Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Outi Alanko-Kahiluoto
ei oikealle. Kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluodon mukaan Helsingin vihreä valtuustoryhmä on tällä kaudella tehnyt monessa suhteessa aiempaa vasemmistolaisempaa politiikkaa.

ei oikealle. Kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluodon mukaan Helsingin vihreä valtuustoryhmä on tällä kaudella tehnyt monessa suhteessa aiempaa vasemmistolaisempaa politiikkaa.

Helsingin vihreät: Emme ole siirtyneet oikealle

26.3.2015 12.47

Annakaisa Suni

Henkilökohtaiset pettymykset paikkavalintoihin voivat olla osasyynä Sirkku Ingervon ja Zahra Abdullan eroon Helsingin vihreiden valtuustoryhmästä, sanoo kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto. Hän lisää, ettei halua antaa lausuntoja Ingervon ja Abdullan puolesta.

"He itse tietävät, mitkä syyt olivat eron taustalla."

Ingervo ja Abdulla ilmoittivat eilen keskiviikkona lähettämässään tiedotteessa jättävänsä vihreät ja perustavansa uuden, punavihreät-nimisen ryhmän. He kertoivat syyksi sen, että vihreät on siirtynyt selvästi oikealle ja että merkittävät lautakunta- ja kaupunginhallituspaikat ovat oikeistosiipeen kuuluvien edustajien hallussa.

Sirkku Ingervo haki joulukuussa 2014 kaupunginhallituksen varajäseneksi, mutta hävisi paikan arvalla äänten mennessä tasan. Hän oli vielä silloin varavaltuutettu, mutta nousi kaupunginvaltuutetuksi alkuvuodesta 2015 Anni Sinnemäen siirryttyä apulaiskaupunginjohtajaksi.

Ingervo kiistää, että erossa olisi kyse yksittäisestä paikkavalinnasta.

"En ajattele tätä asiaa näin. Koen, että niihin asioihin, joiden takia olen tullut vihreään politiikkaan, ei tässä ryhmässä ole mahdollista vaikuttaa. Siksi mukana olo olisi vain turhautumista ja ajan tuhlausta."

Hän nostaa Palmian yhtiöittämispäätöksen esimerkiksi asiasta, jossa vihreiden politiikka on siirtynyt oikealle. Vihreät on Ingervon mukaan viihtynyt kokoomuksen kainalossa. Zahra Abdulla mainitsee myös suurten koulujen edistämisen, joka hänen mukaansa suosii yksityisiä toimijoita pitkällä tähtäimellä.

Sekä Abdulla että Ingervo ovat olleet vihreässä politiikassa mukana 17 vuotta, ja he kertovat eropäätöksen olleen hyvin vaikea.

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari on eri mieltä siitä, että vihreiden politiikka olisi siirtynyt oikealle.

"Kun katsoo valtuustoryhmän työskentelyä viimeisen kahden vuoden aikana, niin joka ikisessä budjettineuvottelussa lisäpanostukset opetukseen, päivähoitoon ja kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asemaan ovat tulleet meiltä."

Myös varapuheenjohtaja Otso Kivekäs sanoo, että vihreiden sosiaalipoliittisia tavoitteita ei voi kutsua oikeistolaisiksi.

"On vasemmistoliitto, joka on selkeästi vasemmalla; kokoomus, joka sanoo itseään oikeistopuolueeksi ja vihreät, joka on vihreät."

Matkalta tavoitettu Osmo Soininvaara ei myöskään koe ryhmän poliittisen painopisteen siirtyneen.

Outi Alanko-Kahiluoto äänesti Abdullan ja Ingervon tavoin Palmian yhtiöittämistä vastaan. Hänkään ei silti sano ryhmän siirtyneen oikealle.

"Itse asiassa tällä valtuustokaudella voi ajatella, että on monessa suhteessa tehty aiempaa vasemmistolaisempaa politiikkaa", hän sanoo, ja mainitsee työn sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetuksen rahoituksen puolesta.

Alanko-Kahiluoto sanoo olevansa todella pahoillaan erosta. Se vähentää myös ryhmän monimuotoisuutta, sillä Abdulla oli vihreän valtuustoryhmän ainoa maahanmuuttajataustainen poliitikko.

Varapuheenjohtaja Otso Kivekäs toivoo, että vihreät voi jatkossakin tehdä yhteistyötä Ingervon ja Abdullan kanssa. Sirkku Ingervon mukaan yhteinen linja vihreiden kanssa löytyy energia- ja ympäristökysymyksissä ja toivottavasti myös sosiaali- ja koulupuolella.

Vihreät pysyy Ingervon ja Abdullan eron jälkeen Helsingin toiseksi suurimpana ryhmänä 17 valtuutetullaan. Kokoomuksella on 23 valtuutettua, sdp:llä 15, vasemmistoliitolla 9, perussuomalaisilla 8, rkp:llä 5, keskustalla 3, kristillisillä ja punavihreillä 2 sekä Skp:llä 1 valtuutettu.

Helsinki 




Viite