Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Fennovoima

Taas vauhdissa. Hanhikivellä on jo aloitettu työt, vaikka luvitus on ollut auki.Fennovoima

Taas vauhdissa. Hanhikivellä on jo aloitettu työt, vaikka luvitus on ollut auki.

Fortum: Aikaraja ajoi Fennovoimaan

5.8.2015 10.48

Sammeli Heikkinen

Fennovoiman pahasti vuotava ydinvoimahanke näyttää pääsevän sittenkin kuiville. Valtion enemmistöomistuksessa oleva energiayhtiö Fortum päätti lopulta osallistua hankkeeseen 6,6 prosentin osuudella.

Aiemmin Fortumin mukaantulon ehdoksi ilmoitettiin, että suomalaisyhtiö saa enemmistöosuuden venäläisestä TGC-1-yhtiöstä, joka omistaa Venäjän Karjalassa huomattavan määrän vesivoimaloita.

Fortumin yhteiskuntasuhdejohtaja Esa Hyvärinen kertoo Vihreälle Langalle, että neuvottelut vesivoimasta ovat yhä kesken.

"Edelleen tavoitteena on myös vesivoima Venäjällä."

Miksi Fortum päätti lähteä mukaan Fennovoima-hankkeeseen, vaikkei vesivoimaa vielä saatu?

"Kyllä syynä on Suomen hallituksen asettama aikataulu."

Olisiko Fortum tehnyt päätöstä nyt, jos aikataulua ei olisi ollut?

"Luultavasti olisimme silloin tavoitelleet edelleen koko pakettia (sopimusta vesivoimasta)."

Odottaako Fortum, että Fennovoimasta tulee sille taloudellisesti kannattava hanke?

"No tuota... Ydinvoimala on sadan vuoden projekti. Pitkällä aikavälillä kyllä."

Kuinka paljon Fortum joutuu maksamaan 6,6 prosentin osuudestaan?

"Noin sata miljoonaa. Ja tämä jakautuu pitkälle aikavälille."

Vaikuttiko valtio-omistaja Fortumin päätöksen osallistua Fennovoimalaan?

"Ei tämä ollut valtion päätös, vaan täysin yhtiön oma päätös."

Fennovoima  fortum  ydinvoima 




Viite