Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Euroopan komissio

Neven Mimica
Kohti Addis Abebaa. Neven Mimican esittelemiä linjauksia puidaan toukokuun lopulla EU:n ulkoministerien kokouksessa. Kehyrahoituksen tulevaisuudesta päätetään heinäkuussa Etiopiassa.Euroopan komissio

Kohti Addis Abebaa. Neven Mimican esittelemiä linjauksia puidaan toukokuun lopulla EU:n ulkoministerien kokouksessa. Kehyrahoituksen tulevaisuudesta päätetään heinäkuussa Etiopiassa.

Millainen pitäisi olla EU:n rooli kehitysyhteistyössä?

5.5.2015 14.52

Lasse Leipola

Eu:ssa sorvataan yhteistä linjaa ensi kesän kehitysrahoituskokoukseen. Euroopan maat sitoutuivat vuonna 2005 nostamaan kehitysyhteistyön määrärahat 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. OECD:n tuoreiden lukujen mukaan EU:n osuus on kuitenkin vain 0,42 prosenttia ja siten kaukana tavoitteesta.

Parlamentin kehitysvaliokunta kysyi viime viikolla kehityskomissaari Neven Mimicalta, mitä komissio aikoo tehdä sitoumuksen vahvistamiseksi.

”EU:n yhteenlaskettu osuus kaikesta kehitysyhteistyöstä on noin puolet. Mielestäni voimme olla tästä ylpeitä, varsinkin näin tiukan talouden aikana. Kuten komissio esittii helmikuun alussa, uskomme, että EU:n tulisi pitää kiinni sen yhteisestä  sitoumuksestaan saavuttaa 0,7 prosenttia bruttokansantulosta”, Mimica vastasi.

Komission linjauksessa tosin tehdään sitoumuksesta ehdollinen, eli se pitää vain siinä tapauksessa, että muutkin kehittyneet maat antavat vastaavat sitoumukset.

”Tiedämme tällaisen taktiikan seuraukset ilmastoneuvotteluista, minkä vuoksi on ollut tärkeää, että EU on ollut edelläkävijä kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. En usko, että muut tekisivät paljoakaan, ellemme olisi näyttäneet mallia, joten ei tehdä sitä virhettä kehitysrahoituksessakaan”, vihreiden Heidi Hautala sanoi keskustelussa.

Hänen mukaansa kehitysyhteistyöhön tulisi suhtautua kuin globaaliin veroon.

”Valitettavasti sitä on tapana katsoa kuin mitä tahansa budjetin riviä, jota voidaan supistaa vaikeina aikoina ja mielestäni tämä on väärin. Vahingoitamme myös itseämme, jos emme auta köyhiä maita kasvamaan ja kehittymään”, Hautala sanoi.

kehitysyhteistyö 




Viite