Ikävä löytö uimarannalta: Hiekkalinnojen rakentajien terveys vaarassa
Uimarantojen hiekassa on luultua enemmän taudinaiheuttajia, ilmenee Yhdysvaltain ympäristövirasto EPA:n, Chapel Hillin yliopiston ja Johns Hopkins -yliopiston yhteistutkimuksesta.
Loma pilalla? Rantahiekasta voi saada vatsataudin.
Kuva: SXCTutkimuksessa tutkittiin 144 rantahiekkanäytettä ja seurattiin viittätuhatta ihmistä, jotka kävivät vedenpuhdistamojen läheisyydessä sijaitsevilla uimarannoilla Alabaman tai Rhode Islandin osavaltioissa. Tuloksien perusteella rantahiekan kaiveleminen nosti vatsataudin riskiä uimista enemmän.
”On ollut tiedossa, että ulosteperäisiä bakteereja sisältävässä vedessä uiminen lisää vatsatautiriskiä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun tällaiset oireet liitetään myös rantahiekan käsittelyyn”, tutkija Timothy Wade sanoo EPA:n tiedotteessa.
Hän korostaa, että oireet olivat tyypillisesti hyvin vähäisiä, eikä niiden vuoksi ole syytä välttää rantaelämää.
”Kädet olisi kuitenkin syytä pestä tai desinfioida rantavedessä tai hiekassa leikkimisen jälkeen”, Wade sanoo.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Vihreä liiketoiminta (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti