Jokaiselle oma pieni pussi
VR:n InterCity- ja Pendolino-junissa on roskilla lokoisaa. Ihmiset joutuvat junissa istumaan usein jonkun toisen vieressä, mutta roskat pääsevät lähes aina matkustamaan yksin oman muovipussin rauhassa.
Junailijat suostuvat varmasti hinaamaan itsensä ja roskansa vaunun päähän, jos sinne asennetaan yhteisroskis. Junamatkustajilta voi jopa edellyttää, että he erottavat omenankuoren hampurilaisen kuoresta: biojätteiden lajittelu ei olisi junissakaan ylivoimaista.
VR korvasi vuosia sitten vanhoissa pikajunissa käytetyn roskalootajärjestelmän jokaisen penkkirivin viereen asennetuilla pienillä muovipusseilla.
Ne täyttyvät yleensä seuraavasti: ensimmäisen rivin pussissa on banaaninkuori. Seuraavassa on tungosta: kertakäyttömuki ja lautasliina. Kolmannen pohjalle on tiputettu tikkarin tikku tai käytetty nenäliina.
Kun pussiin panee karkkilaatikon höyhenenkevyen muovikääreen, on käden käänteessä satakertaistanut tuottamansa jätteen määrän.
Junailijat suostuvat varmasti hinaamaan itsensä ja roskansa vaunun päähän, jos sinne asennetaan yhteisroskis. Junamatkustajilta voi jopa edellyttää, että he erottavat omenankuoren hampurilaisen kuoresta: biojätteiden lajittelu ei olisi junissakaan ylivoimaista.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Vihreä liiketoiminta (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti