Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

Tuulivoimala
Vastatuulessa. Hallituksen ympäristöpolitiikka ei saa puhtaita papereita.Lasse Leipola

Vastatuulessa. Hallituksen ympäristöpolitiikka ei saa puhtaita papereita.

Enemmän 
risuja kuin ruusuja

6.3.2015 6.28

Lasse Leipola

Ympäristöjärjestöt arvioivat, että ilmastolaki ja linjaus kivihiilestä luopumisesta olivat väistyvän hallituksen parhaat saavutukset ilmasto- ja energiapolitiikassa. Sen sijaan energiatehokkuus ja uusituva energiantuotanto eivät ole edenneet niin nopeasti kuin olisi ollut mahdollista.

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikka: heikko. Suomen hallitus oli mukana sopimassa tavoitteita, jotka jäivät vaisuiksi. Uusituvan energian tavoite ei ole enää sitova jäsenmaiden tasolla.

Suomen ilmastopolitiikka: hyvä. Ilmastolaki tuo ilmastopolitiikkaan avoimuutta ja ennustettavuutta.

Energiapolitiikka: välttävä. Energiapolitiikkaa vaivaa järjestöjen mukaan läpinäkyvyyden puute. Miinusta tuli myös turpeen veronkorotuksen perumisesta.

Mahdollisuudet elää ilmastoystävällisesti: välttävä. Pisararadalta vietiin rahat eikä energiatehokkuutta tai lähienergiaa saatu edistettyä.




Viite