Bill Gates ja kolonialistit

Olen Prahassa ihanassa hotellissa. Lähdin kaksi päivää sitten Lusakasta Eurooppaan elokuvafestivaaleille ja kirjani promootiokiertueelle.

Lentokoneeseen astumisesta asti olen nauttinut luksuksesta, josta sambialaiset ystäväni vain uneksivat.

Ennen matkaa luin Esa Salmisen kehitysyhteistyöntekijästä kertovan esikoisromaanin Köyhyyden ammattilainen. Lukemista rytmittivät tuttuuden kokemukset – ihan kuin meidän elämästämme!

Sittemmin kuulin, että kirjaa on kutsuttu kolonialistiseksi. Jos näkemys on perusteltu, herää ikäviä kysymyksiä.

Jos ”meidän elämästämme” kirjoitettu kirja on jonkun mielestä kolonialistinen, onko myös elämämme sitä?

Ennen kuin lähdin ensimmäiselle työmatkalle Afrikkaan, tapasin maanosassa olleita suomalaisia kehitysyhteistyöntekijöitä. Olin järkyttynyt siitä, miten monet kuvailivat työnsä motiiveja.

”Suomessa meillä ei olisi varaa omaan taloon ja palvelijaan”, sanoi vuosia Sambiassa asunut pariskunta.

Kun muutimme ensimmäiseen asuntoomme Lusakassa, oven ulkopuolelle kerääntyi ihmisiä, jotka kyselivät töitä kotiapulaisena. Olin aiemmin toistanut, että ”ei todellakaan mitään palvelijaa”, mutta nyt näkemykseni joutuivat uuteen valoon.

Työttömyydestä kärsivässä maassa työ kotiapulaisena on kouluttamattomien ihmisten harvoja toimeentulon keinoja, ja paikoista kamppaillaan ankarasti. Palkkasimme apulaisen päiväksi viikossa.

Afrikassa asuvat ulkomaalaiset voidaan elämäntavan perusteella jakaa kahteen joukkoon. Kansalaisjärjestöjen vapaaehtoiset asuvat slummeissa ja savimajoissa, syövät paikallista ruokaa ja kulkevat julkisilla liikennevälineillä. Me muut asumme mukavasti, kokkaamme eri maiden herkkuja ja liikumme autolla.

Tämäkään elämäntapa ei ole enää yksinomaan ulkomaalaisten. Vauraat sambialaiset elävät samalla tavalla, paitsi että heidän puutarhurinsa, kotiapulaisensa ja vartijansa saavat vähemmän palkkaa.

Onko tällä kaikella väliä? Ei, ja on. Pahimmillaan kehitysyhteistyö on julkisilla varoilla rahoitettu koneisto, joka hyödyttää rikollisen vähän ihmisiä, joita sen on tarkoitus hyödyttää.

Yksi syy tehottomuuteen voi olla, että koneisto on liian mukava. Toisaalta, koneistoa yritetään parantaa, mutta palapeli on tuskallisen monimutkainen.

Siirtyminen projektituesta hallituksille annettavaan budjettitukeen on yritys parantaa maiden omaa päätäntävaltaa niiden käytöstä. Ongelma on, miten korruptoituneen hallituksen etu ja maan ihmisten etu saadaan kohtaamaan.

Tämän keskellä kehitysyhteistyöntekijöiden elämäntapaa olennaisempaa on, miten paljon mukavan kuplan sisältä onnistuu kuuntelemaan niitä ihmisiä, joiden hyväksi työtä tehdään ja millaisiin analyyseihin tämä johtaa.

Afrikassa puuhaavista ihmisistä tässä on ehkä parhaiten onnistunut Bill Gates. Niin juuri, se Microsoftin riistäjäkapitalisti ja monopoliaseman väärinkäyttäjä.

Bill ja Melinda Gatesin säätiö tekee Afrikassa tehokkaampaa työtä kuin mikään kehitysyhteistyöprojekti. Ratkaisevaa ei ole oikeat syyt tai oikea elämäntapa, vaan oikea analyysi ongelmista ja sitoutuminen niiden ratkaisemiseen.