Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vastuullisuuden arvostus ei heijastu yritysten toimintaan

5.3.2013 12.00

Lasse Leipola

Yritykset panostavat yhteiskuntavastuuseen ensisijaisesti oman imagonsa parantamiseksi. Asia käy ilmi yritysvastuuverkosto FIBS:n TNS Gallupilla teettämästä yritysvastuututkimuksesta, johon vastasi 203 suuryrityksen edustajat.

”Vastuullisuus on selvästi noussut suomalaisyritysten ja ylimmän johdon agendalle, mutta tahtotila ei vielä aina näytä heijastuvan käytäntöön. Yrityksissä tehdään paljon vastuullisuuden osalta, mutta asioiden priorisoinnissa sekä toiminnan vaikutusten seurannassa ja mittaamisessa näyttäisi vielä olevan kehittämisen varaa. Myös sitoutuminen alan kansainvälisiin aloitteisiin on vähäistä”, toiminnanjohtaja Mikko Routti sanoo FIBS:n tiedotteessa.

Valtaosa kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoo vastuullisuuden liiketoiminnallisen merkityksen kasvavan seuraavan viiden vuoden aikana. Tosin vain hieman yli puolet arvioi vastuullisuusinvestointiensa lisääntyvän lähivuosina

yhteiskuntavastuu 




Viite