Sadankomitea kiittelee varuskuntien vähentämistä

8.2.2012

Varuskuntien määrästä tulee päättää koulutuksen ja maanpuolustuksen tarpeista lähtien, sanoo Sadankomitean varapuheenjohtaja Jan Koskimies. Järjestö kiittelee tänään keskiviikkona julkistettua lakkauslistaa.

”Nykyinen varuskuntien määrä on tarpeettoman suuri ja aluepolitiikan vuoksi rakennettu. On hyvä karsia sellaiset varuskunnat, jotka tarpeettomasti syövät rahaa, mutta eivät ole tarpeen”, Koskimies sanoo Sadankomitean tiedotteessa.

Järjestö vaatii, että varusmiespalveluksen lyhentäminen 15 vuorokaudella olisi ulotettava myös siviilipalvelukseen. Keskisuomalaisen tietojen mukaan näin olisi myös käymässä.

Helsingin Sanomien mukaan lakkautuslistalla ovat Kotkan rannikkopataljoona, Merivoimien tutkimuslaitos Espoossa, Pohjois-Karjalan prikaati, Hämeen rykmentti, Keuruun pioneerirykmentti, Kauhavan lentosotakoulu ja Ilmavoimien teknillinen koulu Jämsässä.

Henkilöstö vähenee vuoteen 2015 mennessä noin 2 200 henkilöllä, joista 1 200 irtisanotaan.

Miehille oikeus elää.

Jarmo Lius | 08.02.2012 12:51

Varuskuntien lakkauttaminen on toki hyödyllistä, mutta se ei ratkaise perusongelmaa. Perusongelma on elämänoikeus joka puuttuu miehiltä ei vain Suomessa vaan maailmalla yleisemmin.

Elämänoikeuden puute näkyy asetellisuuden kukoistuksessa. Suomessa valmistetaan ihmisiin osuvia luoteja, täytetään ruutipesiä, varastoidaan kranaatteja, huolletaan taisteluajoneuvoja. Näillä kaikilla on yksi yhteinen tavoite - tappaa ihminen. Mies.

Maailmalla USA varustautuu. Sen sotabudjetti on suurempi kuin yhdenkään toisen maan. Se paistattelee julkisuuden valossa uhaten maailmankansalaisia kuolemalla. Varustautuminen on luonut ihmisarvoa väheksyvän kulttuurin. Se on luonut ympäristöä tuhoavan kulttuurin raketteineen, lentokalusteineen, valtameriä kyntävine taistelulaivastoineen. Ne kaikki polttavat uusiutumattomia luonnonvaroja. Ne myös valloittavat koneisiinsa tankattavia maailman tunnettuja öljylähteitä niin Irakissa kuin Libyassa.

Varuskuntien lakkauttaminen ei riitä. Tarvitaan laki joka kieltää miesten murhaamisen. Tarvitaan laki joka kieltää valmistamasta ammuksia, valmistamasta ruutia, valmistautumista murhiin, suunnittelemasta sotasuunnitelmia.

Miesten oikeus elää tulee nostaa ihmisoikeuksista tärkeimmäksi tavoitteeksi. Se on meidän kaikkien etu. Sen saavuttaminen edellyttää vallankumousta. Meidän on luovuttava ei vain maamiinoista vaan kaikista toimista joilla uhataan miesten henkeä. Oikeus elää on kirjattava lakiin yksiselitteisesti ja kaikki oikeutta uhkaavat toimet on kirjattava rikoslakiin.

Entäs naiset?

Arvid Stenson | 08.02.2012 15:56

Minä niin ilahduin Jarmo Liusin tekstistä aluksi. Hän puolustaa miehiä. Naiset saavat sotia kaiketi. Onko se ironiaa, en tiennyt.

Kuitenkin hänellä on uskoa, jonka mukaan meidän on luovuttava kaikista toimista. Suomella on vähemmän ruutia miesten tappamiseen kuin Natolla. Miten silloin pärjäämme Natoa vastaan jos se tekee tänne ennaltaehkäisevän vastaiskun. Tai jos Venäjä tekee. Onneksi Ruotsi ei varmaan hyökkää enää Suomeen.

Jarmo Lius on väärässä. Me voimme käyttää ruutia sen hyväksi, ettei miehiä tapeta turhaan meillä eikä muualla. Eikä naisia, joista Jarmo Lius ei ole niin kiinnostunut.

Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu)

Jarmo Lius | 09.02.2012 10:45

Arvid Stenson otsikkoni taustaa - Suomessa vain miehet ovat vankeuden tai pakkotyön uhalla velvollisia luovuttamaan henkensä armeijassa. Tämä on yleinen käytäntö ympäri maailman - armeijat väittävät tehtäväkseen suojella naisia, lapsia jne. Otsikkoni rajaus noudattaa universaaleja konventioita.

Sodissahan kuolee naisia usein miehiä enemmän. Miksi sitten naisten oikeus elää ei toteudu? Se johtuu sodista joiden uhreja ovat valtaosin siviilit. Naisten oikeudet elää toteutuisi varmimmin kun miehillä olisi oikeus elää joutumatta tarttua aseeseen.

Onko mahdollista laatia lakia joka kieltää tappamisen? Hoministina (ihminen luo kaiken) pidän täysin mahdollisena laatia tappamisen kieltävä laki, enkä näe mitään lopullista jumalallista vaatimusta jatkaa sodissa tappamista. Toivottoman isolta tehtävä toki vaikuttaa, eikä onnistumisen palkintoa ole tarjolla ihmiselämän aikana, sillä maailma on hampaisiin asti varustautunut aseilla ja sotasuunnitelmilla.

Ihmiset pääosin ovat lainkuuliaisia. Kun tappamisen kieltävä laki astuu voimaan ympäri maailman, niin sotasuunnitelmien tekijät muuttuvat nykyisistä sotasankareista rikollisiksi. Valtaosa suomalaisista upseereista ovat lainkuuliaisia. En ole väitteesi mukaisesti väärässä. Vai epäiletkö, että upseerit ympäri maailman ovat lakeja kunnioittamattomia rosvojoukkoja, he laista piittaamatta tarttuvat omankäden oikeuteen samaan tapaan kuin norjalainen Breivik joukkomurhasi? Minä väitän, etteivät tartu, vaan arvostavat lakeja. Näin olen perustellut asiani.

Tappamisen kieltävästä laista

Juho Järvelin | 10.02.2012 1:50

En ymmärrä Jarmon ajatusta. Eihän amattisotilailla tahi asevelvollisilla reserviläisillä ole mitään sisäsyntyistä halua tappamiseen tahi sotimiseen. Ammattisotilaat harjoittavat ammattiaan siinä missä palomiehet tai poliisitkin eli toteuttavat poliittisen johdon ja yhteiskunnan heille antamia tehtäviä.

Emme tarvitse sodista eroon päästäksemme tappamisen estävää lakia, vaan meidän tulisi luopua armeijoista ja väkivallan monopolista. Jos ammattisotilaat irtisanotaan armeijoitten lakkauttamisen yhteydessä, ei heille jää mitään halua tai syytä hyökätä minnekään. Sama koskee reserviläisiä.

En ota kantaa päämäärän realistisuuteen.

Mitä tulee Brevikiin ja yksittäisten ihmisten tai jengien & rikollisten harjoittamaan väkivaltaan puhumme täysin eri asiasta, eikä sillä ole mitään yhteyttä varsinkaan upseeriston väkivaltaisuuteen yksityishenkilöinä. Ei sotilailla tai poliiseilla ole ensin halua ja pakkoa päästä harjoittamaan väkivaltaa, jonka perusteella valitaan väkivallan monopolia ja turvallisuutta ylläpitävä ammatti. Ihmisen kyky väkivaltaan mahdollistaa organisoidun väkivallan, mutta sitä ei voi palauttaa yksilöiden väkivaltaisuuteen.

Realistisempi tie sotien vähentämiseen olisi tehdä se kannattamattomaksi. Eu on onnistunut tässä omien rajojensa sisäpuolella 100% ja se olikin EU:n alkuperäinen idea. Rauhan takaaminen.

Ihmeellistä unelmahöttöä

Minna Haavisto | 10.02.2012 11:57

Millaisessa unelmahöttömaailmassa mahtaa Jarmo Lius elää, kun ajattelee, että säätämällä lisää tappamisen kieltäviä lakeja voidaan sodat estää. Eiköhän tuo tappaminen ole jo lähes jokaisessa maassa lainsäädännöllä kielletty. Eikä se silti ole tappamista maailmasta poistanut.

Kuinkahan monta ihmisoikeusaktivistia on venäjälläkin tapettu ilman, että syyllisiä on rangaistu? Ja kuinka hyvin esim. huumeiden tuotanto, myynti ja käyttö on saatu lainsäädännöllä poistettua? Eipä ole lait paljoa auttaneet.

Luonto nyt vaan toimii "syö tai tule syödyksi" periaatteella ja ihmisten keskuudessa tulee tilanteita "tapa tai tule tapetuksi". Tällaisiin tilanteisiinhan puolustusvoimien pitäisi suomalaisia valmentaa. Sen pitäisi siis olla jonkinmoinen henkiinjäämiskoulutus pahan päivän varalle. Jos tätä ei ole osattu viestiä varusmiehille oikein, ei puolustusvoimat ole tehtäviensä tasalla.

Maapallon hurja väestönkasvu tulee johtamaan siihen, että ruokaa ei tulevaisuudessa riitä kaikille. Silloin on ihan selvää, että osa ihmisistä tarttuu aseisiin puolustaakseen omaa henkeään. Vain Pohjois-Korean kaltaisessa diktatuurissa ihmiset eivät uskalla puolustautua vaan kuolevat mielummin nälkään.

Miehet ovat tunteellisia.

Jarmo Lius | 10.02.2012 13:38

Juho Järvelin, yli neljännesvuosisadan miesaktiivina toimittuani omaan jonkinmoisen kompetentin kun väitän, että miehet ovat tunteellisia hölmöjä. Ainakin kun puhutaan sodasta. Naiset sen sijaan ovat järkeviä. He kieltäytyvät hölmöilystä tai delegoivat tehtävän puolisolleen ja pojilleen. Koska miehet ajattelevat järjen sijaan tunteella, tarvitaan järkevä lainsäädäntö, joka lopettaa miesten tunteellisen hölmöilyn.

Koska näin on, siksi en usko, että pelkkä hyvä tahto riittää lopettamaan sodat, vaan tarvitan lainsäädäntöä, joka yksiselitteisesti tekee sotimisesta tai sen suunnittelusta rikollista toimintaa. Armeijan perustaminen luokiteltaisiin rikollisorganisaation perustamiseen ja siitä seuraisi ankarat rangaistukset. Rikosoikeuden pelossa ei yksikään kiihkeämielinen poliitikko tai tunteen valtaan joutunut isänmaanhörhö alkaisi laatia sotasuunnitelmia, varustautua jne.

Olen täysin samaa mieltä siitä, ettei organisaatioiden väkivaltaa voi palauttaa yksilöihin. Tämä merkitsee sitä, ettei yksilön väkivaltaisuudella voida perustella sotainstituutiota. Ei, vaan se on valtioiden luoma keino harjoittaa vallankäytöä. Valtio toisin kuin yksilö koostuu sopimuksista. Nyt puhutaankin siitä, millainen valtiosopimus on hyve.

Minna Haaviston tekstiin vastaan myöhemmin laajemmin kun olen pohtinut sen toivottomuuteen viittaavaa sisältöä. Tulen kuitenkin pohtimaan sitä evoluution näkökulmasta. Evoluutio on muuttanut meidät miehet tällaisiksi tunteenomaisiksi hölmöiksi joiden on "pakko" tappaa muukalaisia. Mutta samalla olisi syytä ymmärtää, että evoluutio merkitsee muutosta, muutos jatkuu, muutos on jopa kiihtynyt kulttuurievoluution vuorovaikutuksen myötä. Se mikä on pysyvää nyt, tulee muuttumaan evoluution vaikutuksesta.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.