheet vaihtelevat melko paljon, mutta kirjallisuusesseitä taitaa olla eniten, muutamalla muita kulttuurituotteita käsittelevällä tekstillä ryyditettynä. Omaan makuunin viritys on vähän turhan kulttuuripainotteinen. Makuasia.

Kenties vahvimmassa tekstissä Arnkil muistelee nuorena kuollutta kirjailija-käsikirjoittaja Reko Lundánia. Kokoelman heikoimmassa esseessä taas pohditaan Foo Fighters -yhtyeen musiikkia kovin pinnallisen oloisesti.

Kokonaisuus on kuitenkin vahva. Toivoa sopii, ettei Arnkil jätä esseistiikkaa esikoiskirjaansa.

* * * *

Antti Arnkil: Lauantaiesseet. Siltala 2014.




Viite