Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Lasse Leipola
Aurinkopaneeli.

Sähköä taivaalta. Aurinkopaneeli on monella syrjäseudulla ainoa energialähde.

Reuters: Aurinkovoiman kysyntä kasvaa ja hinnat laskevat

8.5.2012 9.59
Lasse Leipola

Aurinkoenergian tuotantokapasiteetti kasvaa seuraavien viiden vuoden aikana 208–343 gigawattiin eli noin kolmesta viiteen kertaiseksi nykyiseen verrattuna, arvioi alan eurooppalainen etujärjestö EPIA. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

”Kasvun suuruus riippuu poliittisesta tuesta. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös byrokratian vähentämisestä”, sanoo johtaja Reinhold Buttgereit.

Järjestön mukaan Eurooppa on ollut alan johtava markkina-alue, mutta muualla maailmassa kasvupotentiaali on huomattavasti suurempi. Pelkästään Kiinan arvioidaan kasvattavan kapasiteettiaan vuosittain 5–10 gigawatilla vuonna 2016.

Aurinkopaneelien valmistajille lähitulevaisuus on kasvusta huolimatta hankala varsinkin länsimaissa, sillä kiihtyvä kilpailu ja Aasian halpatuotanto laskee hintoja.



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.

Lue

Vihreä Lanka

4/2016

Sisällysluettelo
Anna palautetta

Näköislehti:
lehtiluukku.fi



Blogit-teksti
Milja Henttonen

”Ei ole sattumaa, että omasta fiiliksestä on tullut tieteen rinnalle validi argumentti.”

Vesa Sisättö

"Säteilyarvot ovat Suomessa 2–6-kertaistuneet. Muuten siis rauhaisa päivä. Illalla harjoittelin hiukan matematiikkaa. Äiti leikkasi tukkani."

Ekokyttä

”Ympäristön kannalta suihkussa pissaamisella ei ole suurta merkistä.”


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Talvivaaran ja Terrafamen tuet (Sammeli Heikkinen / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri

Arviot
Niin monta olutta

”Ruokavinkit ovat kirjan parasta antia, mutta niitä on kirjasta vain murto-osa.”

Rahan ruhtinaat

”Finanssialalla varauduttiin vuoden 2008 talousromahduksessa koko yhteiskunnan kaatumiseen.”

Suomalaiset fasistit

”Harvoin on historiallisen kokonaisesityksen ilmestyminen osunut yhtä hyvään saumaan kuin tämä.”