Hei Nyt-liite, onko Stadissa hauskaa vain, jos on rahaa?
Hesarin viikkoliite Nyt uudistui hiljattain. Ja tulihan siitä selkeämpi paketti. Mutta samalla pitkät jutut yhtä lukuun ottamatta hävisivät ja tilalle tuli yhä enemmän tavara- ja palveluarvosteluja.
Esimies Juhani Mykkänen, mikä tämän uuden Nytin idea on?
”Uusi Nyt pyrkii olemaan lehti, joka innostuu uudesta kaupunkikulttuurista. Tiivistettynä voi sanoa, että uusi Nyt on tarkoitettu 15–34-vuotiaille fiksuille nuorille kaupunkilaisille.”
No, tässä numerossa (3.2. ilmestynyt) on aluksi pari aukeamaa syömistä ja juomista kapakoissa. Sitten leffa- ja musiikkiarvioita. Tätäkö teidän kohderyhmänne harrastaa?
”Toki eri numerot on erilaisia. Kaupungilla-sivuilla osallistutaan siihen, mitä kaupungilla tapahtuu, mikä on uutta. Ohjelmalliset after work -klubit ovat uusi ilmiö, ja niistä tehtiin juttua siksi.”
Oletteko huomanneet, että lehdestänne suurin osa on jonkin maksullisen tuotteen tai palvelun arvostelemista tai puffaamista? Tästä lehdestä tällaista materiaalia on yli puolet, jos tv-liitettä ei oteta lukuun.
”Lähtökohtana ei ole puffata. Me on lähdetty uuden Nytin kanssa siitä, että jatkuva kyynisyys, kriittisyys ja vittuilu on aika ysäriä. Yritetään mennä myönteisen kautta. Halutaan innostua siitä, mikä meistä on Helsingissä mukavaa.”
Eikö Helsingissä voi tehdä mitään kivaa ilman rahaa?
”Nytin ydinalueet, kuten musiikki, elokuvat ja ravintolat, sisältävät paljon maksullisia asioita. Toi on kuitenkin tarkkanäköinen pointti, ja varmasti meidän olisi hyvä useammin miettiä, onko lehdessä esitelty tarpeeksi ilmaisia asioita.”
Millaista palautetta uudesta Nytistä on tullut?
”Yleisellä tasolla myönteistä: Rakenne on selkeämpi ja koko kätevämpi. Jutut löytää paremmin. Kielteinen palaute on ollut spesifimpää. Esimerkiksi että fontti on ollut menotietoaukeamalla liian pientä.”
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Vihreä liiketoiminta (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Kirjoita uusi kommentti