Yle: Soklin fosforikaivoshanke viivästyy taas
Vuosikausia valmisteltu Soklin fosforikaivoshanke Savukoskella lykkääntyy jälleen ainakin vuodella, kertoo Yle Lappi. Kaivosta puuhaava lannoiteyhtiö Yara on ilmoittanut, että kaivoksen avautuminen lykkääntyy aiemmin arvioidusta vuodella. Sitten kaivos avattaisiin ehkä vuonna 2016.
Johtaja Eero Hemming selittää Ylelle viivästymistä muuttuneilla rikastussuunnitelmilla. Yara päätti aiemmin, että se kuljettaa Soklista louhimansa fosforin rikastettavaksi Venäjän puolelle Kovdoriin. Kovdorin laitteisto ei sitten sopinutkaan Soklin malmille, joten suunnitelmasta on luovuttu.
Toisaalta Yara aikoo käyttää hengähdysvuoden myös laajaan koeporausohjelmaan, jolla selvitellään vielä kaivostoiminnan kannattavuutta.
Soklin fosforikaivosta oltiin avaamassa ensimmäisen kerran 1980-luvun lopulla, mutta toistaiseksi valmista ei ole tullut.
Sokliin on suunniteltu laajaa avolouhosta. Soklin kaivosalue sijaitsee arvokkaan Nuorttijoen latvoilla ja sen lähistöllä on Natura-alueita sekä Värriön luonnonpuisto ja UKK-puisto.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Vihreä liiketoiminta (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Hienoa, että meillä on avautumassa kaivoksia Lappiin!
Kansantaloidellisesti kyse on merkittävistä asioista. Varmaan jossain vaiheessa saadaan myös rautatie jatkettua Pohjoiselle Jäämerelle. Rata lisää monella tavalla myös Lapin käyttöä matkailuun ekologisesti.
Hankkeet eivät mitenkään tuhoa Lappia tai luonnonsuojelualueita. Jos kaivokset tai ratahankkeet jossain vievät nykyisiltä luonnonsuojelualueilta maita niin otetaan läheltä korvaavia alueita tilalle. Kyllä soita ja tuntureita Lapissa riittää sekä luonnonsuojeluun että kaivostoiminnalle.
Ei Ruotsin Lappikaan ole tuhoutunut vaikka siellä on isot Kiirunan ja Jällivaaran kaivokset ja rata Norjan rannikolle.
sokli j auraani
Hei !
Soklin malmissa on uraania eli sokli tulee olemaan myös uraanikaivos. Venäläinen osapuoli sanoi soklin malmin olevan vaikeaa. En tiedä tarkoittiko säteilyä. Joka tapauksessa sokli tulee tuhoamaan tuon perän ja mahdollisesti osan UKK puistoa. Nuortti menee ilman muuta. Siinä ei auta Sotajoen virtaussuunnan kääntö eli paskan tuuppaaminen Kemijokeen. Läjitysalue tulee olemaan suurempi kuin kaivosalue. Kaivostoiminta ei kannata ellei saa suhtvapaasti paskantaa ympäristöön. Tämän sodankyläläiset tulevat aikanaan oppimaan. Tuo natura-alueelle suunniteltava kaivos kun on vain muutama kilsa Sodankylästä ylävirtaan.
markku kareksela
"Sokli ja uraani"
Ensinnäkin uraania on lähes kaikkialla, jopa meressäkin. Ei se tee merestä sen vaarallisempaa, eikä Soklin esiintymästäkään. Luonnossa on monilla alueilla korkeampiakin pitoisuuksia uraania, mutta niille ei haluta tehdä mitään sen vuoksi, että ne ovat luonnon omia tuotteita. Mutta jos ihminen tekee saman, mutta selvästi pienemmässä mittakaavassa niin se sitten luonnon pilaamista ja hirvittävää. Talvivaarassakin mielestäni on vaarallisempaa jättää se uraani jätealueelle kun se on ensiksi rikastunut reilusti kuin ottaa se pois ja hyödyntää se.
Soklin lähialueella ei sentään asu montaa ihmistä. Eivätkä porotkaan katso yhtään pahaksi kaivosta, enemmänkin tykkäävät alueesta kun siellä on vähemmän sääskiä. Joten niistä on enemmän haittaa kaivoksille kuin kaivoksista poroille. Kittilän kaivoksella olen nähnyt usein miten porot tulevat avolouhoksen reunoille pyörimään ja niitä saa sitten olla ottamassa kiinni ja viedä pois ennnen kuin tippuuvat alas tai jäävät kiviautojen alle.
Luonnon joet ja purot eivät välttämättä mene pilalle saatikka niiden alajuoksut. Onko kukaan kuullut mitään Kittilän kaivoksen vaikutuksista ympärillä olevaan luontoon? Ei ole luontoa pilattu eikä monella muullakaan kaivosalueella ole sattunut mitään isompaa. Talvivaara on poikkeus ja sen tuleekin korjata aiheuttamansa ongelmat mahdollisimman pian.
Läjitysalue ei ole isompi kuin kaivosalue, koska läjitysalueen pitää olla kaivospiirin sisällä. Läjitysalue voi olla isompi kuin avolouhosalue. Tunnetaan ne termit eikä viljellä mitä sattuu.
Lopussa mennään pahasti metsään siinä missä Sokli sijaitsee. Se sijaitsee oikeasti Savukosken alueella aivan Venäjän rajan tuntumassa lähellä Korvatunturia, ei siis Sodankylän kupeessa kuten Markku Kareksela väittää. Taisit sekoittaa Soklin Anglo American Sakatti-esiintymään, joka sijaitsee Natura-alueella lähellä Sodankylää. Pysytään niissä faktoissa. Muistetaan että väärät "faktat" ja puheet vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin samalla tavalla kuin oikeatkin jos lukija ei tiedä puhutaanko totta vaiko ei.
Linjanmuutoksen aikataulu?
Koska Vihreä Liitto nuuttaa linjansam ja vaatii kaikelta viljelyltä sitä, että fosfori käytetään tehokkaasti hyväksi (hyvin rajallisena luonnonvarana)?
Eli vaatti luomuviljelyn säännösten muuttamista? Fosforukiven käyttöhän on pelkkää tuhlausta.
Kirjoita uusi kommentti