Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Aina muutaman vuoden päässä. OL3 arvioitu valmistumisvuosi (oranssi viiva) on siirtynyt yhdeksessä vuodessa (sininen viiva) yhdeksän vuotta myöhemmäksi. Lähde: Wikipedia

Aina muutaman vuoden päässä. OL3 arvioitu valmistumisvuosi (oranssi viiva) on siirtynyt yhdeksessä vuodessa (sininen viiva) yhdeksän vuotta myöhemmäksi. Lähde: Wikipedia

Ydinvoima vastatuulessa: OL3 myöhästyy taas, Rosatom pohtii Fennovoimaa

1.9.2014 15.01

Lasse Leipola

Teollisuuden voiman ja laitostoimittaja Arevan välit kiristyivät jälleen tänään maanantaina. Areva ilmoitti, että OL3-laitosyksikkö aloittaa kaupallisen sähköntuotannon vastaloppuvuodesta 2018. Rakennustöiden alkaessa vuonna 2005 tavoitteena oli aloittaa sähköntuotanto vuonna 2009.

”Toimittajan aikataulutarkastelu on jatkunut jo pitkään. Olemme nyt saaneet lisätietoja aikatauluarviosta, joka on edelleen työn alla. Meidän on vaikea hyväksyä laitostoimittajan ennustamaa näin myöhäistä käynnistymisennustetta, koska laitosyksikön valmistumisaste on niin korkea”, projektin johtaja Jouni Silvennoinen sanoo yhtiön tiedotteessa.

Myös Fennovoiman hankkeen ympärillä kuohuu jälleen, kun Rusatom Overseasin varapääjohtaja Jukka Laaksonen sanoi viime viikolla Talouselämässä, ettei Rosatomilla ole kiinnostusta jäädä pidemmäksi aikaa ydinvoimalan omistajaksi.

”Venäläiset eivät toimi eivätkä haluakaan toimia operaattoreina”, Laaksonen sanoi.

Rosatomin tytäryhtiö RAOS Voima Oy omistaa Fennovoimasta 34 prosenttia, mutta Talouselämän mukaan osuutta voitaisiin nostaa joksikin aikaa, jos Suomen poliittinen johto sen hyväksyy.

ydinvoima 




Viite