Iiro Törmä

Babybusiness

22.1.2010 11.15

Taina Tervonen

Hedelmöityshoitoturismista on tullut iso kansainväinen ilmiö. Suomalaisia ajaa maailmalle tiukentunut hedelmöityshoitolaki, kalliit hinnat ja pitkät jonot.

”Maailman onnellisin.”

Parin vuoden hedelmöityshoitojen jälkeen Katja, 35, on vihdoin ja viimein raskaana.

Jos hyvin käy, häntä odottaa tuplapotti: Katjan kohtuun siirrettiin syksyllä 2009 kaksi alkiota, hänen toiveensa mukaan.

Katja on suomalainen sinkku, mutta raskauteen johtanut hoito tehtiin Puolassa. Sitä ennen hän oli käynyt hoidoissa myös Virossa, Suomessa ja Tekissä.

Katja aloitti hoidot vuonna 2007 Virossa, koska Suomessa ei silloin ollut uuden hedelmöityshoitolain takia spermaa saatavilla. Suomessa oli tullut voimaan uusi hedelmöityshoitolaki saman vuoden syyskuussa, kaksikymmentä vuotta kestäneen valmistelun jälkeen.

Lain seurauksena kaikki sperman ja munasolujen lahjoittajat alettiin rekisteröidä. Nyt hoitojen avulla syntyneellä lapsella on täysi-ikäisenä oikeus saada lahjoittajan henkilöllisyys tietoonsa. Ennen lakia valtaosa lahjoittajista pysytteli nimettöminä.

Lain seurauksena spermapankkien varastot tyhjenivät useiksi kuukausiksi, eikä Katja halunnut odottaa.

Katjan tarina saattaa kuulostaa poikkeukselliselta, mutta sitä se ei ole. Hedelmöityshoidoista on tullut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana maailmanlaajuinen bisnes, jolle on keksitty nimikin: hedelmöityshoitoturismi.

Halpalennot ja internet ovat tehneet ulkomaille lähtemisestä entistä helpompaa.

Lapsesta haaveilevia ajaa ulkomaille milloin edullisemmat hinnat, milloin oman maan lainsäädäntö tai liian pitkät jonot.

Uuden lain pelättiin ajavan maailmalle myös yhä enemmän suomalaisia, mutta tosiasiassa hedelmöityshoitoturismi oli alkanut jo ennen lakia.

Katja oli harkinnut tarkkaan päätöstään tulla vanhemmaksi sinkkuna. Ensin hän kokeili virolaisia klinikoita, joista löytyi tietoa netin keskustelupalstoilta.

Asiointi sujui englanniksi, ja hinnat olivat kohtuulliset. Katjalle tehtiin Virossa syksyllä 2007 ja keväällä 2008 kolme inseminaatiohoitoa, jossa siittiöt ruiskutetaan kohtuun, mutta hän ei tullut raskaaksi.

Hoitojen aikana tilanne Suomessa selkiytyi, ja Katja siirtyi suomalaisen yksityisklinikan potilaaksi. Tällä kertaa yritettiin myös koeputkihedelmöitystä, tuloksetta.

Katjan talous joutui tiukoille: Yhden lahjasiittiöillä tehdyn koeputkihedelmöityshoidon hinta lähentelee 3 000 euroa, joista Kela korvaa pariskunnille hädintuskin kolmanneksen. Sinkuille se ei korvaa senttiäkään.

Katja alkoi pohtia muita vaihtoehtoja. Koska raskaaksi tuleminen omilla soluilla näytti olevan vaikeaa, hän päätti käyttää lahjoitettuja alkioita. Suomessa siihen olisi kuitenkin vaadittu lääketieteellinen syy, eikä Katjasta oltu tutkimuksista huolimatta löydetty mitään vikaa.

Vaihtoehdoiksi jäivät kalliiden koeputkihedelmöityshoitojen jatkaminen Suomessa – tai lahja-alkiohoidot ulkomailla.

Katja päätyi uudelleen keskustelupalstoille. Nopeasti kävi ilmi, että Keski-Euroopassa lahjoitettujen alkioiden käyttäminen oli sallittua ilman tiukkoja lääketieteellisiä perusteita –ja myös huomattavasti halvempaa kuin Suomessa.

Englantilaiselta palstalta löytyi linkkejä klinikoihin ympäri Eurooppaa. Katja valitsi tekkiläisen klinikan ja lensi kevällä 2009 Brnoon alkionsiirtoa varten.

Alkukonsultaatiota ei tehty, olihan Katjalla takanaan useita hoitoja. Tekkilääkärin ohjeet ja verikokeiden tulokset välittyivät Suomen ja Tekin välillä puhelimitse ja sähköpostitse.

Paikan päällä tehtiin vain ultraäänitutkimus ja alkionsiirto. Hintaa hoidolle tuli tuhat euroa. Katja päätti ottaa parin päivän reissun loman kannalta.

Tälläkään kertaa ei tärpännyt. Sitten Katja löysi keskustelupalstoilta vielä edullisemman vaihtoehdon. Puolassa lahja-alkioiden siirto maksoi vain 350 euroa.

Katjan raskaus alkoi varsovalaisella klinikalla.

Sitä, kuinka monta Katjan kaltaista suomalaista maailmalle lähtee, ei tiedetä. Kenelläkään ei ole tarkkoja lukuja, sillä ulkomailla tehdyistä hoidoista on mahdotonta pitää rekisteriä.

Jonkinlaista osviittaa antavat netin lapsettomuusaiheiset keskustelupalstat, joilla vilahtaa virolaisten, venäläisten ja latvialaisten klinikoiden nimiä.

Ulkomaille lähtemistä saattaa helpottaa sekin, että esimerkiksi suomalaisella Ava-konsernilla on klinikoita kotimaan lisäksi Riiassa, Pietarissa, Lissabonissa ja Bakussa.

Suomesta lähdetään ulkomaille useimmiten pitkien jonojen tai iän takia – tai molemmista syistä. Kun 43-vuotias nainen tarvitsee lahjoitetun munasolun ja jonot vaihtelevat vuodesta kahteen, on kiire.

Baltiassa ja Pietarissa hoitoon pääsee yleensä heti. Virossa naispotilaiden ikäraja on 50, Latviassa ikärajaa ei ole ollenkaan ja jotkut pietarilaiset klinikat mainostavat nettisivuillaan hoitavansa yli viisikymppisiä.

Suomessa useimmat klinikat hoitavat vain alle 45-vuotiaita.

”Lahjasoluhoitoihin päätyvillä potilailla on usein takanaan monta vuotta yrittämistä ja hoitoja. Silloin kuukaudenkin odotus saattaa tuntua ylivoimaiselta”, sanoo Anne Lindfors lapsettomien Simpukka-yhdistyksestä.

Joskus syynä on hivenen edullisempi hinta – tai parempi palvelu samaan hintaan. Munasolun siirto maksaa suomalaisilla yksityisklinikoilla omavastuineen 3 800–6 500 euroa, latvialaiselle klinikalla 3 800 euroa.

Pietarilaisella Altra Vita -klinikalla hoito maksaa 5 674 euroa, mutta siihen hintaan potilas voi valita haluamansa kandidaatin sadan lahjoittajan nettikatalogista.

Suomessa valinnanvaraa ei juurikaan ole, sillä munasolun lahjoittajista on jatkuva pula. Helsingin Väestöliiton kautta munasolua voi joutua jonottamaan parikin vuotta, Felicitas-klinikalla vähintään vuoden. Jotkut kyllästyvät ja lähtevät ulkomaille – tai etsivät oman lahjoittajan netistä.

Uuden hedelmöityshoitolain astuttua voimaan vuonna 2007 lahjoittajien määrän pelättiin pienenevän entisestään.

Todellisuudessa muutos ei kuitenkaan ollut niin raju kuin odotettiin – ehkä siksi, että suomalaiset suuntasivat ulkomaille jo ennen lakia, ja koska lahjoittajien määrä väheni selkeästi jo lain valmistelun aikana.

Eniten muutos näkyi sperman luovuttajien määrissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n huhtikuussa julkaiseman raportin mukaan luovutushoitojen määrä väheni vuonna 2008 vajaan viidesosan.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran luovutusrekisteriin tuli ensimmäisen puolentoista vuoden aikana noin 650 ilmoitusta: noin 400 munasolujen luovutusta, noin 220 siittiöiden luovutusta ja vajaat 30 alkioiden luovutusta.

”Lopullinen vaikutus näkyy kuitenkin vasta, kun saamme vuoden 2009 tilastot käsiimme”, THL:n raportin laatija Mika Gissler muistuttaa Lääkäri-lehdessä.

Tilanne näyttää osittain jo korjaantuneen, kerrotaan klinikoilta.

”Lahjoittajia on alkanut löytyä uudelleen. Ehkä tarvittiin jonkinlaista etsikkoaikaa, lakiin tutustumista”, sanoo Tampereen Ava-klinikan vastaava lääkäri Liisa Häkkinen.

Lahjoittajien löytämiseksi Ava-klinikka on lisännyt kampanjointia nettisivuilla, lehdissä ja yliopistojen ilmoitustauluilla.

”Järjestämme munasolun lahjoittamisesta kiinnostuneille myös kahvilailtoja, joihin he voivat tulla keskustelemaan suoraan lääkärin, hoitajan ja aikaisemman munasolulahjoittajan kanssa”, Häkkinen kertoo.

Tulokset ovat hänen mukaansa rohkaisevia, sillä klinikalla on nyt vain parin kuukauden jono lahjoitetuilla munasoluilla tehtyihin hoitoihin. Häkkisen mukaan Ava tekee tällä hetkellä 70 prosenttia Suomen lahjamunasoluhoidoista.

Rekrytointi on tarpeen, sillä munasolusta saa lain mukaan maksaa lahjoittajalle vain 250 euroa. Spermalahjoituksesta saa maksaa vain kulukorvauksen.

Ennen lakia munasolusta maksettiin noin 600 euroa, spermasta muutamia kymmeniä euroja.

Siksi laki on muuttanut myös lahjoittajien profiilia.

”Etenkin uudet sperman lahjoittajat ovat usein hiukan vanhempia kuin aikaisemmin ja päätös on tarkemmin harkittu. Lahjoittamaan ei tulla taskurahan toivossa”, kertoo Helsingin Väestöliiton lapsettomuusklinikan ylilääkäri Anne-Maria Suikkari.

Virossa ja Latviassa sperman lahjoittajalle maksetaan 50–70 euroa ja munasolun lahjoittajalle 700– 1 000 euroa – eikä jälkimmäisistä ole pulaa.

Virossa keskipalkka on 838 euroa ja Latviassa 670 euroa, eikä lahjoittajan tarvitse kertoa nimeään.

”Maksamme munasolun lahjoittajalle noin 1 000 euroa yhdestä lahjoituskerrasta – eli enemmän kuin mikään muu latvialainen klinikka”, kertoo psykologi Sarmite Spigule latvialaiselta EGV-klinikalta.

”Se on merkittävä mutta tarpeellinen summa, jos haluamme tarjota potilaille nopean hoitoonpääsyn ja mahdollisimman suuren valinnanvaran.”

Klinikoilla ei silti uskota rahan olevan munasolun lahjoittajien ainoa motiivi.

”Suurin syy on varmasti halu auttaa”, sanoo johtokunnan esimies Andres Salumets tallinnalaiselta Nova Vita -klinikalta.

Klinikalla hoidetaan vuosittain 20–30 suomalaista potilasta, joista noin puolet on sinkkuja. Määrä on ollut vakio jo useita vuosia, eikä Suomen laki ole tuonut siihen muutoksia, sanoo Salumets.

Suomalaiset eivät kuitenkaan ole suurin ulkomainen asiakasryhmä baltialaisilla klinikoilla. Eniten ulkomaalaisia potilaita tulee Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta, jonkun verran myös Englannista. Kaukaisimmat matkustavat Yhdysvalloista asti.

”Heillä on yleensä ennestään jokin yhteys Viroon”, sanoo ylilääkäri Andrei Sõritsa tartolaiselta Elite-klinikalta.

Klinikalla hoidetaan vuosittain myös noin 15:tä suomalaispotilasta.

Kun suomalaiset haluavat välttää kotimaan pitkät jonot, norjalaisia, ruotsalaisia ja tanskalaisia ajaa maailmalle maiden lainsäädäntö.

Norjassa munasolun lahjoittaminen on kiellettyä. Ruotsissa se on ollut sallittua vuodesta 2003 vain yliopistollisissa sairaaloissa ja valtio korvaa korkeintaan kolme hoitokertaa.

Tanskassa saa lahjoittaa ainoastaan tavallisessa koeputkihedelmöityshoidossa tuotettuja munasoluja. Niitä on vähän, koska hedelmöityshoitoja saanut useimmiten haluaa säilyttää ne omaa hoitoaan varten.

Siksi norjalaiset ja ruotsalaiset matkustavat myös Suomeen, jonoista huolimatta. Joskus he tulevat oman lahjoittajan kanssa.

Helsinkiläisen Felicitas-klinikan potilaista kymmenen prosenttia on ulkomaalaisia, kertoo ylilääkäri Aarne I. Koskimies. Tamperelaisen Ava-klinikan potilaista pelkästään ruotsalaisia ja norjalaisia on 17 prosenttia, muualta maailmasta tulevia noin 9 prosenttia.

Professori Outi Hovatta pitää selvänä, että lainsäädäntö ohjaa osan lasta haluavista ulkomaille.

”Kyse on nuorista ihmisistä, jotka osaavat ottaa selvää asioista. Hintavertailuja on helppo tehdä netissä, tieto kulkee vertaistukiverkostojen kautta”, Hovatta sanoo.

Hovatta työskentelee Tampereen Ovumia-klinikalla ja Tukholman Karoliinisessa instituutissa. Hänellä on takanaan pitkä pesti Väestöliiton lapsettomuusklinikalla ja työkokemusta myös Lontoosta.

Ulkomailla tehdyt hoidot ovat Hovatan mielestä ongelmallisia, koska klinikoiden ei tarvitse kantaa vastuuta hoitojen seurauksista. Kaikki voi sujua hyvin, mutta joskus hoito voi johtaa vaarallisiin tilanteisiin.

”Esimerkiksi tällä hetkellä meillä on teho-osastolla raskausmyrkytyksen takia ennenaikaisesti syntyneet kaksoskeskoset, joiden henkiinjääminen on epävarmaa”, Hovatta kertoo.

Kaksosten äidille oli tehty munasolulahjoitushoito Riiassa, ja alkioita oli siirretty kaksi, vaikka lahjoittaja oli parikymppinen hedelmällisimmillään oleva nuori nainen, eikä tulevalla äidillä ollut muuta terveydellistä ongelmaa.

”Näin siitä huolimatta, että raskausmyrkytyksen riski kasvaa kaksosraskauksissa ja lahjoitettuja munasoluja käytettäessä.”

Riskialttiita ovat myös esimerkiksi yli viisikymppisten synnyttäjien raskaudet, joita on 1990-luvulta alkaen rekisteröity Suomessa 2–4 vuodessa.

Ulkomaille hakeutunut potilas haluaa maksimoida raskauden mahdollisuudet, eikä hoitava klinikka halua vastustella kaukaa tulevan maksavan asiakkaan toiveita, kunhan ne pysyvät lainsäädännön puitteissa.

Lääkärit joutuvat vaikeiden tilanteiden eteen myös Suomessa, kun potilaan toivoma tai tarvitsema hoito on kielletty lailla kotimaassa – mutta sallittua muualla. Aktiivista tietoa ei saisi antaa, mutta kysymyksiin pitäisi vastata.

”Tällä hetkellä esimerkiksi sijaissynnyttäjäkyselyihin vastataan, että se on mahdollista Venäjällä ja Ukrainassa. Mutta millaisin eettisin ehdoin?” kyselee Hovatta.

Sijaissynnytyksissä pariskunnan soluista tai lahjasoluista alkunsa saanut alkio siirretään sijaissynnyttäjänä toimivan naisen kohtuun. Synnytyksen jälkeen lapsi siirtyy vanhempiensa hoitoon. Sijaissynnyttäjän ja lapsen välille ei synny juridista lapsi–vanhempi-suhdetta.

Nykyinen laki kielsi sijaissynnyttäjäjärjestelyt Suomessa kokonaan, vaikka hoitavat lääkärit ja potilasjärjestöt kannattivat vallitsevan menettelytavan laillistamista: ei rahallista korvausta, ei välikäsiä ja lääketieteellinen perustelu hoidoille. Noin parikymmentä lasta oli saanut alkunsa tällä tavalla.

Kenelläkään ei ole varmaa tietoa siitä, matkustetaanko Suomesta ulkomaille myös sijaissynnyttäjän toivossa. Vaikka kyse on harvinaisesta hoitomuodosta, kysyntää on.

”Meihin on ottanut yhteyttä pari naista, jotka suunnittelivat ulkomaille lähtemistä. Jos kyselyitä tulee meille asti, niin onhan se merkki siitä, että tapauksia on”, sanoo Anne Lindfors Simpukka-yhdistyksestä.

Muualla Euroopassa ulkomaisen sijaissynnyttäjän käyttäminen on jo tuttu ilmiö. Keski-Euroopasta lähdetään Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Ukrainaan ja Intiaan. Minne Suomesta?

Katja ei kadu ulkomaille lähtemistä. Pikemminkin hän katuu, että ennen sitä tuhrautui kallista aikaa ja paljon rahaa.

”Jos ulkomailla saa saman hoidon niin paljon halvempaan hintaan, miksi en lähtisi?”

Nykyisin Katja on keskustelupalstoilla se, joka antaa tietoa ulkomaisista vaihtoehdoista.

Tweet