Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Lehtomäki – älykäs, nuori ja epärehellinen

23.5.2008
Jussi Karmala

Vaalirahakohussa on yksi ylitse muiden: keskustan ympäristöministeri Paula Lehtomäki.

Lehtomäki oli lakivaliokunnan jäsen 2001, kun vaalirahoituslaki tuli valiokuntaan uuteen käsittelyyn markkojen vaihtuessa euroiksi. Valiokunnissa lait myllätään läpi perin pohjin, ja Lehtomäki tutustui vaalirahoituslain sisältöön pilkulleen.

Viime viikolla vaalirahasotku alkoi paljastua. Ministeri antoi alkuviikosta Kainuun Sanomille lausunnon, jossa hän kiisti tietävänsä ilmoittamattomista yli 1700 euron tuista.

Lehtomäki kuitenkin huomasi jo seuraavana päivänä, että valheet alkavat paljastua, jolloin hän otti itse yhteyttä Kainuun Sanomiin. Ministeri oli yllättäen huomannut, että hän olikin saanut 40 000 euroa erittelemätöntä vaalirahaa yrityksiltä.

Lehtomäen vaalirahailmoitukseen ilmestyivät vikkelään nimet Kehittyvien Maakuntien Suomi, Helsingin Mekaanikontalo, Ruukki Group ja Ajanta.

On mahdotonta uskoa, että valiokunnassa vaalirahoituslakiin syvällisesti perehtynyt Lehtomäki olisi ollut tietämätön 40 000 euron lahjoituksesta ja vaalirahoituslain rikkomisesta. Hänen on täytynyt tietää. Valheiden kömpelö peittely-yritys Kainuun Sanomissa vielä pahentaa tilannetta.

Lehtomäestä leivotaan keskustan puheenjohtajaa Vanhasen jälkeen. Tämän vuoksi elinkeinoelämä satsaa häneen kunnolla. Lehtomäen ilmitulleet 40 000 euroa on suurimpia pimitettyjä summia. Lehtomäki on älykäs, poliittisesti kokenut, nuori – ja epärehellinen.

Entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva erotettiin moraalisen paheksunnan vuoksi, mutta hän ei rikkonut lakia. Nyt suuri osa hallituksen ministereistä on moraalisen paheksunnan kohteena, ja he ovat lisäksi rikkoneet lakia.

Kukaan ei kuitenkaan ole vielä eronnut.

Näyttäisikö Lehtomäki tietä?

Lisää politiikan toimittaja Jussi Karmalan blogitekstejä löydät täältä.




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.


Vihreä Lanka 5/2017

Lue

Vihreä Lanka

5/17


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Tuotantoeläimen lyhyt elämä (Sammeli Heikkinen & Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri