Vaatekaapin kevätsiivous
Keväällä on hyvä tilaisuus raivata vaatevarasto läpi, kun villapaitojen ja muiden talvivetimien alta kaivaa kesäkamat esiin. Oman vaatimattoman vaatevarastoni voi jakaa viiteen osaan:
Vuosi ilman muotia. Johanna Sumuvuori yrittää elää vuoden ilman pikamuotia. Hän kirjoittaa ponnisteluistaan joka tiistai.
Kuva: Natalia Baer1. Lempivaatteet, jotka käytetään loppuun. Lempivaatteiden historia on loistokas. Niitä on todella rakastettu ja käytetty niin loppuun, että ne ovat täynnä reikiä tai kauhtuneet harmaiksi.
2. Lempivaatteet, jotka pitäisi korjata, parsia tai värjätä. Esimerkiksi kasa paitoja ja mekkoja, joista on ratkennut sauma tai irronnut nappi. Korjausta vailla olevat vaatteet odottavat vain sitä, että ostaisin neulaa, lankaa ja muutaman napin.
Saisin lavennettua vaatevarastoani todella paljon muutamalla parsinneulan pistolla. Sama koskee haalistuneita vaatteita – kotivärjäys pidentäisi niiden käyttöikää melkoisesti.
3. Vanhat vaatteet, joita en ikinä enää käytä, mutta joita ei voi tunnearvosyistä heittää pois – esimerkiksi Lontoosta aikoinaan ostettu hieman mauton Camden Town -t-paita.
Tunnearvovaatteet ovat varsinainen riesa etenkin muuttaessa. Yläasteaikaiset bändipaidat ja housut, joihin ei ikinä enää tule mahtumaan, kuuluvat tähän kategoriaan.
4. Virheostokset, jotka pitäisi saada kiertoon. Myös virheostokset aiheuttavat päänvaivaa. Pahimmillaan ne päätyvät suoraan kierrätyslaatikoihin ilman yhtään käyttökertaa.
5. Hienoimmat vaatteet, kuten iltapuvut ja juhlamekot, joita käytetään hyvin harvoin.
Olen miettinyt, voisiko vaatekaapin riesoista saada tehtyä jotain uutta, hauskaa ja käyttökelpoista. Uuden elämän antaminen vanhoille tavaroille on kierrätystä parhaimmillaan.
Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen Uusi elämä -linkkisivustolta löytyy monta vaihtoehtoa. Yksi firma tarjoaa esimerkiksi ompelupalveluita vanhojen vaatteiden uudistamiseksi.
Vaatekaapin riesoista eroon pääsemiseksi on tietenkin myös sosiaalinen ja hauska keino: tavaranvaihtobileet. Oman ystäväpiirini Tavarataivas-vaihtopiiri on toiminut hyvin. Joku kutsuu piiriläiset kylään ja kaikki roudaavat mukanaan vanhat ja kierrätyskelpoiset vaatteet, korut, kirjat, levyt ja meikit, jotka sitten kasataan isolle vaihtopöydälle.
Vaatteita sovittaessa syödään ja juodaan hyvin ja kierrätetään myös tärkeimmät juorut. Suosittelen tällaisen kerhon perustamista lämpimästi kaikille.
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Tunnearvovaatteet ja tavarat
Niin totta... Juuri muuttaneena kirosin moneen otteeseen tavaroita ja vaatteita, joista ei vain raaski luopua.
Toinen ongelma muuttaessa on, että vaikka kuinka kävisi ennakkoon kirpputorilla myymässä tavaroita, aina vaan viime hetkillä löytyy roinaa, jolla ei tee itse enää mitään, mutta jota ei voi heivata, koska tavara on periaatteessa ihan kelpoa ja jollakin muulla voisi olla sille käyttöä.
Tavaranvaihtobileiden lisäksi hyvä idea on myös nettipohjainen Vaihtorinki, joka tällä hetkellä toimii ymmärtääkseni vain ryhmänä Facebookissa, mutta on saamassa omat nettisivut.
Facebook-vaihtorinki
Hei,
Millä nimellä tuon Facebook-vaihtoringin voisi löytää?
Tuli vielä mieleeni, että Tavarataivas-vaihtopiirissä on ollut tapana myös mainostaa arvokkaita vaatteita tai tavaroita, joita voi lainata muille. Esimerkiksi itse olen lainannut hyvän ystäväni iltapukua, kun en yhden illan takia viitsinyt ostaa uutta.
Vaihtorinki
Löytyy Facebookista hakusanalla Vaihtorinki. Näytti toimivan jo ainakin Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun alueella. Sivujen mukaan tulossa laajemmin verkkoon osoitteeseen http://www.vaihtorinki.net.
Kannattaa tsekata myös lainauspalvelu Kuinoma http://kuinoma.fi/
kiertävät virheostokset
Moi,
Minun kaappiini kertyy myös muiden virheostoksia. Joku on ostanut, jotain joka ei ihan ole käyttis - sitten hän kärrää sen minulle, koska tapaan käyttää omituisia vaatteita. Mutta rajansa kaikella. Sellaista vaatetta ei kehtaa heti heittää pois, mutta uuden uhrin löytäminen on vaikeaa.
Lahjavaatteet on vähän sama juttu.
Sumuvuoren laskuoppi
Sumuvuoren laskuopilla 5 x 1 = 2
Tämän hauskan blogin ekassa osassa kansanedustaja Sumuvuori nimittäin kertoi, että hänen vaatteensa mahtuvat kahteen laatikkoon. Nyt niitä on siis kuitenkin viiteen eri kasaan. Mutta ehkä ne ovat niin pieniä vaatekasoja, että ne saa survottua kahteen laatikkoon :)
Mutta ne virheostokset. Itse olen päättänyt olla itselleni armollinen, olla kärsimättä huonoa omaa tuntoa virhevalinnoista ja kärrätä ne Pelastusarmeijalle (jonka toimintaa arvostan itse enemmän kuin UFF:ia).
vaatteiden määrästä
Hei,
joo, kyllä kahdesta laatikollisesta saa helposti jaoteltua viisi pientä kasaa. Juhlavaatteita esimerkiksi omistan niin vähän, että niillä saa hädin tuskin peiteltyä laatikon pohjan ;). Siksi on tullut muutamia kertoja turvauduttua lainailuun.
Laatikoista.
Mä voin toinen käsi lakikirjalla ja toinen "Four Women: Nina Simone Philips Recordings" -boksilla vannoa, että laatikoita oli vain kaksi.
Luokituksia
Kolme pääluokkaa eli
1) Edustavat - paremmat mustat pystykaulustakkipuvut ja mikrokuitupystykauluspaidat.
2) Duunivaatteet - mustat pystykaulustakkipuvut ja siistit mustat t-paidat provosoivalla kuvituksella.
3) Kotivaatteet - mustat reisitaskuhousut, fotariliivit ja vähän jo kulahtaneet mustat t-paidat provosoivalla kuvituksella.
ja ylivuotoluokka
vanhat kauluspaidat ja tavalliset puvuntakit, joita ei vaan kehtaa heittää pois, villapaidat, ei-mustat vaatteet.
Jos on lainaamassa omiaan
Jos on lainaamassa omiaan muille niin kannattaa tosiaan hyödyntää toi Kuinoma, www.kuinoma.fi. Kuinoman kautta tulee automaattisesti hyvät sopimusehdot lainaamiselle/vuokraamiselle. Jos nimittäin enemmän lainailee arvokkaita tavaroita niin ennemmin tai myöhemmin tulee jokin ongelma (hajoo, hukkuu,...). Sillon on turvallinen olo kun tietää että sopimuspuoli ja vahingonkorvaukset on kunnossa.
Kuinoman perusidea on se, että kaikkein arvokkaimpia ja hienoimpiakin oma tavaroita pitää pystyä jotenkin jakamaan muiden käyttöön turvallisesti. Liian usein kierrätys, vaihtaminen ja jakaminen koskee niitä tavaroita jotka eivät ole omista tavaroista niitä kaikken parhaita, arvokkaimpia ja ainutlaatuisimpia. Rohkeesti vaan parhaatkin kamat jakoon. Dare to Share!
Vaihtajille
Löytyy jo toimiva vaihtoehto noille keskustelupalstoina toimiville vaihtopaikoilla nimittäin www.vaihtokaupat.fi Jossa voi tavaroiden lisäämisen lisäksi pistää toivomiaan tuotteita esille. Selkä ulkoasu ja helppo hakutoiminto.
Kirjoita uusi kommentti