Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mari Nieminen

Puhekuplan vieraana puoluetutkija Rauli Mickelsson Turun yliopistosta.Mari Nieminen

Puhekuplan vieraana puoluetutkija Rauli Mickelsson Turun yliopistosta.

Tutkija: Yhdelle uudelle puolueelle olisi Suomessa tilaa

12.2.2016 10.33

Riikka Suominen

Puoluetutkija Rauli Mickelssonin mukaan suomalainen puoluekenttä on nykyisellään runsas, mutta sieltä puuttuu sukupuoliulottuvuus.

Uuden puolueen perustana pitää olla aidosti uusi ulottuvuus, joka muuttaa koko näkökulman yhteiskuntaan. Suomessa on jo puolue lähes jokaista ristiriitaulottuvuutta varten, kuten esimerkiksi vasemmisto-oikeisto ja vapaamielisyys-konservatismi.

Uusimmat keskikokoiset puolueet ovat tuoneet politiikkaan omat ulottuvuutensa: vihreät ekologisen ja perussuomalaiset kansallismielisen. Mutta sukupuoliulottuvuus puuttuu.

"Femiistiselle puolueelle voisi olla tilaa", Mickelsson sanoo.

1990-luvulla Suomessa oli muutamia vuosia naisten puolue, mutta se ei menestynyt.

Ruotsissa vasemmistolainen feministinen aloite on saanut edustajan europarlamenttiin ja kolmeentoista kunnanvaltuustoon.

"Feministinen puolue ei ole yhden asian liike, vaan -ismi siinä missä sosialismikin. Feminismi vaikuttaa kaikkiin politiikan osa-alueisiin katujen aurauksesta puolustuspolitiikkaan ja koulutukseen", sanoo Vihreän Langan politiikan toimittaja Annakaisa Suni.

Tutkija Mickelsson muistuttaa, että feminismi menestyy kun taloudella menee hyvin.

"Kun kriisivaihe tulee päälle, niin auktoriteettiset äijät valtaavat näyttämön ja sanovat, että meidän pitää pelastaa maa."

Lisää aiheesta Vihreän Langan podcast Puhekuplassa. Viidennen jakson aiheena on, millainen puolue Suomesta puuttuu.

Puhekuplan toistuva vieras, retoriikan tutkija Jukka-Pekka Puro analysoi Alexander Stubbin kuvailun kokoomuksen uudesta puoluesihteeristä. Mitä tarkoittaa ”laittaa kroppansa likoon” ja miksi ilmaisu "Pihtiputaan mummo" on vasemmistolainen?

Puhekuplaa voi kuunnella Soundcloudissa ja iTunesissa.

Puhekupla  feminismi  puoluekenttä 




Viite