Jäähyväiset lautamiehille?

18.1.2008

”Cosca seitsemän laudasa istu, silloin on oikeus tuomion voipa.”

Sana lautamies esiintyy suomen kielen vanhimmissa kirjoitetuissa lähteissä. Laudalla rivissä istuneiden maallikkotuomarien perinne on niin vanha, ettei sen alkua edes tiedetä.

Nyt lautamiehistä ehdotetaan luovuttavan muissa kuin merkittävissä rikosjutuissa. Kyseessä on periaatteellisesti iso asia.


Lautamiehet ovat ikimuistoisista ajoista lähtien olleet ihmisten oikeustajun tulkitsijoita ja välittäjiä, kansalaisten ääni tuomioistuimessa. Yläluokkaisen tuomarikunnan taju Taneli Taavetinpojan arjesta ei aikoinaan ollut paras mahdollinen.

Myös filosofi G. W. F. Hegel puolusti lautamiehiä. Hänen mukaansa pelkistä ammattijuristeista koostuvat tuomioistuimet saattaisivat toki toimia maallikoilla vahvistettuja tuomioistuimia paremmin. Mutta tätä tärkeämpää on estää oikeuslaitoksen muuttuminen suljetun luokan yksinomaisuudeksi.

Lautamiesinstituutio myös levittää kansalaisten keskuuteen tietoa oikeudenkäytöstä ja lainsäädännöstä. Hegel painottikin lautamiehistön sivistystehtävää. Lautamiesperinne kasvattaa kansalaisyhteiskunnan aktiivisia toimijoita.


Mutta tämä ei ole koko totuus. Tutkimusten mukaan erimielisyyden sattuessa ammattituomari on kahdessa kolmesta tapauksesta lievemmällä kannalla kuin lautamiehet.

Lakimies, joka ei ole nuokkunut kriminologian luennoilla tietää, ettei vankilaksi kutsuttu rikollisuuden korkeakoulu paranna ketään.

Ken on kuullut lautamieheyttä harrastelevien kokoomustätien ja -setien käsityksiä rikoksesta ja rangaistuksesta, muistaa lopun ikänsä, mitä sanat ylpeys ja ennakkoluulo käytännössä tarkoittavat.

Ei vain monimutkaisissa talousrikosvyyhdeissä, vaan myös kansakunnan tunteita myllertävissä kohutapauksissa – vaikkapa kirkkorakennuksen tuhopoltossa tai pedofiliassa – tarvitaan timantinkovaa juridista ammattitaitoa. Tämän ydintä on puolueettomuus, jonka ammattilainen osaa asettaa vastustamaan meissä jokaisessa asuvaa pientä lynkkaajaa.

Toki näin osaa tehdä myös suurin osa lautamiehistä, toivottavasti.


Myös vallan kolmijako-oppi on koetuksella lautamiesten takia. On ollut tapana pitää itsestään selvänä, että tuomioistuimet ovat riippumattomia. Eikä tuomioistuinten pidä vain olla riippumattomia, niiden pitää myös näyttää siltä.

Nyt kuitenkin poliittiset puolueet asettavat lautamiehet, mikä on – hmm – hivenen epäilyttävää.

Myös juristikunta on muuttunut. Toisin kuin vielä viisikymmentä vuotta sitten, nykylakimiesten ja -naisten enemmistö ei ole elitististä yläluokkaa. Suuri osa heistä on samaa keskiluokkaista asuntovelkaväkeä kuin kaikki muutkin.

Lautamiehiä ei enää tarvita entisessä mitassa kuromaan umpeen kuilua kansan ja tuomarin välillä.

Silti on hyvä, että vanha perinne säilyy jossakin muodossa. On huonompiakin harrastuksia kuin miettiä käytännössä kysymyksiä oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Kirjoittaja on kirjailija ja varatuomari, joka käräjäoikeudessa antoi armon käydä.

Mitä sinä tiedät tavallisen ihmisen elämästä??

lenkki6 | 13.11.2008 11:18

Kuulehan nyt sinä mukava, yläluokkainen isällinen Tuomarisetä, jolla omien sanojenkin mukaan riittää näkemystä ja ymmärrystä koko kansalle. Oikea setä-Tuomo.
Puhut timantinkovista lakimiehistä. Ja pöh.
Nämä timantinkovat lakimiehetkö ovat täysin ilman ennakkokäsityksiä, lähtevät aivan puhtaalta pöydältä? Ei sellaisia olekaan.
Olen niin läheltä joutunut seuraamaan miten nälkäänsä makkarapaketin varastanut ressukka saa kovemman tuomion kuin mummolta koko omaisuuden huijannut "liikemies".
Meidän tulee ja on oltava vertaistemme tuomittavina. Puhut puhdasta pötyä kun takerrut tuohon Sauli Niinistön vaalilauseeseen, "vastakkainasettelun aika on ohi". Näinhän se ei ole. Päinvastoin. Katso miten suomessa tuloerot ovat länsimaiden suurimpia ja kasvavat koko ajan. Suhteellisesti ja absoluuttisestikin köyhän luokan määrä lisääntyy. Sitämyöten myös erot kansalaisten sosiaaliluokkien välillä kärjistyvät. Tuomari on velkaa puolenmiljoonan asunnostaan, tavallinen kansa kivitalo- kaksiostaan tai kolmiostaan. Et kai todellisuudessa voi väittää heitä taloudellisesti ja sosiaalisesti yhdenvertaisiksi kanssasi. Vain ihmisinä he ovat yhdenvertaisia. Miten itse asut ja elät? Tuomarikunta suomessa kuuluu edelleen yläluokkaan. Mikään ammattitaito ei lautamieskollegiota paremmin tiedä mikä on oikeus ja eritoten kohtuus. Olet kulkenut kai laput silmillä koko elämäsi kun kuvittelet tietäväsi kansan syvät tunnot vaikka todellisuudessa olet vähintään ylemmän keskiluokan lapsi. Olet kulkenut peruskoulun kautta lukioon ja edelleen yliopistoon ja tomariksi. Missä olet perehtynyt tavallisen kansan elämään, entä köyhien. Väität, että kuilu tavallisen kansan ja yläluokkaisen tuomarin välillä on kaventunut. Olen aivan vastakkaista mieltä. Oma kirjoituksesikin paljastaa, että sinulla ja tuomareilla on vaarallisia harhoja.Sieltäkö kriminologian luennoilta tuollainen aivopesu on sinuunkin tarttunut. Kovin paljon tunnut ymmärtäväsi ja tietäväsi elosta ja elämästä. Onko tuomari sinunmielestäsi oikeudellisempi kuin maallikko? Ole varovainen ettei tuo vahva itsetuntosi johda väärille jäljille. Saatat kaikenhuomioonottavuudessasi ja tietävyydessäsi tehdä päätöksiä, jotka etiikan ja eritoten moraalin kannalta ovat vaarallisen virheellisiä. Tuomari ei ole jumala, eikä edes siitä seuraava. Hän on samanlainen oman maailmansa vanki kuin meistä muutkin. Kuuntele vaan herkällä korvalla maallikkojäseniä. Oletko koskaan ollut nälkäinen siksi ettei sinulla yksinkertaseti ole rahaa ostaa ruokaa? Oletko ollut työtön, sairas, tai oletko joutunut kerjäämään yhteiskunnalta apua välttämättömään? Riittääkö empatiakykysi edes kuvittelemaan millaista se on? Suomalainen edelleen suuressa mittakaavassa kuolee sinä sosiaaliluokassa mihin on syntynytkin.

Maallikkojäsenten määrää oikeuksissa on lisättävä. Jos tuomari lukeneisuutensa vuoksi on enemmänkin lain tulkinnan ja toteutumisen tekninen assistentti oikeudenkäynneissä, saattaa lainhenkikin aidoimmillaan parhaiten toteutua.
Tapani Niemi

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.