Hys, kansa kuulee!
Salamyhkäisyys voi Suomessa paksusti. Eilen torstaina hallitus asteli pimeästä riihestä ulos kehykset kaulassaan. Te lukijat tiedätte, mitä sieltä tuli; minulla on tätä kirjoittaessani vain aavistus.
Maamme tärkeimmät päätökset tehdään vailla kunnon julkista keskustelua. Ensin ovat hallitusneuvottelut, ja siitä vuoden päästä kolmen vuoden taloutta raamittava kehysriihi. Kumpikin näytelmä käydään visusti esiripun takana.
Ymmärrän pelin periaatteen, että kaikki on auki ennen kuin kaikesta on päätetty. Usein on kuitenkin tehty typeriä päätöksiä siksi, ettei asiaa ole puitu julkisuudessa tarpeeksi.
Hyvä esimerkki on käsittämättömiin mittasuhteisiin paisunut tapaus Stefan Wallin. Jos rkp:n puheenjohtaja olisi kertonut hallitukselle ja eduskunnalle avoimesti Dragsvikin kielipoliittisen merkityksen, keskustelun fokus olisi saattanut siirtyä riihen oleellisempiin asioihin.
Vähälle huomiolle on jäänyt muun muassa vyön kiristäminen kaikkien köyhimmiltä. Kehitysyhteistyörahoja leikattaneen, mikä tarkoittaa hyvästejä tavoitteelle nostaa avun osuus 0,7 prosenttiin bkt:sta 2015.
Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, sillä Suomi on päässyt muutaman kymmenen vuoden yrittämisensä aikana YK-tavoitteeseen vain kerran. Sekin tapahtui vahingossa 1990, kun maamme syöksyi yllättävän nopeasti lamaan.
Toinen köyhiin kohdistuva isku olisi arvonlisäveron korotus. Kun hallitus vielä aikoo siirtää velvoitteitaan kuntien hoidettaviksi, Suomen kokonaisverotus ottaa aimoaskeleita tasaveron suuntaan.
Kiperimmin vähätuloisen leukaperiin osuu elintarvikkeiden alv:n korotus. Köyhänkin on pakko syödä, joten ruuan hinnannousun vaikutuksia on hankala väistää.
Kun päälle tulevat kipeät leikkaukset, ei siinä rikkaiden pieni solidaarisuusvero paljon lohduta.
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Talvivaaran päästöt (5.11.2012)
- Missä muualla on 1 Bq/g? (5.11.2012)
- Korjattu ja korjattu... (5.11.2012)
- Vuokrataanko sotilaitamme NATOon? (5.11.2012)
- Tämä voidaan tulkita (4.11.2012)
- Ylpeilisivätkö samat ihmiset (4.11.2012)
- Johtuu sattumasta (3.11.2012)
- terveyspalvelut (3.11.2012)
- Tampereella (2.11.2012)
- Jostain syystä myös Hitachi (2.11.2012)
- Sandy ja ilmastonmuutos (2.11.2012)
- Kivinokkaa pitää puolustaa! (2.11.2012)
- 4 miljardia euroa kaivoksista (2.11.2012)
- Tuulivoima versus ympäristö (3.4.2013)
- Guggenheim – politiikka (27.10.2012)(1 kommentti)
- (25 kommenttia)
- Keskustelukulttuuri kunnissa (10.9.2012)
- Hometalot (2.9.2012)(11 kommenttia)
- (7 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)









Palkkatyö katoavaa kansanperinnettä
Työurien todellinen piteneminen vuodella vaatisi 70000 uutta netto työpaikkaa,muuten työurat vain LYHENEVÄT
Tai sitten saamme 70000 uutta orjatyötä tekevää, nythän heitä on jo 350000.
NL kokeiltiin vastaavaa systeemiä ja laatu oli sen mukaista
Palkkatyö on katoavaa kansanperinnettä…..
Hoivan työurat pitenevät.
Hoivatuotannossa työntekijöiden tarve lähivuosina kasvaa kun suuret ikäluokat tarvitsevat vanhetessaan vaipanvaihtajia ja kyljenkääntäjiä. Näiden pullamössöeläkeläisten tarpeita ajatellen pidennetään työuria vuodella. Sairaanhoidon resurssit kasvavat tuhansilla työvuosilla. Tietysti työurat pitenevät vain sillä sektorilla, jossa työntekijöitä tarvitaan kroonisesti lisää. Siis sairaanhoitoon.
Muut työntekijät pääsevät toki edelleen eläkkeelle entiseen malliin. Sen sijaan sairaanhoitajia ei eläkkeelle päästetä. Eipä käy kateeksi keski-ikäisiä sairaanhoitajia. Heidät uhrataan.
Ennen kuoltiin terveenä ?
Sairaanhoitoonkaan ei tarvita lisää väkeä, lääkärikäynnit ovat laskussa.
Ja terveet vuodet lisääntyvät ja viimeisten vuosien ongelma siirtyy
On sama hoidetaanko ihmistä viimeiset elinvuodet 50-vuoden vai 80 ikävuoden,ei tuo siirtymä tarvetta lissää
Vai kuoltiinko ennen terveenä?
0,7 aina vaan
"..vyön kiristäminen kaikkien köyhimmiltä. Kehitysyhteistyörahoja leikattaneen, mikä tarkoittaa hyvästejä tavoitteelle nostaa avun osuus 0,7 prosenttiin bkt:sta 2015"
Huh mitä typeryyttä. Bkt vaihtelee vuodesta toiseen eikä mitään järkevää kehitysyhteistyötä voi tehdä budjetilla, joka ei ole ennustettavissa. Tässäpä hieno dokkari aiheesta joka samalla esittelee Project Edenin, kehitysyhteistyötä ja satotiedettä parhaimmillaan!
http://www.youtube.com/watch?v=s4SYM8JsDg4
Eikä senttiäkään korruptiolle :) Tavallisesti kehitysyhteistyö tarkoittaa tulonsiirtoja rikkaiden maiden köyhiltä köyhien maiden rikkaille. Afrikan ekonomit ovat sitä mieltä että avustusrahat (ja erityisesti ilmainen ruoka ja vaatteet!) vain vahingoittavat maanosaa ja haittaavat demokratiakehitystä. Kiinan itsekäs talousvetoinen toiminta Afrikassa on paikalliselle taloudelle paljon hyödyllisempää kuin lännen alentuva auttamishalu. Oikeasti YK:n gutmenschejä kiinnostaa vaan palaveeraaminen ilmastoiduissa hotelleissa, iso liksa, omat kuljettajat, sisäköt ja vartijat. Ammattimainen maailmanparantaminen tarjoaa elintason josta tavallinen suomalainen voi vain haaveilla.
Alle kahdella eurolla päivässä sinnittelevien massojen kauhistelun sijaan olisi parempi kysyä miksi koko maailman väestö halutaan saada mukaan rahatalouteen? Olisin oikeasti koska tahansa valmis vaihtamaan osia omavaraisen kehitysmaan maajussin kanssa, mutta erilaiset taloudellis-sosiaaliset realiteetit pakottavat pysymään täällä babylonin orjuudessa. Ihminen tarvitsee ruokaa, vettä ja suojaa, ja on suurimman osan historiastaan kyennyt hankkimaan nämä omin voimin ihan ilman rahaa. Köyhyys ei tarkoita kurjuutta.