Kuusi väitettä ruuasta

Suomalainen ruoka on maailman puhtainta, geeniruoka on vaarallista eikä luomuruoka olekaan ilmastolle hyväksi. Ruokaan liittyy paljon myyttejä, joista harva on totta.

Lähiruoka ei kuormita ympäristöä

Väärin, lähiruoka kuormittaa ympäristöä siinä missä muukin ruuantuotanto. Arkijärjellä ajateltuna olisi ympäristöystävällisempää syödä lähellä tuotettua ruokaa kuin kuljettaa sitä maailman toiselta puolelta. Kuitenkin vain hyvin pieni osa elintarvikkeiden ympäristövaikutuksista syntyy kuljetuksesta. Keskeistä on siis se, millaisia ilmasto- ja ympäristövaikutuksia on ruuan tuotannolla.

”Ilmasto-oloista johtuen on hyvin mahdollista, että monen suomalaisen elintarvikkeen ympäristövaikutukset ovat korkeampia kuin tuontituotteilla. Usein myös ravinnekuormat päätyvät jo valmiiksi huonossa kunnossa olevaan Itämereen, ja se lisää meidän paikallista kuormaamme”, sanoo tutkimuspäällikkö Juha-Matti Katajajuuri Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta MTT:stä.

Kotimaisten sesonkituotteiden, kuten marjojen, viljan, sienten ja avomaalla kasvavien vihannesten, suosiminen on kuitenkin ympäristön kannalta kestävä tapa korvata tuontiruokaa. Lisäksi monipuolisen tuotannon ja sitä kautta maaperän kasvukunnon kannalta on hyvä, ettei kaikkea soijaa tuoteta Brasiliassa tai riisiä Kiinassa.

Eri ihmiset tarkoittavat lähiruualla eri asioita: joillekin se tarkoittaa Suomessa tuotettua, joillekin lähialueen maatiloilta saatua ruokaa. Suoraan lähiseudun maatilalta hankittu ruoka kuulostaa idyllisen vihreältä valinnalta, mutta tuotteiden hiilijalanjälki nousee roimasti, jos kuluttajat lähtevät autolla hakemaan yksittäisiä tuotetta suoraan tilalta.

Luomutuotanto poistaa kehitysmaista nälän

Kyllä, jos tuotannon tukemiseen ollaan valmiita pistämään rahaa ja aikaa. Viljelyn tehostaminen ei tietenkään poista kuivuudesta tai epätasa-arvoisesta politiikasta johtuvaa nälkää, mutta se parantaisi maan tuottavuutta. Helsingin Sanomat uutisoi maaliskuussa YK:n erityislähettilään Olivier De Schutterin tutkimuksesta, jonka mukaan sadot nousivat 57 maassa toteutetuissa ekoviljelyprojekteissa noin 80 prosenttia. Esimerkiksi Keniassa maissin satomäärä jopa tuplaantui.

Schutterin tutkimustulokset ovat herättäneet kritiikkiä, mutta Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen sanoo, että samansuuntaisia tuloksia on saatu aikaisemmistakin tutkimuksista.

”YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi julkaisi 2008 merkillepantavan tutkimuksen, jossa oli paljon tapausesimerkkejä neljästä Afrikan maassa. 90 prosentilla tiloista sadot liki kaksinkertaistuivat, joten tässä on vahvaa todistuspohjaa.”

Yksinkertainen ratkaisu luomutuotantoon siirtyminen ei ole. Kuten moneen muuhunkin ympäristöystävälliseen vaihtoehtoon siirtyminen, luomuviljely vaatii poliittista tahtoa ja rahaa.

”Ekoviljely on työvoima- ja tietointensiivistä, joten siihen pitää panostaa hyvin paljon ennen kuin noin viiden vuoden kuluessa suunta alkaa muuttua. Se vaatii poliittista kunnianhimoa. Jos sitä ei välttämättä ole täällä pohjoisessa, niin se on vielä vaikeampaa kehitysmaissa, joissa poliittinen ohjaus voi olla lyhytjänteistä”, Lappalainen sanoo.

Luomuruoka ei ole ympäristöystävällistä, koska ruokaa tulee vähemmän kuin tehotuotannossa

Riippuu näkökulmasta. Elinkaaritutkimuksissa luomutuotteiden ja tavanomaisten elintarvikkeiden ympäristövaikutuksia on vertailtu paljon, ja ympäristölle paras vaihtoehto vaihtuu tutkimuksesta toiseen. Maaperän ja vesistöjen näkökulmasta luomutuotanto on kuitenkin parempi, sillä torjunta-aineita käytetään vähemmän.

”Jos katsotaan luomutuotantoa per hehtaari, luomu on vähemmän kuormittavaa. Kun tarkastellaan ympäristövaikutuksia saatuun kilomäärään nähden, tietyt luomun edut katoavat ja joskus asia kääntyykin niin, että luomu kuormittaa enemmän”, tutkimuspäällikkö Juha-Matti Katajajuuri MTT:stä sanoo.

Ilmastovaikutusten kannalta paljon tärkeämpää on valita vähemmän kuormittavia elintarvikkeita – siis korvata naudanliha soijarouheella – kuin päätyä paljon kuormittavan elintarvikkeen luomuversioon. Luomulla on kuitenkin useita sellaisia hyviä puolia, jotka eivät aina tule esiin elinkaaritutkimuksissa.

”Siinä on vähemmän torjunta-ainejäämiä, ja siksi luontoon päätyy vähemmän myrkkyjä. Lisäksi luomu on maaperän kasvukunnon kannalta parempi, kun maassa on parempi orgaaninen kasvukierto. On lisäksi viitteitä siitä, että vähemmän intensiivisessä viljelyssä varastoituisi enemmän hiiltä maaperään kuin tavallisessa tuotannossa. Jos tämä pitää paikkansa, saattavat myös hiilijalanjälkitulokset kääntyä entisestään luomun eduksi”, Katajajuuri sanoo.

Tavanomaisessa elintarviketuotannossa käytetään keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita, joiden valmistuksesta aiheutuu hiilidioksidipäästöjä.

Geenimuunneltu ruoka on vaarallista luonnolle ja ihmisille

Ihmiselle ei, mutta luonnon kohdalla juttu on vähän monimutkaisempi.

Kasvitieteen professori Jaakko Kangasjärven mukaan geenimuunnellun ruuan vaikutuksista ihmisiin on olemassa lukuisia tieteellisistä tutkimuksista tehtyjä analyyseja, jotka kaikki päätyvät samaan lopputulokseen: geenimuunnelluista elintarvikkeista ei ole todettu ihmiselle sellaista haittaa, jota ei olisi edes myös tavanomaisissa elintarvikkeissa.

”Gm-elintarvikkeet ovat maailman tutkituinta ja testatuinta ruokaa”, Kangasjärvi sanoo.

Gm-ruuan vaarallisuudesta kiertää kuitenkin verkossa paljon mukatieteellisiä uutisia. Esimerkiksi viime kesänä uutisoitiin venäläistutkimuksesta, jonka mukaan gm-soijaa syöneet hamsterit muuttuivat kolmen sukupolven kuluttua lisääntymiskyvyttömiksi. Tutkimusta ei kuitenkaan julkaistu kansainvälisissä tiedelehdissä.

”Keskustelu geenimuuntelusta ei tällä hetkellä ole tieteellistä, vaan arvokeskustelua pseudotieteellisillä argumenteilla”, sanoo Kangasjärvi.

Luonnolle geenimuuntelu ei kuitenkaan ole yhtä yksioikoisen riskitöntä. Kangasjärvi sanoo, että joistakin gm-kasveista geenien karkaaminen ympäristöön on liki mahdotonta, mutta esimerkiksi heinistä sitä olisi hyvin vaikea estää. Siksi hän pitää viljelyn suitsimista lainsäädännöllä ehdottoman tarpeellisena.

Kangasjärven mielestä gm-viljelyn ympäristöhaittoja pitää kuitenkin verrata tavanomaisen maanviljelyn luonnolle aiheuttamiin – välillä hyvinkin merkittäviin – vaaroihin.

Suomalainen ruoka on maailman puhtainta

Väärin. Suomalaisen ruuan ylivertainen puhtaus ulkomaiseen ruokaan verrattuna on yksi tuottajajärjestö MTK:n lempiteemoja, mutta tutkimuksella sitä ei ole pystytty todistamaan. Suomalainen ruoka on kyllä puhdasta, mutta ei missään nimessä puhtainta, sanoo laboratoriopäällikkö Veli Hietaniemi MTT:stä.

”Euroopassa kaikille maille oman maan tuotanto on tärkeää ja se koetaan aina turvalliseksi ja puhtaaksi.”

1990-luvulla MTT:ssä vertailtiin laajoissa tutkimushankkeissa suomalaisen ja tuontielintarvikkeiden ravintoainepitoituuksia ja haitta-aineita, esimerkiksi pcb:tä ja muun muassa savustamisen yhteydessä syntyviä pah-yhdisteitä. Sekä suomalainen että tuontiruoka todettiin turvalliseksi, mutta suomalaiset elintarvikkeet olivat merkittävästi puhtaampia ainoastaan raskasmetallipitoisuuksien osalta.

Sen sijaan kotimaisista kaloista löytyi kohonneita pcb- ja elohopeapitoisuuksia.

Kaikkia lisäaineita kannattaa välttää varmuuden vuoksi

Ei. On totta, että joidenkin lisäaineiden yhteis- ja pitkäaikaisvaikutuksista ei ole olemassa tutkimustietoa. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, miten aspartaamin päivittäinen maksimisaanti vaikuttaa terveyteen, sanoo tutkija Anni Helldán Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Lisäaine-termin alle lukeutuu kuitenkin niin monia aineita, että niiden kaikkien täydellinen välttäminen on hätävarjelun liioittelua. Esimerkiksi puolukassa ja punajuuressa on aineita, joita käytetään muissa tuotteissa E-koodilla merkittynä lisäaineina: punajuuressa on väriaineena E 162:ta eli betaniinia, ja puolukassa on luontaisesti happoja (E 200, E 210), hyytelöimisainetta (E 440) ja väriaineita (E 160a, E 163).

Toisaalta osa lisäaineista on tutkitusti vaarallisia, jos niitä käyttää yli suositusten. Esimerkiksi nitriitin päivittäinen saantisuositus on niin matala, että pikkulapsilla se täyttyy jo parista nakista.

Joidenkin tuotteiden kohdalla lisäaineen käyttäminen suojelee kurjilta terveysvaaroilta. Esimerkiksi luomulihajaloisteissakin käytetään natriumnitriittiä ehkäisemään pilaantumista aiheuttavien bakteerien kasvua ja ruokamyrkytyksiä.

Parhaimmillaan lisäaineiden karttaminen tarkoittaa einesten korvaamista tuoreista perusraaka-aineista valmistetuilla ruuilla, jolloin syömistottumukset muuttuvat terveellisemmiksi.

”Se voi olla vaikeaa, sillä esimerkiksi työpaikkaruokalassa lähes kaikessa on lisäaineita”, Helldán sanoo.