Kaskeala HBL:ssä: Haavistosta tulisi erinomainen ylipäällikkö

25.1.2012

Puolustusvoimien entisen komentajan Juhani Kaskealan mielestä siviilipalveluksen suorittanut presidenttiehdokas Pekka Haavisto (vihr) on täysin pätevä Suomen armeijan ylipäälliköksi, jos hänet valitaan presidentiksi. Kaskeala kertoo kantansa Hufvudstadsbladetissa. Haaviston sivarihistoriasta on tullut vaalitaistelun lyömäase.

"Olen jopa myöntänyt Pekka Haavistolle armeijan ansiomitalin hän hyvästä toiminnastaan Tsadin rauhanoperaation yhteydessä", Kaskeala sanoo.

Hän muistuttaa, ettei presidentti Tarja Halonen ole myöskään suorittanut asepalvelusta, mutta se ei ole estänyt häntä hoitamasta ylipäällikön tehtävää.

"Ylipäälliköllä on aivan toiset tehtävät kuin puolustusvoimien komentajalla. Ylipäällikkö huolehtii puolustus- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä. Kun presidentti Halonen oli läsnä ja esittelimme hänelle konkreettisia puolustussuunnitelmia, hän osoitti olevansa hyvin perillä asioista."

Haaviston vastustajat ovat hyökänneet Haaviston kimppuun hänen siviilipalvelusmenneisyydestään. Muun muassa eilisen Iltalehden kannessa julistettiin, että sivari ei kelpaa presidentiksi.

Pekka Haavisto on toiminut YK-tehtävissä muun muassa Balkanin, Afganistanin, Palestiinan, Liberian ja Sudanin kriisialueilla. Johtaessaan YK:n ympäristöjärjestön UNEP:n kenttätutkimuksia Haavisto selvitti esimerkiksi sitä, millaisia tuhoisia vaikutuksia sodilla oli ihmisten elinympäristöön.

Haavisto on toiminut myös Euroopan unionin erityisedustajana Sudanissa ja Darfurissa, missä hän on osallistunut rauhanneuvotteluihin.

Kaskeala ja Haavisto

Hanna-Pia Karlsson | 26.01.2012 6:59

Ihan vihaksi pistää, että Kaskeala on tällaista mieltä. Onkohan roikkuminen Halosen poppoossa vuosia sekoittanut hänen päänsä. En itse hyväksyisi missään nimessä sivaria Puolustusvoimien johtajana. Olen upseeriperheessä kasvanut ja tällainen ei ajattelu ei yksinkertaisesti mahdu päähäni. Mielipiteitä on tietysti lupa sanoa ja tässä tuli omani!

Kenelle valta kuuluu?

Petri Hoppu | 27.01.2012 22:58

Demokraattisessa valtiossa armeija palvelee kansaa ja kansan valitsemia johtajia eikä päinvastoin. Sotilasvalassa luvataan puolustaa laillista valtiojärjestystä ja esivaltaa. Kaskealan kommentti osoittaa, että hän haluaa seistä antamansa valan takana, oli vaalien tulos mikä tahansa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.