Vasemmiston vastuuttomuus
Eduskunnassa käytiin joulukuun viimeisen istuntoviikon aluksi yön pimeinä tunteina keskustelu, joka on nostettava päivän valoon. Vasemmistopuolueet esittivät päästökaupan toisen jakson Suomen jakosuunnitelman hylkäämistä. Erittäin vähälle huomiolle on myös jäänyt, että enemmistö SDP:stä ja Vasemmistoliitosta äänesti päästökauppalakiesitystä vastaan. Käyttäytymistä ei mitenkään voi laittaa normaalin oppositiopolitiikan piikkiin. Taisi käydä niin, että vasemmisto paljasti todellisen puolensa ilmastonsuojelijana.
Vai miten olisi tulkittava esimerkiksi edustaja Unto Valppaan puheenvuoro, jossa hän totesi, että ”Päästökauppalainsäädäntöä tulee mielestäni kehittää sellaiseksi, että se ottaa huomioon eri laitosten ympäristötehokkuuden ja aiemmin tehdyt toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi”, tai että ” Päästökauppa ei myöskään toimi ennen kuin kaikki maat saadaan varmasti sitoutumaan päästöjen vähentämiseen.”
Edustaja Matti Kangas puolestaan esitti hallituksen esityksen hylkäämistä ja totesi, että ”päästöjen vähentämiseen on kehitettävä joku muu tehokkaampi keino kuin nykyinen päästökauppajärjestelmä”. Näissä puheenvuoroissa kiteytyy Suomen vasemmiston ilmastopolitiikan vastuuttomuuden ydin: meidän ei pidä tehdä mitään ennen kuin muut tekevät.
Vasemmistopuolueiden manööveri oli väärin harkittua populismia, josta en suo heille pisteitä ropisevan. Manööverin seuraukset olisivat saattaneet olla vakavat. Päästökauppalainsäädäntö kun on EU-jäsenmaita velvoittavaa lainsäädäntöä, jonka rikkomuksista koituu seuraamuksia.Ehkä pahinta kuitenkin on, että vasemmisto tekee ilmastonsuojelusta oppositiopolitiikan pelinappulan esittämättä mitään tilalle. Vaatimus, jonka mukaan päästöjen vähentämiseen on kehitettävä joku muu keino osoittaa, että vaatija ei ole lainkaan ymmärtänyt millaisen vaikean ja monimutkaisen kansainvälisen neuvotteluprosessin läpi päätös päästökaupasta on käynyt.
EU on toiminut ilmastopolitiikan suunnannäyttäjänä ja veturina. Strategian ansioksi voi lukea, että joulukuussa Balin ilmastokokouksessa saatiin viimein myös maailman suurin ilmastopäästäjä Yhdysvallat mukaan päästöjen vähentämistä koskeviin jatkoneuvotteluihin. Näiden neuvotteluiden tavoitteena on päästä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä maailmanlaajuiseen sopimukseen.
Kansallinen itsekkyyspolitiikka ei ole toivottavaa yhdellekään maalle – saatikka Suomelle, jolla on EU-maista parhaat edellytykset vähentää päästöjä uusiutuvien energialähteiden käyttöä lisäämällä. Myös energiatehokkuuden parantamisessa on paljon vielä tehtävissä.
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Kiitos Kari Hämäläinen (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Vastuuttomuudesta
Piikki vasemmiston suuntaan olisi huomattavasti uskottavampi, jos Vihreät itse eivät olisi hurahtaneet monikulttuurisuusfantasioihin. Pari päivää sitten Vihreiden nuorisojärjestö vaati, että kaikille tänne saapuville kerjäläisille tulee tarjota ilmainen elatus. Vihreät ovat myös muissa yhteyksissä ajaneet vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaa. Siinä sitä vastuuttomuutta ja realismin puutetta kerrakseen.
Pieni pähkinä: Jos Suomen kasvihuonepäästöt pienenevät 20% henkeä kohden ja maahan otetaan vaikkapa 2 miljoonaa ihmistä rikastuttamaan kulttuuriamme, kuinka paljon kasvihuonepäästöjen kokonaismäärä on muuttunut lähtötilanteeseen nähden?
Päästökauppa vs vastuullisuus
Päästökauppa on idealismiin perustuva kupla, josta spekulantit hyötyvät ja joka rahoitetaan veronmaksajan ja kuluttajan kukkarosta, ja johon perustuen tuotanto ja kulutus ei ole yhtään ilmastoa ja luonnonvaroja säästävämpää. Yritykset ovat globaalin talouden toimijoita ja heitä ohjaa ainoa päämäärä, osakkeenomistajalle kerättävä hyöty. Ympäristöystävällisen imagon säilyttäminen on vain yksi tekijä kilpailussa, jossa kuluttaja on jaloillaan äänestäjä. Käytännössä kuluttaja valitsee halvimman eikä eettisimmän tuotteen tai palvelun. Miksi sinisilmäiset poliitikot yrittävät pukea kansalaiset sellaiseen marttyyrin viittaan, jossa he eivät aidosti halua olla. Menestyvimmät poliitikot pärjäävät vain kyynärpäiden avulla, niin tavallinen ihminenkin.
Voi tätä Cronbergin
Voi tätä Cronbergin hurskastelua, takin kääntöä, vallan sokaisemaa tekstiä, sopulilaumojen nuoleskelua. Kertokaa totuus kansalle mitä ilmastomuutos tulee merkitsemään tavalliselle kuluttajalle ja ennen kaikkea se ketkä ovat maksumiehiä tai naisia.Vastaus: me tavalliset ihmiset! Suurin propleema tässä on ns. hiilivuoto, jolloin tehtaat menevät moskaamaan sinne missä se onnistuu esim. Kiinaan tai Intiaan. Kivikaudelleko olette ajamassa ihmisiä. Vielä olet sinäkin Cronbergin nahkurinorislla näillä löysillä lausunnoillasi. Te vannotte uusituvien energiamutojen nimeen. Mutta puunpoltto moskaa myös ilmakehää.
Kirjoita uusi kommentti