Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

Sosiaalikeskus Sataman piha.
Kuuma peruna. Sosiaalikeskus Satama ympäristöineen on puhuttanut pitkään. Kuva syyskuulta 2010.Lasse Leipola

Kuuma peruna. Sosiaalikeskus Satama ympäristöineen on puhuttanut pitkään. Kuva syyskuulta 2010.

Aktivistit: Romanien häätö epäinhimillinen

30.8.2011 13.53

Lasse Leipola

Vapaa liikkuvuus -verkosto tuomitsee romanileirin häädön. Poliisi tyhjensi tiistaiaamuna Helsingin Kalasatamassa sijaitsevan sosiaalikeksus Sataman.

Verkoston mukaan häätö oli epäinhimillinen, sillä romaneille annettiin vain tuntia aikaa lähteä eikä paikalla ollut romanian kielen tulkkia.

”Jatkuvat häädöt ovat ainoastaan vaikeuttaneet romanien elämää, mutta leirejä ne eivät ole vähentäneet. Ihmiset liikkuvat toimeentulomahdollisuuksien, eivät majoituspaikkojen perässä, mutta kaikki ihmiset tarvitsevat yösijan”, aktivisti Markus Himanen sanoo verkoston tiedotteessa.

Niin ikään verkostossa toimiva Eetu Viren sanoo, että kaupungin tulisi aloittaa romanisiirtolaispolitiikan suunnittelu alusta.

”Sen lähtökohdaksi tulisi ottaa yhteistyö romanisiirtolaisten, kolmannen sektorin toimijoiden kanssa ja kaupungin välillä. Romanisiirtolaiset ovat toistuvasti ilmaisseet haluavansa työtä ja jonkin paikan jossa he voivat oleskella rauhassa ilman pelkoa häädöstä ja heitä tulee näissä pyrkimyksissään tukea kaikin tavoin”, Viren sanoo.




Viite