Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Suo
Vailla suojaa? Tämä länsiuusimaalainen suo kartoitettiin jo viime vuonna soidensuojelun täydennysohjelmaa varten. Nyt sen suojelemiseen ei ehkä löydy rahaa.Sammeli Heikkinen

Vailla suojaa? Tämä länsiuusimaalainen suo kartoitettiin jo viime vuonna soidensuojelun täydennysohjelmaa varten. Nyt sen suojelemiseen ei ehkä löydy rahaa.

Hallitus hautaamassa soidensuojeluohjelman lopullisesti?

3.9.2015 12.06

Sammeli Heikkinen

Uudet luonnonsuojeluohjelmat jäävät odottamaan aikaa parempaa, jos ensi viikon budjettiriihi ei tuo muutosta ympäristöministeriölle kaavailtuun budjettisiivuun.

Esimerkiksi yksi viime hallituskauden tärkeimmistä hankkeista, soidensuojelun täydennysohjelma, on täysin auki.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen mukaan erityisen rajusti silpaistaan luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenoja. Vuodelle 2016 tälle momentille ehdotetaan noin 18,5 miljoonaa euroa. Tämän vuoden budjetti suojelualuekorvauksiin ja -hankintaan on noin 49 miljoonaa euroa.

”Tässä on ollut korotuksia viime hallituskaudella, normaali kehys on ollut noin 38 miljoonaa euroa. Ennen budjettiriiheä kaikki on tietenkin periaatteessa auki, mutta strategisen hallitusohjelman kirjauksessa leikkaus on 12 miljoonaa 2016 ja 20 miljoonaa 2017–2020”, ylijohtaja Timo Tanninen ympäristöministeriöstä sanoo.

Tannisen mukaan ministeriössä on jo pohdittu, miten toimintaa täytyy sopeuttaa, jos leikkaukset toteutuvat.
Monien pitkään jatkuneiden, jo aiemmin sovittujen, suojeluohjelmien loppuunvientiin kuluu paljon rahaa vielä vuosien ajan. Esimerkiksi osa Natura-verkostoon mukaan otetuista alueista pitää vielä suojella luonnonsuojelulain mukaisesti.

”Näihin tarvitaan rahaa vielä muutamien vuosien ajan. Puhutaan ehkä noin kymmenestä miljoonasta vuositasolla. On haasteellista löytää rahaa uusiin toimenpiteisiin”, Tanninen sanoo.

Jos leikkaukset pysyvät budjettiriihessä suurin piirtein ehdotettuina, esimerkiksi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden turvaamiseen perustetun Metso-ohjelman rahoitus voi romahtaa.

VM:n 2016 ehdotuksessa Metsoon olisi käytettävissä noin 8 miljoonaa euroa, kun tänä vuonna summa on ollut liki 27 miljoonaa.


Viime hallituskaudella käynnistetty soidensuojeluohjelma oli vihreän ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr) lempilapsi. Vuosikausiin ensimmäinen uusi suuri suojeluohjelma oli suunniteltu niin, että kaikkiaan noin satatuhatta hehtaaria suoluontoa saataisiin suojeluun.

Viime vuoden keväällä suojeluohjelman rahoituksesta napsaistiin karkeasti puolet pois, mutta luvattiin se käyttöön myöhemmin. Mutta myöhään syksyllä, kun ohjelman laajat selvitykset oli jo tehty, uusi ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) pani koko ohjelman jäihin. Vihreät oli lähtenyt hallituksesta Fennovoiman vuoksi, eikä ollut enää puolustamassa ohjelmaa.

Sen jälkeen on selvitelty soidensuojelun vapaaehtoista edistämistä. Tannisen mukaan YM:n soidensuojeluryhmän työ valmistuu syksyn aikana. Eri asia on, löytyykö suojeluun enää rahaa.

Soidensuojelurahat pitäisi nimittäin tiristää samasta momentista kuin Metso-rahat. Kahdeksan miljoonan rahoituksella metsien ja soiden ostoon jäätäisiin murto-osaan soidensuojelun täydennysohjelmassa kaavaillusta sadasta tuhannesta hehtaarista.

”Siihen olisi tarvittu hyvin iso summa. Nyt valmistellaan valtionmaihin keskittyvää suosuojelupakettia. Valtion soiden roolihan on Pohjois-Suomessa merkittävä”, Tanninen sanoo.

Suomen luonnonsuojeluliitto kuitenkin kertoi keskiviikkona, että Metsähallitus esittää suurta karsintaa valtion maiden suojelupakettiin.

Liiton mukaan valtion osuudeksi suojeltavista maista oli kaavailtu noin 50 000 hehtaaria, mutta nyt suojeluun olisi pääsemässä vain noin 10 000 hehtaaria.


Tannisen mukaan positiivista on, että Suomen ympäristökeskus Syke sai säilyttää itsenäisyytensä. Syken yhdistämistä Luonnonvarakeskus Lukeen kaavailtiin, mutta maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) luopui ajatuksesta.

”Hienoa, ettei yhdistyminen toteutunut. Luken oma yhdistymisprosessi on kuitenkin vielä kesken ja tässä tilanteessa Syken liittäminen siihen olisi ollut haasteellista.”

Syken rahoitusta kuitenkin leikataan ja on leikattu aiemminkin.

”Syken rooli ympäristöhallinnossa on äärimmäisen tärkeä. Sen täytyy vain priorisoida toimintaansa, keskittyä tärkeimpiin asioihin.”

soidensuojelu  luonnonsuojelu 




Viite