Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ilmastolaki sai viimeisen sinetin – voimaan jo kesäkuussa

22.5.2015 14.20

Lasse Leipola

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on vahvistanut tänään perjantaina ilmastolain, joka astuu voimaan 1. kesäkuuta.

Ilmastolain toimeenpano aloitetaan ympäristöministeriön tiedotteen mukaan jo tällä vaalikaudella keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman laatimisella. Suunnitelma koskee päästökaupan ulkopuolista sektoria, eli liikennettä, asumista ja maataloutta. Suunnitelma sovitetaan yhteen muun politiikan kanssa.

”Tavoitteena on, että hallituksella on käytössään vankka ja kattava tietopohja tehdä pitkäjänteistä, ennustettavaa ja kustannustehokasta ilmastopolitiikkaa. Samalla voidaan edistää puhtaita ratkaisuja ja toimintatapoja, jotka ovat taloudellisesti fiksuja ja tarjoavat Suomelle uusia kasvun mahdollisuuksia”, sanoo lakityöryhmää vetänyt ylijohtaja Tuula Varis.

ilmastolaki 




Viite