Kai olet kommunisti?
Nepalissa toimii tällä hetkellä useita Nepalin kommunistipuolueen nimeä käyttäviä puolueita, jotka erottuvat toisistaan vain päätteillä: maolainen, UML, Unified...
Patikkaretki demokratiaan. Eekku Aromaa seuraa blogissaan kahden kuukauden ajan demokratian rakennustalkoita Nepalissa.
Näiden puolueiden tavoittelema kommunismi on kuitenkin kaukana siitä, mitä yleensä kutsutaan kommunismiksi.
Vaalit voittanut maolaispuolue esimerkiksi sanoo tavoittelevansa kommunistista kapitalismia, voimakasta talouskasvua ja progressiivisen verotuksen avulla toteutettua maksutonta peruskoulutusta.
Marxin tai Maon ajatusten avulla ei kuulemma voida rakentaa Nepalia, koska Nepalin tilanne on uniikki. Esimerkiksi syrjittyä madhese-väestöä on vain täällä – miten tämä sitten puoltaa kapitalismia, ei vielä ole selvinnyt.
Kommunismiksi tätä kaikkea kuitenkin kutsutaan.
Kun kerroin omasta taustastani, yhteen Nepalin kommunistisista puolueista (Unified) kuuluva keskustelukumppani kysyi, onko vihreät yksi Suomen kommunistipuolueista, esimerkiksi Suomen marxilais-leninistinen puolue?
Kysymyksestä häkeltyneenä osasin vastata vain, että ei, emme me ole kommunisteja ja ettei Suomessa oikeastaan tällä hetkellä ole muutakaan kommunistipuoluetta, jonka kannatus tuottaisi ainakaan vaalivoittoja.
Saattaa kuitenkin olla, että vihreys on Suomessa sitä mitä kommunismi tai marxilais-leninismi Nepalissa: houkuttelevin imago. Meillä useimmat puolueet sanovat olevansa vihreitä, vaikka niiden politiikka ei aina siltä näytäkään.
Nepalissa useimmat puolueet sanovat olevansa vähintään sosialisteja, vaikka niiden politiikka vaikuttaa suomalaisesta näkökulmasta vasemmistolaisimmillaankin enintään sosiaalidemokraattiselta.
Hyvinvointivaltiota moni puolueista sanookin tavoittelevansa.
- Ympäristövaikutuksista (12:01)
- Miehille oikeus elää. (11:51)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Urheilu ok, muttei radio Puheessa (5.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Imagolla ei pääse eduskuntaan
Mikähän siinä on, etteivät vihreät saa realisoitua galluptuloksia ja houkuttelevaa imagoaan ääniksi vaaleissa?
Kirjoita uusi kommentti