Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Wikimedia Commons

Puolustusministerin tausta. Jussi Niinistö oli 1990-luvun alussa keskeisiä aktiiveja skinien perustamassa Kansallisessa kulttuuririntamassa. Wikimedia Commons

Puolustusministerin tausta. Jussi Niinistö oli 1990-luvun alussa keskeisiä aktiiveja skinien perustamassa Kansallisessa kulttuuririntamassa.

Rotuoppia, juutalaisvastaisuutta ja työleirejä – tällaisia ovat keskeisiin perussuomalaisiin liitetyt liikkeet

26.6.2015 16.49

Kati Pietarinen

Keskeisillä perussuomalaisilla politiikoilla on kytköksiä äärioikeistolaisiin ryhmiin. Millaisia ryhmät ovat? Vihreä Lanka kysyi suomalaiseen äärioikeistoon perehtyneeltä Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tommi Kotoselta.

Viime viikolla perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen levitti Facebookissa ryhmäkuvaa, jossa hän poseeraa kansallissosialistisen Suomen vastarintaliikkeen jäsenten kanssa. Kuvassa on Helsingin Sanomien mukaan muun muassa järjestön johtaja Juuso Tahvanainen. Kuva on otettu Suomen Sisun ja verkkolehti Sarastuksen järjestämässä Eugen Schaumanin muistojuhlassa. Epäonnisen rakkaussuhteen itsetuhoisuuteen ajama Schauman ampui Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin ja sitten itsensä kesäkuussa 1904.

Yle puolestaan kertoi joulukuussa, että nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö toimi 1990-luvun alussa äärioikeistolaisessa Kansallisessa Kulttuuririntamassa. Niinistö vahvisti haastattelussa tiedon, mutta kertoi, ettei ole enää liikkeen kanssa yhteydessä.

Immosen ja Niinistön yhteydet ryhmiin ovat hyvin erilaisia: Niinistö oli Kulttuuririntaman keskeinen aktiivi, Immonen on julkisten tietojen mukaan vain osallistunut yhteisiin tilaisuuksiin vastarintaliikkeen edustajien kanssa. Vihreä Lanka ei tavoittanut Niinistöä tai Immosta kommentoimaan suhdettaan ryhmiin ja niiden ideologiaan.

Millainen liike oli Kansallinen kulttuuririntama, jonka aktiivi nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö oli 1990-luvun alussa?

”Ryhmän ideologian keskeisin osa alkuvaiheessa oli maahanmuuttovastaisuus ja pakolaispolitiikan muuttaminen. Porukka järjesti mielenosoituksia Malmin pakolaiskeskusta vastaan vuonna 1987. Järjestöllä oli vuonna 1987 kirjoitettu ohjelma, jonka mukaan pakolaisilla ei ole asiaa maahan, koska se aiheuttaa kulttuurivastakohtia, rotukonflikteja ja lisää rotuvihaa. Se vastusti myös muita vähemmistöjä: homoseksuaalit ja ”transseksualistit” olivat epäluonnollisia, ja heistä piti päästä eroon. Liike kannatti leirijärjestelmää, jossa työtä vieroksuville olisi kehitetty työpalveluleirit.

Ideologiassa toinen keskeinen näkökulma oli vuoden 1918 valkoisen Suomen perinnön ylläpitäminen.

Järjestö perustettiin siinä vuonna 1986 tai 1987, ja sen varsinainen perustaja oli Katajanokan skinien johtajana tunnettu Jukka Mattila. Mattila pääsi myöhemmin kauppakorkeaan ja toimi ensin perussuomalaisissa, myöhemmin hän liittyi kokoomukseen.

Ilmeisesti suurin osa liikkeen perustajista oli skinejä. Jossain yhteyksissä 90-luvun alussa Mattila sanoi liikkeessä olevan 250 jäsentä, mutta Supon aineistojen perusteella 50 on lähempänä todellisuutta.”

Liikkeen lehden nimi oli Valkoinen Suomi, sitä alettiin julkaista vuonna 1990. Valkoinen Suomi oli valkoinen kahdessakin mielessä: valkoisten suomalaisten Suomi, mutta myös historiallisen vuoden 1918 valkoinen Suomi. 1990-luvulla painotukset muuttuivat enemmän heimosotiin ja historiallisiin näkökulmiin. Jussi Niinistö tuli varmaankin siinä vaiheessa toimintaan mukaan."

Millainen rooli Niinistöllä oli liikkeessä?

”Jussi Niinistö oli liikkeen keskeisiä aktiiveja, julkaisutoiminta oli aika pitkälle Mattilan ja Niinistön varassa. Niinistö kirjoitti heimosodista sekä myötäkarvaisia juttuja Lapuanliikkeen toimijoista, näitä aiheita hän tutki myös myöhemmin. Niinistö ja Mattila tekivät myös yhteisen kirjan Viron vapaussodan vapaaehtoisista 1990-luvun lopulla. En muista, että Niinistö olisi kirjoittanut suoranaisen rotuopillisia tekstejä.

Ylipäänsä 1990-luvulla pakolaiskysymys ja rotuopit jäivät liikkeen julkaisussa vähän pienemmälle sijalle. Kai sitä haluttiin esittää sivistyneempää fasadia.”

Entä millainen liike on Suomen vastarintaliike, jonka kanssa kansanedustaja Olli Immonen viime viikolla poseerasi?

”Vastarintaliike on avoimen kansallissosialistinen liike, se kannattaa hyvinkin perinteistä kansallissosialismia eli natsiaatetta, toisin kuin melkein mikään muu ryhmä Suomessa.

Sellaisia järjestöjä on vuodesta 1945 eteenpäin aina silloin tällöin ilmaantunut. Ryhmä on yhteiskunnalle vaarallinen, ainakin paikallisesti, jos katsotaan sen toimintaa. Vastarintaliike pyrkii yhteenottoihin polittisten vastustajiensa, erityisesti anarkistien ja antifasistien kanssa. Liikkeellä on myös jonkinlaisia ”taistelukoulutuksia” jäsenilleen.

Liikkeeseen kytköksissä olevan ruotsalaisen vastarintaliikkeen väki on tehnyt myös raaempia väkivallantekoja. Suomalaiset tunnetaan erityisesti kirjastopuukotusepisodista. Pride-kulueeseen tehtyyn kaasuiskuun yhteys on löyhempi, sen tekijä liittyi ilmeisesti iskun tekemisen jälkeen vastarintaliikkeeseen.

Liikkeen perusti oululainen Henrik Holappa, joka lähti hakemaan oppia Yhdysvalloista kansallissosialistiselta The Order -liikkeeltä ja sai sitä kautta kontaktit Ruotsin vastarintaliikkeeseen. Liike on siksi Suomessa vähän oma porukkansa, vaikka kyllähän siitä on esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eeerolan avustaja Ulla Pyysalo ollut kiinnostunut.

Aktiivisia jäseniä on korkeintaan muutama kymmentä. Jos lasketaan passiivisemmat ja aiemmin mukana olleet, heitä on korkeintaan sata. Tällaiset ryhmät tuppaavat olemaan tämänkokoisia: lienee fakta, ettei tällaisilla ryhmillä kovin suurta vetovoimaa ole. Silti he ovat saaneet ihmeen suurta näkyvyyttä.”

Mikä on liikkeen ideologia?

”Liike korostaa kansallista taistelua, jonka päämäärä on valkoisen rodun ylivallan säilyttäminen ja kansallissosialistisen järjestelmän tuominen maahan. En tiedä, onko suorasanaisesti puhuttu keskitysleireistä käytännön tasolla, mutta vastarintaliike tekee yhteistyötä Magneettimedian kanssa: liikkeen sivuilla julkaistaan avoimen juutalaisvastaista materiaalia, jossa holokaustin kieltäminen on keskeinen teema. Liikkeen tämänhetkinen johtaja Juuso Tahvanainen on avustanut Magneettimediaa.

Liikkeelle tärkeää on kansallinen yhtenäisyys ja yhteinen rotu, heidän näkökulmastaan ”epäterveet” ja ”epäluonnonmukaiset” on suljettava ulkopuolelle. Seksuaalivähemmistöjen vastustaminen liittyy vastarintaliikkeen teemoihin, vaikkei se ole ollut hyvin keskeinen.

Vastarintaliike on ilman muuta vallankumouksellinen liike. Se kannattaa johtajaperiaatteen mukaan menemistä, eli vastustaa nykymuotoista parlamentaarista demokratiaa.”

Millainen merkitys Olli Immosen esiintymisellä vastarintaliikkeen kanssa on?

”Se, että kansanedustaja on läsnä yhteisessä tilaisuudessa tavallaan tuo hyväksyttävyyttä toiminnalle.

Immosen poseeraaminen vastarintaliikkeen kanssa ei sinänsä ollut yllätys. Viime itsenäisyyspäivänä järjestettiin 612-soihtukulkue, jonka järjestäjiä olivat ilmeisesti Sarastus-lehden porukka ja Suomen Sisu, jonka puheenjohtaja Olli Immonen on. Lehtien perusteella marssilla mukana ja järjestysmiehinä oli myös vastarintaliikkeen ihmisiä.”

Millainen ryhmä Suomen Sisu on?

”Suomen Sisu on vastarintaliikkeeseen verrattuna maltillinen, perinteistä isänmaallisuutta, Suomen historiaa ja traditoita korostava kansallismielinen ryhmä. He tuskin myöntävät julkisuudessa tekevänsä yhteistyötä vastarintaliikkeen kanssa, vaikka kulissien takaisista tapahtumista on mahdoton tietää.”

Mikä on Sarastus?

”Sarastus on alkujaan kirjailija Timo Hännikäisen ja Rami Leskisen projekti, nettilehti, johon he ovat useita vuosia kirjoittaneet fasistisista teemoista. Leskinen tunnetaan 1990-luvun alun skinipiireistä, Hännikäinen kääntyi joitakin vuosia sitten.

Sarastuksen teksteissä kirjoittajat edustavat enemmän omia näkemyksiä kuin yhteistä ideologiaa. Tekstejä yhdistää traditionaalinen konservatiivisuus, joka on joiltakin piirteiltään hyvin lähellä fasismia. Mukana on aika laaja kirjo kirjoittajia. Hännikäisen tekstien pohjalta voi sanoa hänen suhtautuvan joiltain osin positiivisesti fasismiin, mutta ilman rotuoppeja.

Sivuilla kukoistaa etninen nationalismi, mutta lehden keskustelu ei ole päivänpolttavaa kuten Hommaforumilla, se ei koske esimerkiksi tämänhetkistä pakolaiskysymystä.”

Millainen yhteys on Sarastuksella ja maahanmuuttovastaisella Hommaforumilla, jossa Olli Immonen on aktiivinen keskustelija? 

”Ne tuuppaavat olemaan aika kaukana toisistaan, liikkeiden välillä ei ole henkilövaihtoa käytännössä ollenkaan. Hommaforum keskittyy aika pitkälti vain maahanmuuttokysymyksiin, mukana on varsinaiselta poliittiselta kodiltaan monenlaista väkeä. Usein avoimen fasistiset kirjoitukset siivotaan pois. Esimerkiksi juutalaisvastaiset kommentit eivät ole Hommaforumilla suosiossa.”

Viime viikolla vietettiin Eugen Schaumanin muistojuhlaa. Onko sen viettäminen uusi vai vanha perinne?

”Schauman on ollut hyvin vähän esillä toisen maailmansodan jälkeisessä äärioikeistolaisessa ajattelussa. Kyseessä on varmaan suhteellisen uusi, 2000-luvulta lähtenyt ilmiö. Vastarintaliike korostaa kansallista yhtenäisyyttä. Kyse on heidän näkökulmastaan ehkä äärimmäisestä esimerkistä, johon soturi – he käyttävät tätä sanaa – parhaimmillaan pystyy, äärimmäinen teko isänmaan hyväksi.”

Myös joukkomurhaaja Breivik piti itseään soturina. Hänen tiedetään saaneen inspiraatiota Jussi Halla-ahon blogista. Oliko Breivikillä konkreettisia kytköksiä Suomeen?

”Luulisin, että Breivik oli yksinäinen susi. Yrittihän hän luoda kontaktia jonkun verran, mutta se ei kai kummoisesti onnistunut.

Suomen ja Norjan äärioikeiston linkit ovat toisen maailmansodan jälkeen olleet aika satunnaisia. Ruotsiin suomalaisilla on ollut jatkuva yhteys: heidän kanssaan on toimittu ja Ruotsista on saatu taloudellista, materiaalista ja henkistä tukea. On myös kohtuullisen paljon suomenruotsalaisia äärioikeiston edustajia, joilla on kytkös Ruotsiin, ja jotka ovat muuttaneet sinne.”




Viite