Vieraslista

14.5.2008

Olemme lykänneet vieraslistan laatimista viikosta toiseen. Bestman ja kaaso alkavat käydä kärsimättömiksi, joten pakko kai ryhdistäytyä, ettei joudu juhlimaan polttareita yksin tuulimyllyn nokassa Mauri Pekkariseksi puettuna.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain vihreää. Joka keskiviikko päivittyvä blogi, joka päättyy vihreisiin häihin syyskuussa 2008.

Vieraslistan teko on yksi häiden epämieluisimmista hommista. Miten panna elämänsä ihmiset tärkeysjärjestykseen?

Erityisen ikäväksi vieraslistan laatimisen tekee se, että sitä on pohdittava kahteen otteeseen: ennen hääpaikan varaamista ja sen jälkeen, lopullisen paikkatilanteen selvittyä.

Kaikkein ympäristöystävällisintä olisi tietenkin lampsia lounastauolla housupuvussa maistraattiin. Tässä mielessä maallinen ja perinteitä tuulettanut 1970-luku oli vihreiden häiden kulta-aikaa.

Hieman persoonallisempi paikka minimalistisille muutaman hengen häille on luonnon helmassa tai vaikka kotona. Kaikille tämä ei tietenkään sovi.

Jos mitään bileiden järjestämisestä ja itsestäni olen oppinut, häävieraat yllättäisivät morsiamen imurinvarresta. Tai kuten viime viikonloppuna kotonaan häitään juhlinut tuttavapariskunta, vääntäisin juhlaruokia vielä tuntia ennen vihkimistä.

Mutta takaisin vieraslistaongelmaan. Ehkä kannattaisi ottaa vaarin Ellien ekohääkeskusteluun tulleesta kommentista.

”Jos häät pitäisivät sisällään myös vieraiden eettisyyden ym. niin aika pienet häät tulisivat. Itse en tunne yhtään ihmisistä joka orjallisesti noudattaisi jotain linjaa”, nimimerkki Oma napa lähinnä kirjoittaa.

Loistava idea! Kun vieraslistalta karsii lihansyöjät, juoksevan veden alla tiskaavat, perussuomalaisten kannattajat ja lomalentojen käyttäjät, jäljelle ei jää ketään – edes hääparia.

Omien häidemme juhlapaikasta lisää ensi viikolla, sitä ennen vinkkilista kevään kosijoille. Mikä on sinun mielestäsi vihrein paikka kosia?

Vihreät kosintapaikat – top 5:

1. Luomuruispelto

2. Olkiluodon ydinvoimalan nosturi

3. Kuivakäymälä

4. Katumaasturin konepelti

5. Kierrätyskeskus

 

Lisää hääblogitekstejä löydät täältä.

Vihrein kosintapaikka

Nimetön | 14.05.2008 15:38

Puoluetoimiston kopiohuone!

"...ettei joudu juhlimaan

Nimetön | 14.05.2008 22:26

"...ettei joudu juhlimaan polttareita yksin tuulimyllyn nokassa Mauri Pekkariseksi puettuna."

Olen viime viikkoina miettinyt pääni puhki keksiäkseni ohjelmaa kaverin polttareihin. Kiitos hyvästä ideasta!

Etten sittenkin joudu juhlimaan

Jotain vihreää | 15.05.2008 9:02

Toivottavasti et ole kaasoni. Hän tuntuu tekevän mentaalisia muistiinpanoja aina, kun mainitsen jostakin erityisen kamalasta ideasta polttareihin tai häihin.

Entäs kaatopaikka

Nimetön | 15.05.2008 9:31

Kun Vihreät vastustavat jätteiden polttoa,niin ehkä ehtan hajuaromin antava kaatopaikka tarjoaisi juuri vihreälle hääparille oikean post-postmodernin ympäristön.

Hääpari ja vieraat olisivat huumaantuneita paitsi eloisasta hajusta, myös valtavista metaanipäästöistä. Häävieraat voisivat kerätä taskuihinsa metaania, jolla hääjuhlien energiatarve voitaisiin tyydyttää. Häämarssina olisi lokkien päästämä kokeileva ja vaihtoehtoinen kirkuminen.

Kaatopaikan jälkeen voitaisiin siirtyä ränsistyneen ja homeelta haisevan puutalon valtaukseen ilman poliisin minkäänlaista vastustusta. Häävieraiden ruokana olisi kaupoilta kerättyä yliaikaista tavaraa. Hääpari poistuisi juhlista luomuriisien saattelemana kahdesti kierrätetyilla polkupyörillä.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.