Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Analyysi

Yhdysvaltain kulttuurisota näkyy scifipalkinnoissakin - Laitaoikeiston ehdokkaat taas Hugo-listalla

28.4.2016 10.47

Vesa Sisättö

Yhdysvaltain kulttuurisota oikeistolaisten konservatiivien ja liberaalien välillä leviää yllättäviin paikkoihin. Science fictionin ja fantasian merkittävimmät palkinnot, Hugot, ovat poliittisen väännön keskiössä.

Laitaoikeisto onnistui tänä vuonna jo toista kertaa peräkkäin vyöryttämään ehdokaslistan täyteen omia suosikkejaan. Niiden ansioita on vaikea nähdä oikeistoryhmän ulkopuolella, sillä joukossa on muun muassa dinosauruspornoa.

Sad Puppies- ja Rabid Puppies -ryhmiksi itsensä nimenneet oikeistolaiset julistavat tarjoavansa tilaa ehdokkaille, jotka edustavat jotain muuta kuin vasemmistolaista, feminististä ja antirasistista maailmankuvaa. Tällainen scifi on ”koiranpentujen” mielestä hallinnut tieteis- ja fantasiafiktion kenttää ja eritoten Hugo-ehdokkaiden ja voittajien listoja viime vuosikymmenet.

Koska Hugo-palkinnot valitaan faniäänestyksellä, tämä on enemmän tai vähemmän totuus myös siitä, millaista väkeä enemmistö aktiivisista scifiharrastajista on. Puppies-listojen äänestäjiä taas on luonnehdittu muun muussa teekutsuliikkeeksi tai Donald Trumpin kannattajiksi scififandomin sisällä.


Pienenkin vähemmistön on mahdollista tempaista valta käsiinsä Hugo-listauksissa. Kuka tahansa, joka maksaa World Science Fiction Conventionin alimman jäsenmaksun voi nimittää ehdokkaita ja osallistua äänestykseen. Puppies-ehdokkaat saivat tänä vuonna läpi kaiken kaikkiaan 62 ehdokasta 81:sta.

Hugojen nimeämisprosessi on tänä ja viime vuonna ollut hiukan kuin vaalit, jossa vain äärioikeistolla on ehdokaslista. Muut äänioikeutetut ovat äänestäneet satunnaisia tuntemiaan hyviä tyyppejä. Muutaman sadan määrätietoisen ehdottajan avulla ehdokaslistan voi kaapata haltuunsa, sillä muiden äänet hajaantuvat liian monille ehdokkaille.

Sad Puppies ja Rabid Puppies -listojen teoksia on kuvattu äärioikeistolaisiksi, rasistisiksi ja misogyynisiksi. Tänä vuonna listoilta meni läpi myös teoksia, joiden mukana oloa voi pitää lähinnä trollauksena. On vaikea nähdä, mitä merkitystä kenellekään on esimerkiksi dinosauruspornoa edustavalla Chuck Tinglen novellilla Space Raptor Butt Invasion. Ehdolla on myös My Little Pony -sarjan jakso.

Sad Puppiesit ovat toisaalta ehdottaneet tänä vuonna myös useita tunnettuja teoksia, jotka olisivat päätyneet ehdokkaiksi joka tapauksessa – kuten uusinta Star Wars -elokuvaa The Force Awakens.

Jo valmiiksi suosittujen teosten päätymiselle laitaoikeiston listalle voi olla monia syitä, joista yksi on se, että siten Sad Puppies- ja Rabid Puppies -listoilta peräisin olevat ehdokkaat voivat voittaa varsinaisen äänestyksen. Viime vuonna nimittäin kaiken kaikkiaan viidessä Hugo-palkintojen kategoriassa palkinto jätettiin jakamatta. Äänestäjät voivat valita myös No Award- eli Ei palkintoa -vaihtoehdon, jos mikään ehdolla olevista teoksista ei miellytä.

Kuinka ollakaan näissä viidessä kategoriassa oli vain Sad Puppies -ehdokkaita. Tilanteen uskotaan toistuvan tänä vuonna.


Monet surevat sitä, että Hugo-palkinnot ovat menneet poliittisesta riitelystä pilalle. Riitely kuvastaa kuitenkin aitoa kulttuurisotaa, joka on meneillään Yhdysvalloissa. Se näkyy kärjistyneinä vastakkainasetteluina ja kovana kielenä.

Suomeen tämä sota on läikkynyt kahdesta syystä. Suuren osan Sad- ja Rabid Puppies -listojen teoksista on nimittäin kustantanut suomalainen yhden miehen kustantamo Castalia House. Kustantamolla ei ole mitään tekemistä suomalaisten scifiharrastajien kanssa, mutta sen olemassaoloa suomalaiset ovat saaneet selittää moneen kertaan.

Yksi syy tähän taas on se, että ensi vuonna World Science Fiction Convention järjestetään Helsingissä. Ensi vuoden Hugo-äänestys organisoidaan Suomesta käsin. On onneksi hyvin mahdollista, että koiranpentulistojen aika on ensi vuonna ohi.

Hugo-äänestyksen sääntöihin on tekeillä muutos, joka muuttaisi ehdotusten pisteytysjärjestelmää siten, että listojen vaikutus poistuisi. Muutosehdotus vaatii kahden peräkkäisen Worldconin osallistujien hyväksynnän. Ehdotus hyväksyttiin viime vuonna Yhdysvaltain Spokanessa järjestetyssä Worldconissa ja sen odotetaan menevän läpi myös tänä vuonna Kansas Cityssä.

Näin ollen Helsingissä päästäisiin jälleen äänestämään science fictionin ja fantaisia oikeasti parhaita teoksia.




Viite