Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Eero Heinäluoma rukkaisi energiaveroja taloustilanteen vuoksi

1.9.2014 14.04

Jukka Vahti

Suomen vientiteollisuuden vaikea taloustilanne ja kasvava työttömyys leimaavat eduskunnan tällä viikolla alkavaa syysistuntokautta, sanoo eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd).

Heinäluoman mielestä suomalaisen teollisuuden isot haasteet kansainvälisillä markkinoilla ovat tällä hetkellä ovat sekä hintakilpailukyky että laadullinen kilpailukyky. Näistä hintakilpailukykyyn voidaan hänen mukaansa vaikuttaa nopeammin poliittisilla päätöksillä. 

Osin hintakilpailukyvyn heikkeneminen johtuu euron vahvasta kurssista, johon Suomella ei ole juuri keinoja puuttua. Kotimaisin toimin voidaan Heinäluoman mukaan kuitenkin vaikuttaa esimerkiksi energian hintaan ja saatavuuteen ja laivaliikenteen väylämaksuihin.

"Energiaverotus ei mielestäni voisi olla Suomessa korkeampi kuin mitä se on Ruotsissa. Ruotsi on monessa asissa edelleen hyvä vertailukohta", Heinäluoma sanoo.

Toinen teollisuuden tukikeino voisi hänen mielestään olla laivojen väylämaksujen alennukset.

"On olemassa vähän eri lukuja siitä, mitä kustannuksia IMO-sopimus ja rikkidirektiivi aiheuttavat, mutta ulkomaankaupalle ehkä oikea luku on jotain 800 miljoonaa euroa. Tässä kyse olisi lisärasitteiden vähentämisestä ja väylämaksujen laskemista pitäisi edelleen jatkaa", Heinäluoma sanoi maanantaina eduskunnassa järjestetyllä toimittajalounaalla.

Fennovoiman ja TVO:n ydinvoimalupia hallituksen on määrä käsitellä syyskuussa. Jos hallitus päätyy esittämään lupien hyväksymistä, ne käsitellään eduskunnassa samanaikaisesti.

"Energia-asioissa päätöksiä on tulossa ja tiedetään, että niiden suhteen on tosi suuria jännitteitä olemassa. Näiden suhteen eduskunta odottaa hallituksen ratkaisuja ja on sitten omalta puoleltaan valmis tekemään päätöksiä", Heinäluoma sanoo.

energia  eduskunta 




Viite