Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Harmittaako sote-sopu, Päivi Räsänen?

Sateenvarjo
Varjoministeri. Sarjassa oppositiopoliitikko kertoo, mitä tekisi, jos olisi ministeri.

Varjoministeri. Sarjassa oppositiopoliitikko kertoo, mitä tekisi, jos olisi ministeri.

19.11.2015 11.17

Annakaisa Suni

Hallitus pääsi sopuun sote-uudistuksen aluejaosta. Miten järjestäisitte sosiaali- ja terveydenhuollon, kansanedustaja Päivi Räsänen (kd)?

”Pidän edelleen ihanteellisena viiden alueen mallia. Integraatio olisi onnistunut siinä parhaiten, ja demokratia olisi voitu toteuttaa alueiden sisällä vaikka vaalipiirien kautta. Toisaalta ymmärrän hyvin, että kompromissiin pääsy ei ole helppoa. Siinä mielessä olen helpottunut, että sopu ylipäänsä saatiin aikaan.”

Kannatatteko nyt päätettyä valinnanvapautta?

”Peruslähtökohta on hyvä. Valinnanvapaus on tärkeä arvo terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa, ei vain julkisen ja yksityisen välillä, vaan myös itsehallintoalueiden välillä. Ihmiset liikkuvat eri tavoin. Tällä hetkellä mennään järjestelmä, ei asiakkaiden tarpeet edellä. Se näkyy siinä, että meillä on valtavan pitkät jonot. Jos järjestelmä lähtee asiakkaiden tarpeista liikkeelle, on täysin mahdollista päästä jonoista eroon.

Tärkeää on pitää kiinni siitä, että varallisuudesta riippumatta kaikki saavat terveyspalveluja. Siinä julkinen rahoitus on äärimmäisen tärkeä.”

Viime viikolla uutisoitiin laajasti, että keskusta olisi ottamassa kd:n ja rkp:n kokoomuksen tilalle hallitukseen. Harmittaako, kun tilaisuus meni ohi?

”Ei harmita. Totta kai jokainen itseään kunnioittava puolue haluaa hallitusvastuuseen. Tässä tilanteessa, ilman valtakirjaa kansalta ja hirveän pienen marginaalin enemmistöllä hallitukseen meneminen ei ollut mikään innostava ajatus. Mutta sehän oli spekulaatiota, ei siinä neuvotteluja käyty.”




Viite