Hyvästi, Yle Puhe

1.12.2011

Radion kuuntelu tiskatessa ja ruokaa laittaessa on mielipuuhiani. Radio on aina auki Yle Puheen taajuudella – kanavalta tulee kiintoisaa puheohjelmaa eikä lainkaan urheilua, jumalanpalvelusta saati musiikkia, joka kuitenkin olisi vääränlaista.

Pyhä vihani leimahti, kun luin, että urheiluohjelmat siirretään Yle Puheelle, jokailtaiseksi piinaksi klo 18–22. Se hyvin kattaakin ajan, jonka tapaan puuhata keittiössä radiota kuunnellen.

Tietojen mukaan meille urheilunvihaajille olisi tarjolla vaihtoehto-ohjelmaa verkossa urheilulähetysten ajan. Kaunis ajatus, mutta verkko ei kuulu keittiöradiossani. Moniko muutenkaan vaihtaa yhtäkkiä radion ääreltä tietokoneelle?

Uuden Yle Puheen ohjelmapäälliköksi tulee Riku Saaranluoma YleX:ltä. Hän on luvannut tuoda ohjelmavirta-ajattelun Puheelle. Uudistetulla kanavalla ollaan entistä juontajavetoisempia ja tavoitellaan nuorempaa yleisöä. Tämä tarkoittanee ohjelmia, joihin urpot voivat soittaa ja arvuutella, mikä viikonpäivä tänään on. Oikein vastannut voittaa Lauri Tähkän uuden singlen, jota tosin onneksi ei voi puheradiossa soittaa.

Yleisradiossa lähdetään ilmeisesti uudistamaan kanavia vanhalla, huonoksi havaitulla keinolla: karkotetaan ensin vanha yleisö ja koetetaan sitten haalia uutta. En toivota onnea, kun ei yhtään tunnu siltä.

Toivotan hyvästit entiselle suosikkikanavalleni.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja.

Arvoisa pyhä

Joona Haarala | 01.12.2011 14:14

Arvoisa pyhä vihaaja,

Suomessa jääkiekko on laji numero 1. Kun kuuntelee jääkiekkokierrosta Radio Suomessa, lähetykset katkeavat milloin uutisiin ja milloin Merisäähän.

Nykyään jääkiekkoa pelataan melkein joka päivä, kuten myös jalkapalloa ja sitten niitä marginaalisempia lajeja.

Luojan kiitos, nyt urheiluniilot saavat kuunnella urheilunsa kokonaan ilman katkoja, ja urheilunvihaajat voivat kuunnella Suomen suurinta radiota.

Tervehdys Ylestä!

Elina Ravantti | 01.12.2011 23:43

Hei Vesa!

Harmi, että Yle Puheen muutossuunnitelmat ovat suivaannuttaneet sinut noin pahasti jo ennen uudistuksen käynnistymistä!

Tarkoituksemme ei ole karkottaa Ylen kanavien ystäviä vaan palvella heitä jatkossakin hyvin. Tämän lisäksi pyrimme tarjoamaan kiinnostavia ohjelmia ja sisältöjä niille, jotka tällä hetkellä kokevat, ettei Ylellä ole juuri mitään heitä kiinnostavaa. Se on meidän velvollisuutemme kaikkien suomalaisten yhteisenä julkisen palvelun yhtiönä. Tehtävä ei ole helppo ja joudumme tekemään ratkaisuja, jotka ottavat osaa ystävistämme päähän, mutta haluamme yrittää saada aikaan kokonaisuuden, joka toimisi paremmin kuin nykyinen.

Olemme havainneet, että Ylen kanavat niin radiossa kuin televisiossakin ovat tällä haavaa liian samanlaisia. Jos Yle olisi hangessa tarpova olento, sen kanavista jäisi lumeen melkeinpä vain yhdet painaumat. Kanavaprofiloinnin tarkoitus on saada monipuolisempaa sisältöä suomalaisille - myös nuoremmille.

Juontajavetoisuus ei onneksi tarkoita automaattisesti tyhjää höpötystä. Juontaja pystyy tarjoamaan myös syvällistä tai hyvin asiapitoista radio-ohjelmaa. Pyydän siis: anna, kiltti, Rikun ja kumppaneiden ensin yrittää.

Ystävällisin terveisin,

Elina Ravantti
Ylen yhteiskuntasuhdepäällikkö

Hyvästi YLE Puhe

marjatta anttila | 02.12.2011 15:31

Hei Vesa!
Yhdyn täysin mielipiteeseesi YLE Puheesta.Nautin kuunnella kannettavasta radiosta Puhetta pyöräillessä ja ruuanlaittoa yhteydessä.Voi vain toivoa, että YLE pyörtää mahd.nopeasti päätöksensä siirtää urheiluohjelmat puhekanavalle.Puheella YLE erottuu nimenomaan kaikista muista kanavista, jotka tarjoavat enimmäkseen ns. asiaviihdettä so.sillisalaattia.

Hyvä Elina!Haluaisin tietää,paljonko %:ssa urheiluohjelmien osuus on yhteensä YLE:n radiokanavilla.Radio Suomi on ainoa sopiva kanava urheilulle.

Urheilun osuus radiossa

Elina Ravantti | 03.12.2011 0:17

Hei Marjatta!

Urheilun osuus radion ohjelmatunneista on Ylessä 2 %. Muut alueet jakautuvat radiossa seuraavasti:

Uutis- ja ajankohtaisohjelmat 27 %
Asiaohjelmat 12 %
Kulttuuri 21 %
Viihde 38 %

Hyvä Vesa!

Pekka Raukko | 03.12.2011 10:57

Olen täysin samaa mieltä Vesan kanssa. Kuuntelen pääasiassa Yle Puhetta juuri siksi, että en juurikaan välitä musiikista ja Puheella olen ollut turvassa urheilulta.

Eikö yrheilulle voisi perustaa kokonaan omaa kanavaa, niin että sen jäljet hangessa eivät edes risteäisi muiden kanavien jättämien jälkien kanssa? Miksi urheilu pitää ohjata Yle Puheen hankeen tarpomaan uraan.

Hyvästi Yle Puhe

Marja-Leena Kirjonen | 03.12.2011 16:47

On tosiaan törkeää, että urheilua tungetaan joka paikkaan. Kukahan on sponsorina?
Hyvä kava menee täysin pilalle! Olen mielenkiinnolla seurannut kyseistä kanavaa, mutta nyt se on meillä kiinni ainakin klo 18–22.
Marja-Leenan kirjahylly
Arkea, juhlaa ja unelmia

Urheilu on tärkeää, mutta millä kanavalla?

Jari Nurmi | 06.12.2011 23:47

Olen toimittajan kanssa samaa mieltä. YLEn olisi pitänyt uudistaa kanaviaan yleisön (eli meidän lupamaksajien) tarpeen mukaan, ei omista kummallisista lähtökohdistaan. Tv-katsojiaan YLE kohtelee samalla tavoin - katsojamäärillä ei ole mitään merkitystä, ja ne ohjelmat lopetetaan, jotka ovat YLEllä keränneet eniten katsojia.

YLE on pitkään profiloinut radiokanaviaan tietyille kuulijaryhmille, mutta en myöskään ymmärrä urheilun siirtämistä Puheelle - siinä ei ole mitään logiikkaa. Pitkään tilannetta seuranneena olenkin sitä mieltä, että Radio Suomen vanhentunut musiikkitoimittajakaarti haluaa yhä enemmän lisää ohjelma-aikaa niille Beatlesia haikaileville 1960- ja 1970-luvun musiikkiin keskittyville ohjelmilleen, jotka jo nyt vievän leijonanosan Radio Suomen musiikkitarjonnasta. Arkipäivinä musiikkiohjelmistoa haluttiin kaventaa (ja tekijänoikeusmaksuja pienentää) pidentämällä Ajantasa-ohjelma tunnin mittaiseksi, ja pienentämällä näin myös maakunta-radioiden toiminta-aikaa. Radio Suomi on pitkään kerännyt isoja kuulijamääriä nimenomaan urheilutarjonnallaan, mutta haluanko kuunnella jatkossa jääkiekkokierrosta Puheelta? En, vaan siinä tapauksessa kuuntelen mieluummin paikallisradioiden jääkiekkolähetyksiä. Yle Puheen tärkeyttä en siis missään tapauksessa väheksy - kanavahan on todellakin palvellut sitä kuulijaryhmää, jolle YLEn ykkönen ei ole ollut sopiva vaihtoehto.

On aivan normaalia, että ohjelmistoa ja kanavailmeitä uudistetaan, mutta eikö samalla tulisi uudistaa myös johtajistoa ja varsinkin toimittajarakennetta? YLE on kertonut julkisuudessa, että mm. TV2:n juontajat poistuvat ruudusta, mutta miksi muutos ei ulotu myös tekijäpuolelle? Ehkä tämäkin muutosprosessi olisi kannattanut aloittaa ensin sieltä...

Hyvä Elina! Vaikka urheilun

Pekka Raukko | 06.12.2011 23:55

Hyvä Elina!

Vaikka urheilun osuus radion ohjelmatunneista on Ylessä vain 2 %, niin Yle Puheen päiväaikaisesta ohjelmasta sen osuus tulee olemaan 25%. Mistä meitä Puheen kuuntelijoita näin rangaistaan?

Ei koko iltaa urheilua YLE Puheessakaan

Elina Ravantti | 07.12.2011 13:34

Nyt huomaan, että urheilun osuudesta YLE Puheessa on väärinkäsitys. Urheilua ei aiota lähettää jokaikisenä arkipäivänä klo 18 - 22.

Urheiluosuus alkaa klo 18, mutta osuuden kesto vaihtelee. Toisinaan urheiluosuus tarkoittaa tunnin keskusteluohjelmaa urheiluun liittyvästä aiheesta, pisimmillään se on neljän tunnin lähetys vaikkapa jääkiekkokierroksesta tai olympialaisista. Neljän tunnin iltalähetys urheilusta ei ole siis automaatti, joka toistuu maanantaista perjantaihin.

Pahoittelen sitä, että uudistus tuntuu joistakuista kuuntelijoista rangaistukselta. Saamme erittäin paljon palautetta urheilun ystäviltä siitä, että lähetykset keskeytyvät Radio Suomessa muun ohjelman vuoksi. YLE Puheessa pystymme pysymään aiheessa ilman keskeytystä ja näin palvelemaan tätä suurta yleisöjoukkoa paremmin.

Kanavien uudelleenprofilointi tehdään nimenomaan yleisön, ei Ylen vuoksi. Radiossa YLE Radio yhdestä kehitetään selkeästi kulttuurikanava, Radio Suomi alueellisuuden ja uutisten kanavana terävöityy entisestään, YLEX palvelee nuoria ja YLE Puhe on musiikiton vaihtoehto niille, jotka pitävät puheohjelmista. Puhe urheilusta istuu luontevasti nimenomaan YLE Puheeseen.

Urheilua välttelevän iloksi YLE Puheesta tulee siis uudistuksen jälkeenkin myös iltaisin puheohjelmaa paljon muustakin kuin urheilusta.

Elina Ravantti, Yle

Valtionhallinnossakin

Pekka Raukko | 07.12.2011 17:45

Valtionhallinnossakin kulttuuri ja urheilu on yhdistetty samalle ministerille. Eikö tätä "ruumiinkulttuuria" voisi työntää Yle 1:lle, tai perustaa sille ihan oma kanava...

Nyt kun uudistus on jo meidän

Jarno Naukkarinen | 04.01.2012 17:44

Nyt kun uudistus on jo meidän kaikkien kuultavana niin täytyy ikäväkseni sanoa, että se on jopa pahempaa kuin kuvittelit. Sen sijaan, että urheilua tulisi vain klo 18 jälkeen sitä tulee myös keskellä päivää, kuten tänään hiihtoa tms. klo 14:40-17:00.

Olen erittäin, erittäin turhautunut ja pettynyt lempikanavani pilaamiseen.

Aikansa kutakin, johan tässä

Kari Lehtomäki | 05.01.2012 10:51

Aikansa kutakin, johan tässä saatiinkin kuunnella kanavaa jolla voi pysyä aamusta iltaan ilman että pitää sulkee radio riipivän musiikin tai urheilun takia.
Miksiköhän studiossa ei ole useampaa toimittajaa samanaikaisesti riekkumassa ja kertomassa siitä kun aamulla meni sukat vääriin jalkoihin ja kahvista tuli laihaa kun meni laskut sekaisin.
Hirveetä musiikkiakin sais mun puolesta nyt lisätä vähän joka väliin ja interaktiivisia visoja ym.
Mun osalta Yle Puhe pysyy kiinni ja poistan sen radioni pikavalinnoista. Se oli paikassa 1.
Saas nähdä mitä "uudistuksia" Yle tekee jos mahdolliselta näyttävä ylevero toteutuu.

Raiskataanko lapseni?

Hannupekka Huovilainen | 12.01.2012 19:43

Sain viimeiset kymmenen vuotta työurallani toimittajana olla yhtenä isänä synnyttämässä kokonaan uutta radiokanavaa, Yle puhetta. Tarkoituksena oli saada aikaan kanava, joka lähettää radion kultaisen kauden tyyliin ohjelmia, eikä juonnoilla ja musiikilla pirstottua ohjelmavirtaa. Tietysti lapsen tehtävä on kasvaa, lähteä kotoa ja tulla itsenäiseksi. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että lapseni on nyt raiskattu.

Yle Puheen uudistus

K. Wilkman | 12.01.2012 20:35

Kehitys kehittyy. Manailin, kun kuulin, että lempikanaavaani tunkee mukaan urheilu, josta en ole pätkääkään kiinnostunut. Kun törmäsin Yle Puheen urheilulähetykseen, vaihdoin kanavaksi Radio Suomen. Ja mitäs minä sieltä kuulinkaan: urheilua. Sillä sekunnilla suljin radion ja päätin nauttia hiljaisuudesta. Hiljaisuus tuntui hyvältä.

Kanavauudistuksen kohderyhmän edustajalta

Hanna Komulainen | 14.01.2012 17:32

Olen loukkaantunut edustamani ikäryhmän, 30-40-vuotiaitten aikuisten, puolesta. Ylellä ilmeisesti oletetaan, että tuohon ryhmään kuuluvat eivät arvosta niitä laadukkaita ja asiantuntemuksella tehtyjä ohjelmia, joita Yle Puhe aikaisemmin tarjosi (myös ilta-aikaan).

Sen sijaan 30-40-vuotiaat ovat Ylen mukaan kiinnostuneita sisällöttömästä höpinästä (="viihteellinen puhe" sekä "ohjelmavirta") ja joka paikkaan tunkevasta tauottomasta urheilusta.

Olisin suonut Ylen arvostelukyvyn olevan parempi.

Yle puheen uudistus

Juha Tuomaala | 15.01.2012 12:27

Nyt kun yle-puheen uudistus on ollut voimassa jonkin aikaa näykyy, että ongelmana ei olekaan urheilu vaan "hömppä". Puheen sisältö on yhä enemmän viikkolehtien ja iltapäivälehtien tyylistä pinnallista höpinää. Toimittajan "kysymykset" ovat pidempiä kuin haastateltavan vastaukset. Kaupallisilta radiokanavilta niin tuttua. Varmaan seuraava uudistus on se , että juontajia on kaksi ja he hauskasti sanaille kertovat miten heidän oma aamu sujui. Pian vieraita ei tarvita ollenkaan. Miksi kanava ei pysynyt "syvällisempien" hyvin toimitettujen juttujen kanavana. Lisää esimerkiksi Haataista, Virtasta, Heikkistä, Enbuskea sekä kulttuuri ja historia sarjoja.

Elina Ravantin esittämät

Helena Virtanen | 21.01.2012 22:58

Elina Ravantin esittämät perustelut ovat latteita: "Saamme erittäin paljon palautetta urheilun ystäviltä siitä, että lähetykset keskeytyvät Radio Suomessa muun ohjelman vuoksi. YLE Puheessa pystymme pysymään aiheessa ilman keskeytystä ja näin palvelemaan tätä suurta yleisöjoukkoa paremmin."

Onko urheilu todella Ylen tehtävissä niin keskeinen, että urheiluyleisön ehdoilla mennään? Vaikka kuuntelijamäärät saattavat olla isoja, onko urheilun sisältö todella keskeisintä, mitä valtion mediayhtiö voi tehdä? Palveleeko urheilun selostaminen todella Ylen määriteltyjä tehtäviä niin keskeisesti, että yksi kanava voidaan uhrata sille?

"Kanavien uudelleenprofilointi tehdään nimenomaan yleisön, ei Ylen vuoksi. - - Puhe urheilusta istuu luontevasti nimenomaan YLE Puheeseen. " Kanavien uudelleenprofilointi tehtiin urheiluyleisön, ei kokonaisyleisön vuoksi. Puhe urheilusta ei todellakaan istu luontevasti asiapuheen keskelle. Ei tarvitse tehdä kalliita yleisötutkimuksia tietääkseen, että ne ihmiset, jotka diggaavat jääkiekkoa eivät useinkaan ole samoja, jotka haluavat kuunnella tunnin puheohjelman yhteiskunnan poliittisesta tilasta. Useimmiten on kyse pikemminkin kahdesta hyvin erilaisesta ihmisjoukosta, joiden mielenkiinnon kohteet poikkeavat tyystin toisistaan.

Kaikkea musiikkia ei laiteta yhdelle kanavalle siksi, että yleisö pitäisi musiikista kuin musiikista. On alkeellista olettaa, että kaikki puhe mistä tahansa aiheesta (tai pahimmillaan ilman aihetta!) kiinnostaisi yhtä yleisöä.

Ylen pettyneet

Kaisa Kukkola | 23.01.2012 22:18

Hei,

Viikosta toiseen on kriittinen keskustelu vellonut myös Yle Puheen Facebook-sivulla. Nyt sieltä pienellä ydinryhmällä koetamme kiteyttää ajatuksia ja koota voimia niin, että Pasilassa saakka meitä kuultaisiin.

Lainaus ryhmän tiedoista:
https://www.facebook.com/pages/YLEn-Asia/364237073603396?sk=info

Vuoden 2012 alusta Yleisradiossa uudistettiin linjauksia, jotka ovat herättäneet paljon tunteita suuntaan ja toiseen.

Juuri oltiin päästy kohisemasta YLE-verosta, joka aiheutti monenlaista ristiriitaa ja polemiikkia sekin. Osa kansalaisista oli iloisia siitä, että heille rakkaan ja merkityksekkään viestintäforumin (radio, televisio, internet-palvelut) rahoitus taattiin myös tulevaisuudessa.

Tässä ryhmässä mukana on varmasti paljon radioihmisiä, joiden mieltä painaa eniten YLE Puheen muutokset. Uudistusta ja sen aiheuttamaa kritiikkiä on käsitelty mm. aamu-TV:n lähetyksessä, missä YLEn reaktio (Olli-Pekka Heinosen suulla) oli lähinnä ”aina roiskuu kun rapataan” ja ”tyytymättömät voivat aina vaihtaa kanavaa”. Samansuuntaista on ollut palaute myös YLE Puheen omassa facebook-rymässä. Mutta siinähän se vitsi ja purnaamisen aihe piilee – ei enää ole kanavaa mille paeta!

YLE Puheen entisten kuuntelijoiden joukko on suivaantunut eikä tässä ole kyse pelkästä ”urheiluvastaisuudesta”, koska osa heistä kuuntelee urheilua mielellään mutta se ei sulje pois tarvetta yhdelle täysipainoiselle asiakanavalle. Uudella Puheella vastarintaa ovat herättäneet niin jinglet, ohjelmien mainokset, uudentyyppinen juontaja/toimittajalähtöisyys kaupallisten kanavien mallin mukaan, uusi tapa sijoittaa uusinnat todella pian alkuperäisen ohjelman jälkeen ja tietenkin myös se leijonan siivu parhaaseen kuunteluaikaan, joka menee nyt urheilulle (jääkiekkokierrokset ja tapahtumaurheilun selostukset).

Entisistä tai pettyneistä kuuntelijoista tuntuu melko laajasti siltä, että odotetaan vain melun laimenemista, jotta voidaan jälkiviisaasti todeta, uudistuksen vain aiheuttaneen pientä alkukitkaa.

Urheilu ok, muttei radio Puheessa

Tiina Aalto | 05.02.2012 19:52

Toki merisää katkaisi lätkäpelit radio Suomessa, mutta eivät nämä muutaman minuutin pätkät per peli saa kuin vihaiseksi. Anti on, jos rehellisiä ollaan, että kerrotaan mitä on jo tapahtunut tai kohta alkaa jännät hetket esim. ylivoimatilanne pelin viime minuutilla, mutta siirrämme seuraavaan peliin. Takaisin radio Puheeseen ja maksimissaan kaksi peliä selostetaan, jolloin selostuksesta voi nauttiakin.

Olen lätkästä pitävä, mutten jaksa kuunnella tuollaisia sirpaleselostuksia, sama kuin teksti-tvkin antaa ajantasalla olevampaa tietoa kierroksen ajalta. Epäilen myös,että uroot, jotka kuitenkin pääfanijoukon muodostavat, eivät tyydy radioselostukseen, vaan katsovat pelit tvstä ja paikan päältä.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.