Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Wikimedia / 林 慕尧 / Chris Lim (CC-BY-SA)

Tuulivoimaa Kiinassa
Uusi suunta. Tuulivoimalat muun muassa Kiinan Xinjiangissa syövät markkinoita hiiliteollisuudelta.Wikimedia / 林 慕尧 / Chris Lim (CC-BY-SA)

Uusi suunta. Tuulivoimalat muun muassa Kiinan Xinjiangissa syövät markkinoita hiiliteollisuudelta.

Kiinassa tehtiin historiaa – hiilen tuotanto kääntyi laskuun

27.1.2015 10.33

Lasse Leipola

Kivihiilen tuotanto on laskenut Kiinassa ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella, kertoo uutistoimisto Xinhua. Maan hiiliala arvioi viime perjantaina, että viime vuoden hiilituotanto jää 2,5 prosenttia edellisvuotta alhaisemmaksi. Sen mukaan kaksi kolmasosaa maan suurimpien hiiliyritysten tuotot ovat pudonneet lähes puoleen.

Tuotantoa on jouduttu leikkaamaan, koska kysyntä on pudonnut ja maan hiilivarastot alkaneet kasvaa. Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan laskeneen kysynnän taustalla on muun muassa uusiutuvan energia yleistyminen, talouden rakennemuutos, energiatehokkuuden parantuminen ja hyvä vuosi vesivoimatuotannossa.

”Kiinan hiilen kulutuksen irtoaminen BKT:n kasvusta osoittaa, että hiilen käytön huippu on saavutettavissa. Määrätietoisella, energiavallankumousta ajavalla politiikalla sekä tiukoilla tavoitteilla huippu on saavutettavissa selvästi ennen vuotta 2020”, sanoo Itä-Aasian Greenpeacen tiedottaja Fang Yuan järjestön sivuilla.

hiilivoima  fossiiliset  Kiina  ilmastonmuutos 


Lisää aiheesta:



Viite