Aatteet ja vaatteet

Viime viikonloppuna maailma tuli kylään Helsinkiin, ja minäkin kampesin itseni Kaisaniemen puistoon. Onnistuin ostamaan tapahtumasta myös pari uutta vaatetta.

Tai oikeastaan uusvanhaa, sillä molemmat olivat kierrätyskamaa.

Emmauksen kojulta löysin kesän hienoimman retromekon. Kojulla työskennellyt nainen sai minut sovittamaan kolttua keskellä järjestöteltan kuhinaa.

En ole koskaan ostanut neljällä eurolla mitään niin laadukasta. Kaikki saumat olivat priimakunnossa, eikä vaatteessa ollut tahran tahraa.

Ostos vetää vertoja 1950-luvun valkoiselle laukulleni, jonka olen löytänyt muutamia vuosia sitten UFF:n euron päiviltä.

Toinen kierrätyslöytöni oli Helsingin vihreiden nuorten Kenen kaupunki? -kampanjan t-paita, joka taitaa olla halvin ja ekologisin, mitä aatteellisilta t-paitamarkkinoilta löytyy.

Viidellä eurolla lohkesi käytetty paita, johon järjestön aktiivit olivat itse painaneet valvontakameran kuvan ja tekstin ”Täällä vartioin minä”. Tuunausta parhaimmillaan.

Valvontakamera-aiheinen paita muistutti taas siitä, että suurin osa t-paidoistani ottaa johonkin kantaa. Se on välillä myös ongelma, sillä joskus olisi kivaa löytää kaapistaan t-paita, joka ei julista mitään.

Aloitin aatteisiin pukeutumisen hyvin varhain. Ensimmäisen aallon ”aatteet on mun vaatteet” -kaudella paidoissani oli hyvin suoraviivaisia julistuksia. Yksi suosikkini oli rasismia vastaan kampanjoineen Antifa-järjestön ”Natseja vastaan” -paita, jonka kuvituksena oli hakaristin roskakoriin heittävä tikku-ukko.

Samoihin aikoihin Maukka Perusjätkä julisti stereoista, että vaatteet on mun aatteet. Video löytyy Youtubesta.

Nykyään käytän luultavasti eniten Sadankomitean t-paitoja, joissa mainostetaan Gandhia tai rauhanlietsontaa.

Siis silloin harvoin, kun haluan pukeutumisellani sanoa jotain aivan kirjaimellisesti. Kierrätetty vaate on jo itsessään pieni kannanotto, vaikkei sitä kylillä kovaäänisesti huutelisikaan.