Perussuomalaisten gallupmenestyksestä on pitkä matka vaalivoittoon
perussuomalaiset hamuaa kuntavaalimenestystä monesta suunnasta, myös vihreiden kannattajakunnasta.
Väriä politiikkaan? Perussuomalaisilla on yli kaksi kertaa enemmän kuntavaaliehdokkaita kuin neljä vuotta sitten.
Kuva: Perussuomalaiset”Vaikka minä tuskin äänestäisin vihreitä tai vihreät perussuomalaisia, niin äänestäjä ei ajattele sillä tavalla. Jos äänestäjä ei halua äänestää vanhoja puolueita, hänellä ei ole kovin monta vaihtoehtoa. Hän saattaa seilata jopa vihreiden ja perussuomalaisten välillä”, sanoo puheenjohtaja Timo Soini.
Soini nimesi viime viikolla keskustan puolueensa päävastustajaksi lokakuun vaaleissa, mutta käytännössä sekä ehdokkaat että äänestäjät liikehtivät myös pienpuolueiden välillä.
Perussuomalaisilla menee lujaa monella mittarilla mitattuna. Gallupit ovat viime vuosina kertoneet puolueen kannatuksen kasvaneen pikku hiljaa. Gallupista riippuen kannatus on viime aikoina ollut neljän ja kuuden prosentin välillä.
TNS Gallupin tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät puoluetta toiseksi houkuttelevimpana äänestettävänä heti kokoomuksen jälkeen. Syyskuun alussa Kalevan ja Etelä-Suomen Sanomien teettämässä tutkimuksessa Soinin katsottiin onnistuneen puoluejohtajista parhaiten tehtävässään.
Perusuomalaisilla on kuntavaaleissa yli kaksi kertaa enemmän ehdokkaita kuin neljä vuotta sitten. Viime kuntavaaleissa puolueella oli vajaat 900 ehdokasta, nyt yli 1 800.
”Nyt ehdokkaiksi on löytynyt myös nuoria naisia. Se segmentti puuttui aiemmin täysin”, Soini sanoo.
Hänen mukaansa suurin osa perussuomalaisiin liittyneistä nuorista ei ole tullut muista puolueista, vaan moni heistä on nyt ensimmäistä kertaa mukana politiikassa.
Valtio-opin professori Kyösti Pekonen Helsingin yliopistosta sanoo, että perussuomalaisten nousu ei vastaa monien muiden populistipuolueiden kannatuksen kehitystä. Muualla Euroopassa populistipuolueiden kannatus on noussut nopeasti ja se on liittynyt johonkin yksittäiseen ilmiöön tai tapahtumaan.
”Suomessa ei ole nyt mitään poikkeuksellista ilmiötä, josta perusuomalaiset imisivät kannatusta. Puolueen kannatuksen nousu on yleisempi trendi. Mutta sehän ei kerro, mitä tulevaisuudessa voi tapahtua. Jos Yhdysvalloista leviää joku 1930-luvun tyyppinen lama, kuvio voi muuttua nopeasti”, Pekonen sanoo.
”Syvä lama avaisi toki toimintamahdollisuuksia monille muillekin kuin populistipuolueelle. Se riippuisi siitä, ketkä siinä kamppailussa leimautuisivat syyllisiksi”, Pekonen sanoo.
Hän muistuttaa, että myönteisistä galluptuloksista ja onnistuneesta ehdokashankinnasta on edelleen pitkä askel varsinaiseen vaalimenestykseen.
Lisää aiheesta:
- Ihmeellistä unelmahöttöä (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Usko on sydämen asia (3.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Mittauksista (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti