Romney matkalla republikaanien ehdokkaaksi

11.1.2012

Ensimmäisten esivaalien perusteella Mitt Romneysta on tulossa republikaanien ehdokas Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Romney voitti viime yönä Suomen aikaa New Hampshiren esivaalin, jota pidetään tärkeänä suunnannäyttäjänä.

CNN kertoo, että kun äänistä on laskettu 95 prosenttia, on Romney saanut 40 prosenttia äänistä ja ainakin viisi valitsijamiestä. Kakkosena on Ron Paul kolmella valitsijamiehellä ja kolmantena Jon Huntsman kahdella valitsijamiehellä.

Viime viikolla Romney voitti täpärästi Iowan esivaalin. Hän peittosi vain kahdeksalla äänellä Rick Santorumin, joka on sai tuolloin yhtä paljon valitsijamiehiä, mutta on jäämässä New Hampshiressa nollille.

Varsinaiseen valintaan Romneylla on vielä pitkä matka, sillä valtaosa esivaaleista on vielä käymättä. Tammikuussa järjestetään vielä Etelä-Carolinan (21. päivä) ja Floridan (31. päivä) esivaalit.

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.