Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreät ei kannata euroeroa – "Aallolla on sananvapaus"

6.2.2016 14.26

Annakaisa Suni

Vihreiden linja euron suhteen ei ole muuttumassa, sanovat puheenjohtaja Ville Niinistö ja varapuheenjohtajat Maria Ohisalo ja Hanna Halmeenpää.

Varapuheenjohtaja Touko Aalto kirjoitti perjantaina ilmestyneessä Vihreässä Langassa, että kansallisiin valuuttoihin palaaminen on yksi vaihtoehto euroalueen ongelmien ratkaisemiseksi.

"Nopein tie etenkin eteläisen Euroopan täysimittaisen humanitaarisen kriisin päättämiseksi on jäsenvaltioiden omiin kansallisiin valuuttoihin palaaminen", Aalto kirjoitti.


Kukaan muista puheenjohtajista ei ollut lukenut Aallon tekstiä, mutta he kommentoivat sisällön pääpiirteitä Vihreälle Langalle vihreiden puheenjohtajapäivillä Helsingissä lauantaina.

Ville Niinistö toteaa, että Aalto herättää tarpeellista keskustelua euron valuvioista. Niinistön mukaan niiden ratkaisemiseksi tärkeintä on vahvistaa Euroopan keskuspankin mandaattia ja roolia.

"Me pystymme kehittämään eurosta toimivan", hän sanoo.

Niinistön mukaan kansallisten valuuttojen palauttaminen olisi euron kehittämistä paljon suurempi riski.

Aalto on siis puolueen kanssa eri linjoilla?

"Keskustella saa, mutta Touko on käsittääkseni sitoutunut puolueen linjaan, että euroa kehitetään toimivaksi. Hän herätti keskustelua siitä, että jos näin ei voida tehdä, on mahdollista palata kansallisvaluuttoihin. Hänellä on sananvapaus", Niinistö sanoo.

Maria Ohisalo on samoilla linjoilla.

"Jos Toukon linja poikkeaa puolueen linjasta, ei se tarkoita, että puolueen linja olisi vielä muuttumassa", Ohisalo sanoo.

Korjattu klo 15 Aallon kirjoituksen ilmestymispäiväksi perjantai.

euro 


Lisää aiheesta:



Viite