Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Emilia Pippola

Eduskunta.
Lopullinen tuomio. Valiokunta esittää kansalaisaloitteen hylkäämistä, mutta päätöksen tekee täysistunto.Emilia Pippola

Lopullinen tuomio. Valiokunta esittää kansalaisaloitteen hylkäämistä, mutta päätöksen tekee täysistunto.

Valiokunta esittää tasa-arvoisen avioliiton hylkäämistä

25.6.2014 9.28

Lasse Leipola

Lakivaliokunta päätti tänään keskiviikkona esittää eduskunnan täysistunnolle tasa-arvoista avioliittoa ajavan kansalaisaloitteen hylkäämistä. Päätös syntyi äänin 10–6.

”Olemme hyvin pettyneitä siihen, että lakivaliokunnan enemmistöllä ei ollut rohkeutta esittää eduskunnalle aloitteen hyväksymistä. On surullista huomata, että niin moni kansanedustaja haluaa pitää kiinni samaa sukupuolta olevien parien erilaisesta kohtelusta, kun samaan aikaan reilu enemmistö suomalaisista haluaisi avioliittolaista tasa-arvoisen”, puheenjohtaja Senni Moilanen sanoo aloitetta ajavan kampanjan tiedotteessa.

Lopullinen valta asiassa on kuitenkin eduskunnan täysistunnolla, joka äänestää laista ensi syksynä. Tahdon 2013 -kampanja aikoo "tehdä kaikkensa", jotta eduskunta hyväksyy lain.

Toteutuessaan lakimuutos mahdollistaisi samaa sukupuolta olevien parien avioliiton sekä antaisi mahdollisuuden hakea adoptiota pariskuntana. Kansalaisaloitteen allekirjoitti lähes 167 000 suomalaista.

Ylen mukaan äänet jakautuivat puolueittain siten, että kokoomus, keskusta, perussuomalaiset, kristilliset ja muutos 2011 vastustivat aloitetta, kun taas sdp, vasemmisto, vihreät ja rkp kannattivat aloitetta. Ainoa näistä jakolinjoista poikennut oli aloitetta kannattanut kokoomuksen Jaana Pelkonen. Lisäksi äänestyksestä poissa olleiden demarien, Mikael Jungnerin ja Suna Kymäläisen, ääntä käytti aloitetta vastustanut Eeva-Maria Maijala (kesk).

Näin valiokunta äänesti

Tasa-arvoista avioliittoa vastaan (10):

  • James Hirvisaari (m11)
  • Anne Holmlund (kok)
  • Eeva-Marja Maijala (kesk)
  • Markku Mäntymaa (kok)
  • Mika Niikko (ps)
  • Arto Pirttilahti (kesk)
  • Kari Tolvanen (kok)
  • Ari Torniainen (kesk)
  • Kaj Turunen (ps)
  • Peter Östman (kd)

Tasa-arvoisen avioliiton puolesta (6):

  • Johanna Ojala-Niemelä (sd)
  • Aino-Kaisa Pekonen (vas)
  • Jaana Pelkonen (kok)
  • Kristiina Salonen (sd)
  • Oras Tynkkynen (vihr)
  • Stefan Wallin (r)

tasa-arvo 




Viite