Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Pekka Tuomola
Apua kaikille. Pekka Tuomola muistuttaa, että syrjäytyminen on, paitsi ihmiselle itselleen, ongelma myös kansantaloudelle.

Apua kaikille. Pekka Tuomola muistuttaa, että syrjäytyminen on, paitsi ihmiselle itselleen, ongelma myös kansantaloudelle.

Paperittomien lääkäri pyrkii eduskuntaan

27.1.2015 13.37

Lasse Leipola

Paperittomia siirtolaisia Helsingissä hoitavan Global clinic -klinikan perustaja, lääkäri Pekka Tuomola lähtee vihreiden ehdokkaana kevään eduskuntavaaleihin.

”Paperittomien ja asunnottomien asia on minulle kaikkein tärkein, jota koen saavani edistettyä parhaiten eduskunnassa. Koen, että eduskunnasta käsin pystyisin puuttumaan suomalaisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuteen kaikkein tehokkaimmin”, Tuomola sanoo tiedotteessa.

Hän työskentelee tällä hetkellä päihdeongelmaisten asumispalveluita tuottavassa Sininauhasäätiössä ja Barona Oy:ssä.

”Asunnottomuus, päihde-ja mielenterveysongelmat ja huono-osaisuuden periytyminen ovat viheliäisiä vitsauksia yhteiskunnassamme. Tähän valtavaan ongelmakimppuun pitää puuttua kaikilla tasoilla. Meidän pitää tarjota ihmisille katto pään päälle, mutta meidän pitää myös muuttaa niitä rakenteita, jotka asunnottomuutta aiheuttava", Tuomola sanoo.

Vihreät  eduskuntavaalit 




Viite