Tahmean toiminnan sankarit

Sananvapaus on kuin terveys. Sitä arvostetaan vasta kun se on menetetty. Sananvapaus muistuttaa terveyttä myös siinä suhteessa, että sen edistämiseen eivät riitä lait ja viranomaisten päätökset. Sananvapautta on olemassa vain, jos toimittajat ja kansalaiset pitävät siitä huolta, käyttävät sitä ja kokeilevat sen rajoja.

Sananvapauden puolustaminen ei yleensä ole kunniakasta lippujen heiluttelua vaan samantapaista vähän epämääräistä ja tahmeaa toimintaa kuin gynekologilla käynti tai nettideittailu. Siinä ei ole kyse hyvästä mausta, sopivaisuudesta tai edes moraalista vaan siitä, mitä Suomessa uskaltaa sanoa ja tehdä ilman rangaistuksen pelkoa. Sananvapauden rajoja eivät testaa Nobel-kirjailijat, vaan Susan Ruususen tapaiset amatöörit.

Sananvapautta ei puolusteta sen ylevässä keskiössä vaan epämääräisillä reuna-alueilla. Siksi sananvapauden sankareita ovat lapsipornokuvat galleriaan ripustanut taiteilija Ulla Karttunen sekä ne noin viitisensataa it-alan asiantuntijaa, jotka pitivät tiistaina mielenosoituksen, jossa vastustettiin lapsipornoa sisältävien nettisivujen suodattamista. He uskalsivat vastustaa sensuuria vaikka ovat vaarassa leimautua pedofilian puolustajiksi.

Sananvapauden sankareita ovat myös ne kymmenet kansalaiset, jotka tänäänkin harmistuvat itseään koskevasta virheellisestä tai epäreilusta julkisuudesta, mutta päättävät, että antaa olla. Todelliset sankarit ottavat ennemmin takkiinsa pienen mielipahan kuin murentavat suomalaista sananvapautta viemällä jokaisen loukkauksen käräjille.

Pääministeri Matti Vanhanen voisi jo osoittaa tällaista sankaruutta. Hänen omakin asemansa perustuu siihen, että meillä on sananvapauteen perustuva uskottava demokratia.