Suomen Luonto: Susikanta kääntynyt nousuun

27.1.2012

Suomen susikanta on kääntynyt pieneen nousuun viime talven romahduksen jälkeen, kertoo Suomen Luonto.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan Suomessa elää nyt 150–165 sutta, mikä on parikymmentä enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Näin susikanta näyttää hiljalleen toipuvan vuodesta 2008 alkaneesta romahduksesta. Susikannan kutistuminen johtui salametsästyksestä.

RKTL:n mukaan Suomessa on kaikkiaan 24 susilaumaa, joista kymmenen kulkee välillä myös Venäjän puolella. Suurin osa susista elää Kainuun keski- ja eteläosissa, Pohjois-Savon pohjoisosassa ja Pohjois-Karjalassa itärajan tuntumassa. Toinen susikeskittymä on Länsi-Suomessa, jossa elää RKTL:n tietojen mukaan viisi laumaa.

Poronhoitoalueella susia ei juuri ole, sillä siellä kaatolupia myönnetään varsin avokätisesti.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.