Yllätyskäänne syksyn sopulivaelluksessa
Syksyn sopulivaellus näyttää hiljentyvän Lapissa juuri kun sen odotettiin olevan huipussaan. Sen sijaan muita myyriä on enemmän kuin vuosikymmeniin
Piilossa. Sopulikannan tiheys on ilmeisesti jäänyt oletettua pienemmäksi.
Kuva: Sammeli Heikkinen"Tämä on mielenkiintoista, tämä on jotain aivan muuta kuin odotimme. Vaellus on vaimentunut elokuun lopun ja syyskuun alun aikana", Metsäntutkimuslaitoksen professori Heikki Henttonen pohtii sopulitilannetta.
Parhaillaan Pallaksella olevan Henttosen mukaan Pohjois-Lapista sekä Käsivarresta että Inarista tulleet tiedot ovat molemmat samansuuntaisia: Sopuleita on nyt liikkeellä vähemmän kuin vielä pari viikkoa sitten. Odotettua laajaa syysvaellusta siis ei näytä tulevan, jos tilanne ei jostain syystä muutu selvästi.
Kevätvaellus oli hyvin vilkas ja sen jäljiltä sopuleita oli eniten neljään vuosikymmeneen. Lisäksi alkukesästä näytti siltä, että paikoilleen asettuneet sopulit alkoivat lisääntyä reippaaseen tahtiin.
Henttosen mukaan sopuleita kyllä on maastossa, mutta vaelluksen vaisuus viittaa siihen, että niiden kanta ei ole niin tiheä kuin odotettiin.
Myyriä Lapissa sen sijaan on valtavasti, Henttosen mukaan kyseessä on hurjin myyrähuippuun kymmeniin vuosiin. Professori on kuitenkin varma, että myyräkanta romahtaa talvella. Hän uskoo, että samalla romahtaa myös sopulikanta.
Lisää aiheesta:
- Sopulipaljouden seuraus: Tämä pöllö palasi (18.8.2011)
- Vuosikymmenien sopulivaellus käynnissä – edessä romahdus? (15.8.2011)
- Sopuli vaeltaa jälleen (9.6.2011)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Kiitos Kari Hämäläinen (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti