Tuore kirja: Talvivaaran kipsisakka-allas lähellä ydinjäterajaa

Talvivaaran nikkelikaivoksen uraaninerotus on jo käynnissä, mutta sitä ei kontrolloida, kertoo torstaina Kajaanissa julkaistu Kysymyksiä Talvivaarasta -kirja. Kirjan ovat kirjoittaneen Lapin yliopiston Arktisen keskuksen pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin tutkija Mika Flöjt ja hänen isänsä Lasse Flöjt.

Uraani liukenee Talvivaaran käyttämässä biokasaliuotuksessa kaivoksen prosessinesteeseen, josta metallit kerätään saostamalla. Pieni osa uraanista menee nikkelikobolttisakan mukana Harjavallan jalostuslaitokseen, jossa se erotetaan, Flöjtien kirjan mukaan tosin ei tiedetä, mihin Harjavallassa erotettu uraani päätyy.

Suurin osa malmista liukenevasta uraanista joutuu nykyään saostuksessa käytetyn kipsijätteen mukana kaivoksen kipsisakka-altaaseen.

Altaan uraanipitoisuudesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta Flöjtien kirjassa lainataan Säteilyturvakeskuksen edustajan uraaniseminaarissa vuonna 2010 kertomaa tietoa, jonka mukaan "näyttää siltä, että uraanipitoisuus on  yksi becquerelli grammassa". Yksi becquerelli grammaa kohti on ydinenergialain määrittelemä raja-arvo ydinaineille ja -jätteille.

Koska uraaniasiaa ei käsitelty kaivoksen alkuperäisessä yvassa tai ympäristöluvassa, kipsisakka-altaan uraanipitoisuudesta ei ole julkisuudessa tarkkaa tietoa.

Mika Flöjtin mukaan kipsisakka-altaan – jota hän kutsuu uraanijätealtaaksi – uraania ei käsitellä myöskään Talvivaaran uraanin talteenottoprojektia varten tekemässä uraani-yvassa. Samoin uraani-yvan ulkopuolelle jää uraanin liukeneminen biojätekasoissa. Flöjtit ovat huolestuneita erityisesti uraanin hajoamistuotteina syntyvistä tytärnuklideista, jotka ovat monesti uraania myrkyllisempiä.

"Todellinen ongelma muhii näissä bioliuotuskasoissa. Uraani liukenee joka tapauksessa, otetaan se sitten myöhemmin talteen tai ei. Eikä näitä uraanin hajoamistuotteita kontrolloida biokasoissa lainkaan. Esimerkiksi radonhan pääsee sieltä aivan vapaasti pois", Lasse Flöjt sanoo.

Flöjtit myös katsovat kirjassaan, etteivät kipsisakka-altaan ja bioliuotuskasojen pohjamuovit ole riittävän kestäviä näin myrkyllisten aineiden käsittelyyn. Esimerkkinä kirjassa käytetään tapausta vuoden 2010 keväältä, jolloin kipsisakka-altaan vakavan vuodon vuoksi huomattavia määriä sen sisällöstä pääsi vesistöön. Apu-lehti uutisoi myöhemmin tapauksesta ja kertoi, että vuotanut vesi sisälsi uraania.

Mika Flöjtin mielestä paitsi kaivosyhtiö, myös Työ- ja elinkeinoministeriö on syyllistynyt ihmisten harhaanjohtamiseen puhuessaan Talvivaaran uraaniesiintymän köyhyydestä. Uraanin pitoisuus toki on matala, mutta kaivoksen elinkaaren aikana uraania voitaisiin uraani-yvan mukaan saada tuotettua jopa 20 000 tonnia. Talvivaaran kaivosalueen uraani onkin ollut jo pitkään kirjattuna muun muassa IAEA:n uraanivarantoihin suurena uraanimalmiona.

Tällä hetkellä Talvivaaran uraanin erotusta ei säädellä luvituksella, paitsi Harjavallan jalostuslaitoksen osalta. Talvivaaran uraanin talteenottoprojektin luvitusta käsitellään valtioneuvostossa luultavasti tässä tai ensi kuussa. Sen jälkeen hanke tarvitsee vielä ympäristöluvan, joka on käsittelyssä Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa.

Mika Flöjt kuuluu Lapin vihreisiin ja hän osallistui viime vuonna vihreiden puheenjohtajakilpaan.