Vaalivoiton avaimet
Maolaisten huikea vaalivoitto Nepalissa ihmetyttää. Puolue sai huhtikuussa järjestetyissä perustuslakia säätävän kokouksen vaaleissa reilusti yli kolmanneksen äänistä, enemmän kuin mikään puolue missään aikaisemmissa vaaleissa Nepalissa.
Patikkaretki demokratiaan. Eekku Aromaa seuraa blogissaan kahden kuukauden ajan demokratian rakennustalkoita Nepalissa.
Suuri osa nepalilaisista elää alle kahdella dollarilla päivässä ja kastijärjestelmä on tiukka. Maolaisten ajatus, että ihmisarvo kuuluu kaikille, on mullistava. Lupaus, että elämässä voi olla muitakin mahdollisuuksia kuin jatkuva nälkä, kurjuus ja alistettu asema, saa runsaasti vastakaikua varsinkin maaseudulla.
Nepalilaisista yli puolet on alle 35-vuotiaita. Nuorten asema päätöksenteossa on kuitenkin täysin marginaalinen. Kongressipuolueesta tuleva pääministeri Girija Prasad Koirala on 86-vuotias.
Maolaisia lukuun ottamatta yläkastin vanhat miehet hallitsevat puolueita ja maata – ja Nepalin politiikassa nuoriksi lasketaan kaikki alle 50-vuotiaat, monessa tapauksessa jopa alle 70-vuotiaat. Maolaiset ovat antaneet tärkeitä tehtäviä myös nuorille.
Naisten asema Nepalissa on huonoimmillaan onneton ja parhaimmillaankin vain etäisesti muistuttaa tasa-arvoa. Naisia ei juurikaan ole nähty tärkeillä paikoilla päättämässä asioista.
Maolaisten ehdokaslistoilla puolet oli naisia ja puolet miehiä. Puolue on pitänyt sukupuolten välistä tasa-arvoa voimakkaasti esillä. Myös vaalien jälkeen maolaiset ovat luvanneet ajaa puolta ministerinpaikoista naisille.
Maolaiset, mutta myös muiden puolueiden kaaderit, ovat kertoneet äänestäjille tarinoita vaalisalaisuuden puuttumisesta. Toisille on kerrottu, että vuoren rinteellä on suuri satelliitti, jonka avulla puolue tietää, ketä ihmiset äänestävät. Tämän avulla puolue voi sitten rangaista väärin äänestäneitä.
Toisille on näytetty kiikareita ja kerrottu niiden olevan ihmelaite, jolla näkee äänestäjän valinnan ja voi kostaa, jos se on väärä. Kun tällainen uhkailu yhdistetään tietoon maolaisten laajasta armeijasta, syntyy joukko vastoin omaa mielipidettään äänestäneitä.
Kiristys, uhkailu ja suuret lupaukset. Niillä voi näköjään saada Nepalissa vaalivoiton.
Nyt tavallisten nepalilaisten odotukset ovat valtavat. Joidenkin odottamaa puolisoa demokratia tai täydellinenkään hyvinvointivaltio eivät voi taata, mutta koulutuksen ja työpaikan saamista ne voivat helpottaa. Kunhan vain liian suuret odotukset eivät purkaudu rengasrovioiksi ja yleislakoiksi – tai ainakaan uudeksi sisällissodaksi.
Lisää aiheesta:
- "Voting is great!" (6.5.2008)
- Omituista! (18.3.2010)
- Verkosto? (18.3.2010)
- :) (18.3.2010)
- Puurot ja vellit sekaisin (18.3.2010)
- "Avainsanat" vs. sisältö (18.3.2010)
- Hävytöntä perheiden vähättelyä (18.3.2010)
- Lukukausimaksut laskevat kilpailukykyä (18.3.2010)
- Bileilläkö sitä maailmaa (18.3.2010)
- Kallelle hyvinvointivaltiosta (18.3.2010)
- Vapaa keskustelu kunniaan (18.3.2010)
- Kannatan lukukausimaksuja (18.3.2010)
- Vihreät oikealla tiellä eläinsuojelussa (17.3.2010)
- Teollisuuden purkaminen (17.3.2010)
- Vihreiden kannanotot (17.3.2010)
- Ottaa päähän! (17.3.2010)
- Kielipääoma (17.3.2010)
- Huhhuh mitä logiikkaa! (17.3.2010)
- Tiedostavuus tekee tyhmäksi (17.3.2010)
- Libido liikkeellä ? (17.3.2010)
- Nostetaampa kettu pöydälle (17.3.2010)(10 kommenttia)
- Jos meillä olisi vihreä diktatuuri (17.3.2010)(29 kommenttia)
- jätevesiasetus (17.3.2010)(6 kommenttia)
- Vihreät & pakkoruotsi (17.3.2010)(57 kommenttia)
- Vihreiden kanta mediamaksuun? (17.3.2010)(5 kommenttia)
- Miten väestöräjähdystä pitäisi käsitellä? (15.3.2010)(5 kommenttia)
- Pakkoruotsi (14.3.2010)(39 kommenttia)
- Pitääkö kerrostalo-asunnossa olla oma sauna? (14.3.2010)(13 kommenttia)
- Vihreiden lähdettävä hallituksesta! (11.3.2010)(14 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (10.3.2010)(62 kommenttia)
- Saastumisongelman ratkaisu (8.3.2010)(1 kommentti)
- Hiilijalanjäljen laskemisen vaikeudesta (7.3.2010)(5 kommenttia)
- MAKEA VESI (5.3.2010)(9 kommenttia)


















Osaavat sitä muutkin
"Kiristys, uhkailu ja suuret lupaukset. Niillä voi näköjään saada Nepalissa vaalivoiton."
Pitäisiköhän tuo laittaa muotoon "Nepalissakin"?
Toiset vaalit pidettiin äsken Serbiassa, ja vaikka suuresti iloitsenkin EU-myönteisten voimien jatkuvista menestyksistä, niin ihmettelen kyllä niitä jotka äänestävät sikäläisten katteettomien lupausten, kiristyksien ja jopa uhkailun vyöryn jälkeen muita kuin nationalisteja. Sillä mitä muuta onkaan joidenkin EU-maiden tarjoukset väliaikaisista ilmaisista viisumeista kuin suoraa, vaaleihin ajoitettua lahjontaa? Mutta ilmeisesti se toimii, niin EUn kuin Maolaisten työkalupakissa.
Ja vaikeaa sitä on sanoa olevansa tällaisen kiristyksen kanssa eri mieltä jos vaihtoehtona on diktaturiin ja/tai muuhun hirmuvaltaan paluu.
Kirjoita uusi kommentti