Mihin piirsit ruksin, Afrikan johtaja?

”Zimbabwessa ei ole kriisiä.”

”Tarkoitus ei ole siirtää hänen korkeuttaan, presidentti Robert Mugabea telakalle. Olisi epäafrikkalaista edes yrittää sellaista.”

”He hakkasivat häntä kepeillä. Hakkasivat, hakkasivat ja hakkasivat.”

Ensimmäinen kommentti on Etelä-Afrikan presidentin Tabo Mbekin, toinen Sambian presidentin Levy Mwanawasan. Kolmas puhuja on zimbabwelainen Faustina Chikwana, 15 vuotiaan tytön äiti.

Chikwanan tytär on sairaalassa Zimbabwen pääkaupungissa Hararessa. Joukko miehiä pahoinpiteli tytön liikuntakyvyttömäksi kostoksi siitä, että hänen äitinsä tuki oppositiota presidentinvaaleissa.

Taustalla on hallituksen rahoittama operaatio ”Makavhoterapapi Shona” eli ”Mihin piirsit ruksin?”. Operaation ruhjottuja uhreja makaa sairaaloissa eri puolilla maata samalla kun maailma odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kirjoitin pari viikkoa sitten toivosta, jonka Zimbabwen opposition yllättävä menestyminen presidentinvaaleissa sytytti myös naapurimaihin. Nyt toivo on kääntynyt turhautumiseksi ja peloksi.

Opposition kannattajia hakataan. Vaalien tuloksia ei julkaista, koska niiden sanotaan sisältävän ”vaarallista tietoa”. Pääpuolue Zanu PF vaatii äänten uudelleenlaskentaa.

Kukaan ei usko Robert Mugaben voittaneen, mutta sillä ei ole mitään väliä.

Sambian presidentti Levy Mwanawasa kutsui viime viikonloppuna eteläisen Afrikan kehitysyhteisön SADC:n johtajat keskustelemaan Zimbabwen tilanteesta. Kokousta odotettiin jännityksellä.

Mitä jos eteläisen Afrikan johtajat tekisivät jotain suurta? Jos he päättäisivät yhdessä, että vaalien tulokset on julkaistava heti ja Zimbabwen syöksykierteeseen ajaneen Robert Mugaben on kunnioitettava kansan tahtoa? Mitä jos he asettuisivat vanhan kaverin sijaan zimbabwelaisten ihmisten puolelle?

No, niin ei käynyt. Kokous oli täynnä Mugaben rohkaisua, tämän rakastamaa retoriikkaa Euroopan ja Afrikan vastakkainasettelusta ja oppositiolle esitettyjä vaatimuksia nöyryydestä.

Minua on aina tympinyt, kun eurooppalaiset ottavat Afrikasta keskusteltaessa ensimmäisenä puheeksi maanosan huonot johtajat ja sivuuttavat esimerkiksi rikkaiden maiden maataloustukien vaikutukset maanosan talouteen.

Olen ajatellut, että Euroopassa kannattaa keskustella asioista, joihin me voimme vaikuttaa, ja jättää hallinnosta puhuminen afrikkalaisille itselleen. Samalla olen halunnut muistuttaa maista, joissa hallinto on stereotypioiden vastaisesti hyvää.

Täällä asuessa johtajien mädännäisyydestä on tullut minulle kasvavan raivon aihe. Silti viikonlopun kokous oli tyrmäys.

”Miten he kehtaavat”, kyselivät ihmiset taksikuskeista elokuvaohjaajiin. ”Miten johtajamme kehtaavat olla välittämättä pätkääkään siitä, mitä ihmisille tapahtuu?”

Lusakan pääkadut oli suljettu autoilta, ja sivukatuja kiertävässä taksissa soi Bob Marleyn vanha laulu:

Africans a-liberate (Zimbabwe), yeah.
No more internal power struggle;
We come together to overcome the little trouble.
Soon we'll find out who is the real revolutionary,
'Cause I don't want my people to be contrary.