Rahat tietöihin maakunnilta

Osana Kainuun maakuntakokeilua valtio luovutti liikenneinvestoinneista päättämisen Kainuun maakunnalle. Valtio maksaa kiinteän vuosittaisen summan, ja maakunta vastaa tieinvestoinneista. Eikö tätä voisi laajentaa koko maahan?

Valtiovarainvaliokunnan siltarumpujaosto on poliittisen kulttuurin masentavimpia ilmiöitä. Ensin liikenneministeriön virkamiehet laittavat liikennehankkeet kustannus-hyötyanalyysin mukaiseen tärkeysjärjestykseen ja sitten liikennejaoston pojat sopivat sulle-mulle -periaatteella uuden järjestyksen.

Liikenneinvestointeja on käytetty hyvittämään kokonaan muita asioita. Kemin ja Tornion välillä on hulppea moottoritie aika pientä liikennemäärää palvelemassa. Kemijärven sellutehtaan menetystä hyvitetään sähköistämällä vähän liikennöity Rovaniemi–Kemijärvi-rata. Jos sähköistämiseen ja Tornion moottoritiehen uhratut rahat olisi annettu Lapin maakunnalle käytettäväksi parhaalla tavalla Lapin hyväksi, luulen että maakunta olisi käyttänyt ne toisin.

Jospa valtion väyläinvestointeihin käytettävät rahat jaettaisiin maakunnille asukasluvun suhteessa. Maakunta voisi käyttää väyliin rahaa enemmän, jos se kokee investoinnit välttämättömiksi, mutta se voisi käyttää rahat myös kokonaan muihin asioihin, jos kokee ne tärkeämmiksi.

Ruuhka-Suomessa ei hyväksyttäisi rahojen tasajakoa, koska kasvavilla alueilla tarvitaan enemmän investointeja. Syrjä-Suomessa taas katsottaisiin, että haja-asutusalueille tarvittaisiin rahaa asukasta kohden enemmän. Nämä urputtajat kumoaisivat sopivasti toisensa. Luulisin, että ruuhka-Suomessa maakunnat joutuisivat panemaan omaa rahaa valtion rahan lisäksi ja syrjäseuduilla infrarahoille löytyisi muuta tähdellisempää käyttöä.

Koska maakunnat päättävät maankäytöstä, niiden pitäisi päättää myös liikenneväylistä ja maksaa ne. Jos Uudenmaan maakuntahallitus joutuisi rahoittamaan tieinvestoinnit, se ei nykyiseen tapaan enää puoltaisi yhdyskuntarakennetta hajottavia kaavoja. Rakentaminen keskitettäisiin ratojen varteen ja ratoja rakennettaisiin paljon enemmän, kun kasvavan autoliikenteen kustannuksia ei saataisi siirretyksi valtiolle.

Kuntasektorilla – johon maakunnat meillä kuuluvat – on mahdollista rahastaa liikenneinvestointeihin menevät rahat rakennusmaamaksulla. Valtio ei tähän pysty, koska valtio ei päätä kaavoituksesta.

On tietysti myös monen maakunnan alueelle sijoittuvia liikennehankkeita. Nekin kuuluisivat maakuntien rahoitettaviksi, mutta tapaa päättää niistä pitäisi vielä hioa.