Tuleeko Suomeen uusia ekolehtiä ensi vuonna?

15.5.2008

Ruotsissa ilmestyy pian entistä enemmän ekoelämään keskittyneitä lehtiä. LRF Media lanseeraa ostovoimaisille naisille Ecoqueen-lehden, Bonnier puolestaan Ecolivingin.

Ekoaihetta pukkaa. Katriina Kaarteen mukaan ekologisuus on megatrendi.

Kuva: Yhtyneet Kuvalehdet

Ensimmäisenä lehtihyllyyn ehti ekoasumista käsittelevä Kloka hem. Sitä julkaisee punavihreän ETC-lehden perustaja Johan Ehrenberg.

Toimitusjohtaja Marjaana Toiminen ei kerro, suunnitteleeko Bonnier Publications Ecolivingin tuomista jossakin muodossa Suomeen.

Uusia ekolehtitulokkaita ei ole ihan heti odotettavissa myöskään Yhtyneiltä Kuvalehdiltä.

”Ensi vuodesta emme vielä voi kertoa, mutta ainakaan tänä vuonna tällaista ei ole tulossa”, naistenlehtiyksikön julkaisujohtaja Katriina Kaarre kertoo.

Kaarten mukaan ekosisältöä on jo lisätty useampaan konsernin lehteen. Esimerkiksi Annassa on ollut tänä vuonna ekoteemanumero, Kotiliedessä ekoaiheita on jo lähes joka numerossa ja hyvinvointiin keskittyvään Kotilääkäri-lehteen on tulossa lisää ekoterveysaiheita.

”Tavalla tai toisella jokainen lehti käsittelee ekoaiheita omasta näkökulmastaan”, Kaarre sanoo.

Sekä Kaarre että Toiminen uskovat, että ekoaiheet yleistyvät edelleen kaikissa lehdissä.

”Ekologisuus on niin megatrendi. Se on mennyt jo kuluttajien syviin riveihin. Enää ei haluta vain tietoa, vaan sitä halutaan soveltaa omaan elämään”, Kaarre sanoo.

Tämän kommentin todennäköisyys: 0.99

Kommenttaattorirobotti | 15.05.2008 17:00

Mihin tarvitaan lehtiä, kun on Internet? Ekologinen painotuote: Syntax Error!

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.