Iiro Törmä

Rajat auki

21.5.2015 15.09

Kati Pietarinen

Ainakin 22 416 ihmistä on kuollut viimeisen 22 vuoden aikana Euroopan rajojen yli pyrkiessään tai epäonnistuessaan yrityksissä jäädä tänne: luvun voi laskea kansalaisjärjestö UNITED:in keräämästä järkyttävästä, 37-sivuisesta kuolleiden pakolaisten listasta ja kansainvälisen siirtolaisjärjestö IOM:n kadonneita siirtolaisia laskevan projektin tiedotteesta. Ylivoimainen enemmistö on menehtynyt Välimerellä: nääntynyt, kuollut janoon, tippunut laidan yli, voipunut synnytykseen, hukkunut aluksen mukana, uupunut yrittäessään uida turvaan haaksirikon jälkeen. Lukuun lasketaan kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen itsemurhan tehneitä, vastaanottokeskuksissa, säilöönottokeskuksissa ja käännytyksissä kuolleita.

Uhrit nousevat globaaleihin otsikoihin vain silloin, kun kerralla hukkuu ennätysmäärä ihmisiä. Todellinen tragedia näkyy vain eteläeurooppalaisten paikallislehtien pikku-uutisissa: 24 ruumista, 12 ruumista, 105 ruumista, 1 ruumis.

Syyrian sisällissotaa, Eritrean diktatuuria tai Malin köyhyyttä ja kuivuutta pakenevat ihmiset ylittävät Välimerta salakuljettajien järjestämillä, usein merikelvottomilla paateilla sen takia, että lainsäädäntömme ei anna heidän nousta lentokoneisiin tai matkustaa Välimerellä risteileviin matkustajalauttoihin. EU:sta turvapaikkaa voi hakea vasta, kun on jo EU:n sisällä, eikä tomaatinpoimijoita tai metrosiivoojia rekrytoida ulkomailta.

Kriisimaista tuleville pakolaisille ja matalapalkkaisiin töihin hakeutuville siirtolaisille tuleville ei kuitenkaan myönnetä viisumeja, joilla voisi laillisesti saapua EU-maihin. Turvapaikanhakijat pitäisi teoriassa päästää EU:hun ilman viisumiakin. Jos lento- tai laivayhtiö kuitenkin kuljettaa perille viisumittoman ihmisen, joka ei saakaan turvapaikkaa, ihmisen käännyttäminen maksatetaan yhtiöllä.

Viime viikolla EU-komissio esitteli uuden maahanmuuttosuunnitelmansa, jonka päämääränä on merikuolemien vähentäminen. Päämäärään pyritään lähinnä sotilaallisin keinoin: EU haluaa käynnistää sotilasoperaation siirtolaisten salakuljettajia vastaan Libyassa ja tuhota alukset, joilla siirtolaiset matkaavat Eurooppaan.

Sekä siirtolaistutkijat että Euroopan rajaturvallisuusviraston entinen pääjohtaja Ilkka Laitinen ovat kommentoineet, ettei salakuljettajien alusten tuhoaminen estä ihmisten liikkumista: kun yksi reitti suljetaan, ihmiset siirtyvät muualle. Salakuljettajat käyttävät vanhoja kalastusaluksia, joita ei erota muista aluksista: jos aluksia aletaan tuhota, samalla kuolee kalastuselinkeino.

Siirtolaisia sotilasoperaatio ei ainakaan auta: ihmisoikeusjärjestö Amnesty varoitti viime viikolla, että jos ihmisiä estetään lähtemästä Libyasta, he jäävät mottiin maahan. Amnesty julkaisi viime viikolla raportin, jonka mukaan pakolaisia ja siirtolaisia kidutetaan, raiskataan, kaapataan ja kiristetään Libyassa. EU:n suunnittelupapereissa myönnetään, että operaation riskinä on, että siinä tapetaan myös siirtolaisia.

Hyökkäyssuunnitelman lisäksi komissio on kehottanut jäsenmaita ottamaan vastaan 20 000 pakolaista, jotka eivät ole vielä ylittäneet Välimerta. Määrä on mitätön: Uudenmaan maakunnan kokoisessa, 4,5 miljoonan asukkaan Libanonissa ennustettiin olevan vuoden 2015 alussa 1,3 miljoonaa syyrialaispakolaista, Turkissa olevien pakolaisten määrän arvellaan nousevan tänä vuonna 1,9 miljoonaan.

Viimeiset parikymmentä vuotta ovat osoittaneet, että matkanteon vaikeuttaminen ei vähennä meren yli pyrkivien sinnikkyyttä. Nykypolitiikalla tilanne ei muutu.

Entä jos koko maahanmuuttopolitiikan miettisi uusiksi?

Francois Crépeau, YK:n erityisraportoija siirtolaisten oikeuksista ehdotti Guar­dianin haastattelussa huhtikuun lopulla, että ainakin Eurooppa, Kanada, Usa, Australia ja Uusi Seelanti ottaisivat vastaan miljoona syyrialaista seuraavan viiden vuoden aikana.

Crépeaun sanoin, we can manage that. Jos Libanon ja Turkki ovat edelleen pystyssä, kyllä maailman vauraimmat maat yhdessä kestävät saman verran tulokkaita, viidelle vuodelle hajautettuna.

Luku voisi olla suurempikin, ihmisiä voisi tulla esimerkiksi seitsemän vuoden ajan, tai mukana voisi olla muitakin kuin syyrialaisia, esimerkiksi diktatuuria pakenevia eritrealaisia, joita on paljon Välimeren ylittäjissä.

”Systeemi on paljon parempi kaikille. Kuolemien määrä vähenee, salakuljetusbisnes heikkenee, turvapaikkaprosessin hinta pienenee”, Crépeau kuvailee lehdessä.

Tällaista on tehty ennenkin: vuonna 1970-80-luvulla 2,5 miljoonaa vietnamilaista, laoslaista ja kambodzalaista venepakolaista lennätettiin turvaan eri puolille maailmaa. Esimerkiksi Ranska otti pakolaisia vastaan 130 000 vuodessa. Myös Suomi vastaanotti 100 vietnamilaista venepakolaista.

Töihin tuleville Crépeau vaatii laillisia reittejä, myös niille, jotka tulevat poimimaan tomaatteja ja tiskaamaan. He tulevat niin pitkään kuin töitä on. Huonosti palkattua työtä tehdään nyt pimeästi, mutta eurooppalaiset eivät halua myöntää pimeän työvoiman markkinoiden olemassaoloa: tomaateista ja siivouksesta ei haluta maksaa paljoa.

Jos siirtolaisia ei haluta halpatyövoimaksi, pimeät markkinat erityisesti Välimeren maissa on saatava kontrolliin: se vaatii esimerkiksi Etelä-Italian maataloutta kontrolloivien mafioiden voittamista. Joka tapauksessa halpatyöviisumeja tarvitaan siihen asti, kun asiat saadaan kuntoon.

Tämäkään ei ole uusi ajatus.

”Miljoonat pohjoisafrikkalaiset, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulevat ja turkkilaiset saapuivat Eurooppaan vuosien 1950 ja 1975 välillä. Kukaan ei kuollut eikä salakuljetusta ollut. Miksi? Koska he pääsivät 50 frangilla lautalla Marseilleen, tai nousivat Saksaan tai Belgiaan menevään junaan. Kaikista pidettiin kirjaa, kaikki kontrolloitiin, mutta he saivat tulla”, Crépeau sanoo.
Jos työt menivät alta, ihmiset saattoivat palata kotiin, koska paluu Eurooppaan oli mahdollinen myöhemminkin: liikkuvuus oli sallittua.

Crépeaun suunnitelma on hyvä aloitus, mutta sekään ei poista perusongelmaa: miljoonan syyrialaisen jälkeen tulee todennäköisesti jokin muu sisällissota tai diktatuuri, jota pakenevat yrittävät taas Välimeren yli. Työviisumittakin jäisi aina jonkun verran sellaista väkeä, joka haluaisi tulla. Entä jos antauduttaisiin utopialle ja avattaisiin rajat?

Vice-lehden huhtikuussa haastatteleman yhdysvaltalaisen Center for Global Development -ajatushautumon tutkijan Michael Clemensin mukaan seurauksena olisi mahdollisesti kymmenen prosentin kasvu Euroopan väestöön.

Arvio perustuu globaaleihin kyselytutkimuksiin, joissa selvitetään ihmisten halukkuutta muuttaa Eurooppaan. Kaikki lähdöstä haaveilevat tuskin lopulta muuttaisivat. Olennaista olisi se, että rajat avattaisiin vähitellen.

Clemensin mukaan tutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että siirtolaisuudesta on taloudellista hyötyä. Hänen laskelmiensa mukaan rajojen avaaminen tuplaisi maailman bruttokansantuotteen globaalisti.

Hän ennustaa Tanskassa tehdyn tutkimuksen pohjalta, että rajojen avaaminen erityisesti matalasti koulutetuille siirtolaisille nostaisi palkkatasoa.

Asiaa on vaikea ymmärtää mikrotasolla, jossa yksi työpaikka voi mennä joko maassa jo asuvalle tai uudelle tulokkaalle. Makrotasolla uusien ihmisten tulo johtaa Clemensin mukaan maassa jo asuvien erikoistumiseen, sekä siirtolaisten kulutuksen synnyttämiin uusiin työpaikkoihin.

On helppo ajatella, ettei rajojen avaamista ole mahdollista sovittaa yhteen hyvinvointivaltion säilyttämisen kanssa. Clemensin mukaan on päinvastoin: hyvinvointivaltion ylläpitäminen edellyttää siirtolaisuutta.

Siirtolaiset tuovat jo nyt EU:lle merkittävästi enemmän verotuoloja kuin vievät tukia. Tukien varaan jääminen johtuu usein lainsäädännöstä: esimerkiksi Britanniassa turvapaikanhakijat elävät tuilla, koska työnteko on kielletty.

Toisivatko avoimet rajat sitten sosiaalisia konflikteja?

Jos nainen kävelee kadulla töihin ja miehet käyvät hänen kimppuunsa, syy hyökkäykseen ei ole naisen läsnäolo kadulla. Samaan tapaan siirtolaisuutta vastustavien tahojen väkivalta ei johdu siirtolaisista, vaan siitä, että on jo etukäteen päätetty, ettei heillä ole oikeus olla paikalla, Clemens sanoo.

Tweet