Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Näin vihreät keventäisivät verotusta

jaakkomustakallio.fi

Jaakko Mustakallio
Kohti perustuloa. Vihreiden taloustyöryhmää vetänyt Jaakko Mustakallio sanoo, että puolueen esittämät kevennykset verotukseen ovat askel kohti perustuloa.jaakkomustakallio.fi

Kohti perustuloa. Vihreiden taloustyöryhmää vetänyt Jaakko Mustakallio sanoo, että puolueen esittämät kevennykset verotukseen ovat askel kohti perustuloa.

23.2.2015 16.06

Annakaisa Suni

Vihreät vapauttaisi korkeintaan 2 000 euron vuosittaiset pääomatulot veroista.

”Haluamme joukkorahoittaa Suomea uuteen kasvuun ja antaa selkeän porkkanan piensijoittajille ja pienyrittäjille”, sanoo taloustyöryhmää vetänyt Jaakko Mustakallio.

Puoluevaltuuskunta hyväksyi veropoliittisen ohjelman toissa sunnuntaina Kouvolassa.

Esimerkiksi 2 000 euron pääomatulon vuodessa saavalle piensijoittajalle jäisi 600 euroa nykyistä enemmän käteen. Pääomatulojen verotus kevenisi noin 10 000 euron vuosituloon saakka.

Vihreät toivoo, että kevennys houkuttelisi sijoituksiin ja lisäisi investointeja. Yhdessä arvonlisäveron alarajan noston kanssa vähennys helpottaisi ensimmäisen työntekijän palkkaamista pienyrityksiin. Kokonaisuutena pääomaverotus ei kevenisi, vaan yli 30 000 euron vuositulojen veroprosentti nousisi nykyisestä 33:sta 35:een.

Pienten osinkojen verovapautta ovat esittäneet myös muun muassa kokoomuksen ja keskustan poliitikot. Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtaja, professori Timo Rothovius pitää ehdotusta hyvänä.

”Se saisi useammat ihmiset innostumaan osakesijoittamisesta, mikä olisi järkevää sekä kansantalouden että ihmisten kannalta.”
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tutkimusjohtaja Niku Määttänen taas tyrmää ehdotuksen.

”Tämä monimutkaistaa verotusta ilman järkevää perustelua. Eikä tämä auta pienituloisia vaan hyödyntää osaa keskiluokasta”, sanoo Määttänen, joka kannattaa tasaprosenttia osinkoverotukseen.

Vihreät keventäisi myös pienten palkkojen, eläkkeiden ja tukien verotusta. Alle 560 euron kuukausitulot olisivat kokonaan verovapaita, ja kaikkien alle 20 000 euron vuosituloilla elävien verotus kevenisi jonkin verran.

”Tässä otetaan taas selkeästi yksi askel kohti perustuloa”, Jaakko Mustakallio sanoo.

Vihreät leikkaisi ympäristölle haitallisia verotukia, kuten kaivosteollisuuden ja turpeen polttamisen tukia, vähintään 800 miljoonalla eurolla.

Vihreät  verotus 




Viite